Saaristoretkellä, osa 2

ahvenanmaa_lapintiira

Aloitin kertomukset parin viikon takaisesta Ahvenanmaan matkastamme tällä osalla yksi, jossa tutkittiin merenrantojen ja rehevien metsien kasveja, ihmeteltiin sipulien outoa historiaa ja kaikkialla käyskenteleviä kauriita. Nyt jatkan vielä toisen kuva- ja kasvipainotteisen harhailun verran. Tällä kertaa tongimme ojanvarsia ja ihmettelemme saaristoluonnon yhteyksiä Lappiin.

Kuten useimmiten sellaisilla matkoilla, joihin kuuluu paljon autoilua paikasta toiseen, suuri osa luonnon tarkkailusta tapahtui auton penkiltä käsin. Ajan mittaan sitä kehittyy yllättävän taitavaksi tunnistamaan kasveja lajilleen sadan kilometrin tuntinopeudessa. Tällainen tienvarsilajiston pikatunnistaminen antaa yllättävänkin hyvän kuvan seudun luonnon ominaispiirteistä: esimerkiksi Lapin kalkkiokolmion alueelle huomaa kesäaikaan saapuneensa, kun valtatien vierukset äkkiä värjäytyvät maariankämmekän pinkkiin.

ahvenanmaa_pikkuapila

ahvenanmaa_jänönapilaAhvenanmaalla tienvarsien silmiinpistävimpiä piirteitä oli outojen hernekasvien paljous. Tuttujen hiirenvirnojen ja niittynätkelmien tilalla oli vieraita lajeja violeteissa, valkoisissa ja keltaisissa kukissaan. Ylemmän kuvan kasvia luulin ensin pikkuapilaksi (Trifolium dubium), mutta Facebookin puolelle tullut kommentti korjasi lajiksi nurmimailasen (Medicago lupulina). Laji on levinnyt Suomessa sinne tänne muun muassa purjelaivojen painolastimaan mukana, mutta ainoastaan Ahvenanmaalla se on yleinen. Samaan sukuunhan kuuluu laajalti viljelty sinimailanen eli alfalfa (M. sativa), joka muuten sivumennen sanoen kerää kasvualustastaan kultaa.

Sympaattisen pörröinen jänönapila (Trifolium arvense, alempi) näyttää tosiaan kasvattaneen kukkiensa paikalle pupunhäntiä. Jänönapila on apilamaailman kaktus, ainakin melkein. Karvapeitteen ei ole tarkoitus tehdä kasvista söpöä, ahvenanmaa_kurjenkellovaan suojata sitä auringon tappavalta paahteelta. Jänönapila on nimittäin kuivien ketojen, kallioiden ja muiden paahteisten paikkojen kasvi. Tässäkin kuvassa taustalla erottuu muita paahdelajeja: keltamaksaruohoa ja ketoneilikan räikeää aniliininpunaista.

Tienpenkoilla silmään pisti myös erilaisten kellokasvien hämmästyttävä paljous. Tavallisten kissan- ja harakankellojen lisäksi siellä kukkivat kuvan kurjenkellot (Campanula persicifolia), joita on kauniiden kukkiensa vuoksi kasvatettu kukkapenkeissä jo 1600-luvulla, jolloin moinen ylellisyys tuskin oli kovin laajalti tapana.

Eikä valikoima suinkaan loppunut kolmeen kellokkaaseen. Ei, kasvoi siellä myös lilaan kääntyviä peurankelloja ja vielä jotain, jonka lajista en ole vielä saanut selkoa.

ahvenanmaa_lehmuskiitäjä

Kun tienvarsia sitten sai katsella rauhassa jalan, saattoi sieltä löytää huomaamattomampiakin asukkaita kuin metrin korkeita kirkkaansinisiä kukkia. Tämän huikean kauniin lehmuskiitäjän (Mimas tiliae) keksin museopolun varrelta Prästöstä. Suomen Perhostutkijain Seura luonnehtii lajia melko harvinaiseksi ja kertoo sen esiintyvän säännöllisesti vain aivan etelärannikolla. Ahvenanmaalla monikin harvinaisuus näyttää olevan yleinen jokapaikanlaji – tai sitten harvinaisen perhosen löytäminen sattumalta muutaman päivän reissulla oli vain uskomaton onnenpotku.

Kiitäjiä Ahvenanmaalla tietenkin tarvitaankin, kun joka paikka on täynnä öisin tuoksuvia valkolehdokkeja. Nimenomainen kämmekkälaji nimittäin kelpuuttaa pölyttäjikseen vain kiitäjät. Muut eläimet eivät ulotu meteen sen pitkien, kapeiden kannusten pohjalla.

Ahvenanmaa on omaa laatuaan, mutta vielä aivan toisenlainen ympäristö ovat etäällä mantereesta sijaitsevat pienet saaret. Sen saimme todeta kotimatkalla, kun matkustimme bussin tapaan saarelta toiselle hyppivällä saaristolautalla.

ahvenanmaa_hilla

Vietimme pari tuntia jatkoyhteyttä odotellen pienellä, kallioisella maapalalla nimeltä Lilla Hummelholm. Kun kiipesimme asfaltilta saaren kallioille, olo alkoi tuntua oudon kotoisalta. Hetken ihmeteltyäni tajusin, että pikku saari sekä näytti että tuoksui aivan Lapilta. Aivan kuin vaaran tai pienen tunturin huippu olisi taikavoimin nostettu irti ja lennätetty keskelle Saaristomerta!

ahvenanmaa_kurjenjalkaNenä maassa koluten totesin pikkusaaren kasvillisuuden koostuvan pitkälti vanhoista ystävistä: oli varvikkoa, jossa kasvoi variksenmarjaa, mustikkaa ja kanervaa, ja punertavan rahkasammalen koristamia soita, joilla kukki tupasvilla. Sievä kurjenjalkakin kasvoi suon laidalla. Poimin pari kourallista mustikoita evääksi, mutta saaren hillasadon oli joku hyväkäs jo ehtinyt käydä poimimassa.

Onhan Lapilla ja ulkosaaristolla kasvupaikkana tarkemmin ajatellen paljonkin yhteistä. Molemmissa kesät ovat viileitä ja kalliota peittää vain ohut kerros maata, jos sekään. Talvella tuuli puhaltaa eristävän lumen pois ja tekee ilmastosta kasveille ankaramman kuin se oikeastaan onkaan.

ahvenanmaa_käärmeenpistonyrtti

Hieman hätkähtäen palasin Lappi-haaveistani takaisin oikealle leveysasteelle, kun suolaikun laidalla kasvoi äkkiä eksoottinen kasvi, jollaista en ollut koskaan ennen elävänä nähnyt. Se oli käärmeenpistonyrtti (Vincetoxicum hirundinaria), joka on suuren oleanterikasvien heimon ainoa Suomessa luonnonvaraisena kasvava laji. Muuten heimo on keskittynyt lämpimille seuduille: siihen kuuluvat esimerkiksi huonekasveina tutut talviot, raatokukat, temppelikukat ja pussiköynnökset. Vaikka käärmeenpistonyrtti on saaristossa äärirajoillaan, se on kuitenkin heimonsa mittapuulla melkoinen sissi.

Toinen seikka, jossa käärmeenpistonyrtti sen sijaan on hyvinkin tyypillinen ryhmänsä edustaja, on myrkyllisyys. Kasvi sisältää vaikuttavan litanian myrkyllisiä yhdisteitä, jotka aiheuttavat kaikkea kuolaamisesta ripuliin ja hengityksen lamaantumiseen saakka. Niinpä sitä on, totta kai, käytetty kautta aikain lääkkeenä. Nimikin viittaa lajin uskottuun kykyyn toimia vastamyrkkynä käärmeenpuremaan.

Käärmeenpistonyrtin eteläinen serkku, oleanteri, on kuuluisa yhtenä maailman myrkyllisimmistä kasveista, eikä samaan heimoon kuuluva surmanpuukaan ole aivan tyhjästä nimeään temmannut. Tässäpä heimollinen kasveja, joita on parasta kunnioittaa.

ahvenanmaa_merimetsot

Tarjosi saaristohyppely toki myös erinomaisen mahdollisuuden tiirailla merilintuja. Erilaisten lokkien lisäksi ihailimme siroja lapintiiroja (Sterna paradisaea), joita nimestään huolimatta tapaa vähintään yhtä usein meren rannikolla kuin Lapissakin – taas yksi linkki näiden kahden alueen välille. Kyhmyjoutsenperhe uiskenteli ohi lähes sotilaallisen tiukassa muodostelmassa. Lähtöaamunamme näimme vihdoin vilaukselta jopa upean merikotkan.

Ja sitten olivat tietenkin merimetsot. Matkasimme saariston läpi kahteen suuntaan ja näimme matkamme varrella vähintäänkin satamäärin erikokoisia saaria ja luotoja, mutta yhtäkään merimetsojen ulosteillaan värjäämää ei kohdalle osunut. Voisikohan olla niin, että näiden lintujen tuhovoimaa on sittenkin aavistuksen verran liioiteltu, eikä koko kaunis saaristomme olekaan aivan välittömästi hautautumassa guanoon?

Muutaman kerran näimme kyllä merimetsoja – etäältä, sillä ne ovat arkoja lintuja. Tämän parempaa kuvaa en niistä saanut. Ne ovat omalaatuisen kauniita lintuja, joiden ylivoimainen sulokkuus veden alla ei todellakaan toistu niiden maanpäällisessä olemuksessa. Siivet ovat linnun kokoon nähden liian pienet ja otus on kömpelö niin maalla kuin ilmassakin, mutta vedessä vikkelä kuin kala, kirjaimellisesti, sillä pyydystäähän se kaloja uiden niiden omassa elementissä.

Kaiken kaikkiaan Ahvenanmaan luonnossa oli sisämaan asukille niin paljon uutta ja jännittävää, että olo oli kuin ulkomaanmatkalla. Asiaan saattoi tietenkin vaikuttaa sekin, että merellinen itsehallintoalue yrittää parhaansa mukaan vaikuttaa eri valtiolta kuin Suomi, aina erilaisia nopeusrajoituskylttejä myöten. Paljon jäi vielä näkemättä: tänne on päästävä uudelleen!

—————————————————————————————-

Lähteitä, lisätietoa ja lajintunnistusapua:

Luontoportti – kukkakasvien ja lintujen tunnistusapua ja paljon nippelitietoa

Pinkka: Ahvenanmaan ja lounaissaariston kasvit. Helsingin yliopiston kaikille avoin lajintuntemuksen opetusympäristö.

Luomuksen Kasviatlas – Suomen kasvilajien levinneisyyskartat

Henry Väre (2011) Suomen rantakasvio. Metsäkustannus.

Hämet-Ahti ym. (toim) (1998) Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Visit Åland: Luonto. Ylimalkainen kuvaus Ahvenanmaan luonnosta, mutta myös hyödyllistä tietoa suojelualueista ja rajoitetusta jokamiehenoikeudesta. Ahvenanmaalla ei saa tallustella minne hyvänsä, toisin kuin mantereella.

Uudenkaupungin Sanomat: Viikinkiajalta Venäjän valtaan. Luontopalstani sipulien historiasta.

Hess 2014: A case of suspected swallow wort (Vincetoxicum hirundinaria) toxicity in a cat. Journal of Small Animal Practice. Lyhyt lääketieteellinen raportti käärmeenpistonyrttiä syöneen kissan myrkytysoireista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: