Kotidinosauruksen kouluttaminen

papukaijan-koulutuksen-perusteet-kansiMinun ei suinkaan ollut tarkoitus ryhtyä papukaijaharrastajaksi. En ole edes juuri kiinnittänyt huomiota koko linturyhmään. Niin vain jotenkin kävi.

Oli kipeästi uutta kotia kaipaava lintu ja koti, johon se oli mahdollista ottaa. Sitten lintu tarvitsi lajitovereita. Nyt taloudessamme on kolme neitokakadua, eikä näihin hämmentävän älykkäisiin koukkunokkaisiin dinosauruksiin hurahtamisesta näytä olevan paluuta.

Toinen musta aukko eläinsivistyksessäni on ollut eläinten kouluttaminen. Olin kyllä hämärästi tietoinen, että meneillään on paradigmanmuutos eläinten koulutuksen suhteen, mutta en ole koskaan lukenut aiheesta kuin ohimennen. Ajoitukseni oli ilmeisen erinomainen, sillä suomeksi oli juuri ilmestynyt uusi kirja, jossa keskitytään juuri papukaijojen koulutuksen saloihin: Jarmo Tuutin Papukaijan koulutuksen perusteet. Kun se sysättiin käteeni, ei auttanut muuta kuin perehtyä aiheeseen. Tässä siis tuntumiani sekä itse kirjasta että uudesta ikkunasta eläviin dinosauruksiin.

Harvan eläinryhmän parissa muutos koulutuksen metodeissa on ollut niin selkeä – ja niin tarpeellinen – kuin papukaijojen parissa, siltä vaikuttaisi. Perinteisestihän papukaijoja on koulutettu suunnilleen samoin metodein kuin koiria. Monenlaista käyttäytymistä on tulkittu linnun yritykseksi päästä arvoasteikossa omistajansa yläpuolelle, ja siitä on rankaistu, Tuutti kuvailee. Käsittelyyn linnut on suositeltu totuttamaan pakottamalla, ei suinkaan niiden omilla ehdoilla.

Ihmisille arvojärjestysten löytäminen kaikesta on luontevaa ja rankaiseminen helppoa. Ja toisinaan näillä menetelmillä saa päällisin puolin varsin hyviä tuloksiakin. Yhtä hyvin tuloksena voi olla myös arka ja pureva, itseään stressaantuneena nyppivä tai apaattiseksi masentunut lintu.

neitokakadut_päiväunilla

Tuutin kirja neuvoo paljon yksinkertaisemman lähtökohdan. Sen sijaan, että keksitään monimutkaisia tarinoita linnun oletetusta halusta olla johtaja (eläimellä, jonka parvissa ei johtajia ole!), lähdetään siitä äärimmäisen yksinkertaisesta periaatteesta, että eläin tekee sitä, mistä seuraa sille miellyttäviä asioita. Se ei yritä muuta kuin pärjätä ympäristössään mahdollisimman hyvin. Kyse on oikeastaan paluusta eläinten oppimisen juurille, niihin Pavlovin, Watsonin ja Skinnerin keksimiin ehdollistumisen sääntöihin, jotka lukion psykologiassakin opetetaan tieteenalan pohjana.

Kun toivotusta käyttäytymisestä palkitaan, linnulle osoitetaan selvästi mitä siltä pyydetään, eikä sitä säikytetä tai satuteta, se pian suorastaan rientää noudattamaan pyyntöjä. Teknisemmin termein konstia kutsutaan positiiviseen vahvistamiseen perustuvaksi koulutukseksi.

neitokakadu_syö_kädestäTietenkään asia ei ole aina ihan niin yksinkertainen, sillä lintu katsoo asioita omasta vinkkelistään. Ihminen voi olla vakaasti siinä käsityksessä, että linnun silittäminen on sen palkitsemista, kun taas lintu voi pitää koko touhua epämiellyttävänä tungetteluna tai jopa pelottavana. Silloin palkinto on, kun ihminen menee pois. Paradoksaalisesti papukaijaa voikin kesyttää menemällä kauemmas, kun se osoittaa sitä haluavansa. Aloitimme kuvassa olevan hyvin pelokkaan rescue-lintuni kanssa juuri tällä menetelmällä.

Tuutti aloittaa kirjansa kertomalla hyvin yleisesti oppimisen teoriasta ja papukaijojen käyttäytymisestä luonnossa. Kirjan mittaan siirrytään yleiseltä tasolta kohti käytännönläheisempiä neuvoja. Aivan kirjan lopussa on palikkaohjeita, joiden avulla kaltaiseni hölmömpikin lukija osaa soveltaa oppimaansa käytäntöön tilanteissa, joita arjessa linnun parissa tulee vastaan. ”Kädelle astuminen ja luokse lentäminen.” ”Kynsien leikkaus/viilaus.” ”Matkahäkkiin meno.”

Papukaijan koulutuksen perusteet ei tietenkään ole laajalti papukaijojen biologiaa esittelevä tiedekirja, vaan pääasiassa käytännön opas. Kuitenkin se opastuksen ohessa maalaa näistä kotidinosauruksista kiehtovan kuvan. Papukaija ei ole domestikoitu ja lapsen asteelle jäänyt eläin, kuten koira. Se on aikuinen villieläin, ja sellaisena sitä on kunnioitettava, jos sen kanssa aikoo tulla toimeen.

Tietenkin on myös oleellista ymmärtää, millainen villieläin kotona asuu. Tuutti varaa lyhyen luvun papukaijojen luonnollisen käyttäytymisen selittämiseen, mutta joutuu tietenkin pienessä sivumäärässä pysyttelemään hyvin yleisellä tasolla ja pohtimaan asiaa lähinnä koulutuksen näkökulmasta. Soisin kaikille papukaijoja harkitseville vielä paljon laajemmat opinnot näiden kiehtovien siivekkäiden elämästä luonnossa.

neitokakadu_kasveissaOlin aluksi skeptinen ylipäätään tämän kokoisen linnun lemmikkinä pitämisen suhteen, minullahan ei aiempaa kokemusta lemmikkilinnuista ollut. On selvää, ettei sille ole mahdollista järjestää tarpeeksi tilaa häkissä, mutta riittääkö asuntokaan? Sitä mukaa kun olen lintuuni (ja sittemmin lintuihini) tutustunut, ne ovat osoittautuneet viehättäviksi otuksiksi, jotka osaavat ottaa ilon irti elämästä asunnossa – usein omaisuuteni kustannuksella, mutta mitäs tuosta.

On ollut ilo seurata, kuinka vuosia yksin häkissään istunut rescue-lintu on vähitellen palautunut siksi linnuksi, joka sen piti olla. Se joutui opettelemaan jopa kävelemään, sillä kalteripohjaisessa häkissään se ei ollut päässyt astelemaan tasamaalla. Lentäminenkin oli aluksi surkuhupaisaa räpistelyä, joka yleensä johti vaarallisen näköiseen pakkolaskuun. Pari kuukautta nuorten lintujen lentotreeneihin osallistumista aamuin illoin, ja johan alkavat sen taidot ja lihakset olla toista luokkaa. Myös sosiaalinen elämä sen oli opeteltava uudelleen, sillä aluksi se pelkäsi tulokkaita kuollakseen.

On myös kiehtovaa päästä kokemaan, kuinka luottamus linnun ja ihmisen välillä kehittyy. Vielä sadannellakaan kerralla en lakkaa ihmettelemästä, kun villi dinosaurus lentää pyynnöstä käsivarrelleni. Mutta ei pidä kuvitella hallitsevansa villieläintä. Seuraavalla kerralla linnulla saattaakin olla sukiminen kesken, ja saan luoksetulon ehdottelusta palkakseni vain välinpitämättömän silmäyksen.

Rescue-lintu ei ole vielä täysin toipunut pelostaan, mutta sekin tulee makupalan perässä luokse, jopa käsivarrellekin tuokioksi kerrallaan. Nyt osaan jo lukea sitä tarpeeksi, että tajuan sen tiukasti vartaloa myöten painettujen sulkien olevan jännityksen osoitus. Vielä tarvitaan aikaa. Tai ehkä se ei koskaan luota minuun täysin, mutta ei se mitään. Ei sillä ole mitään velvoitetta tehdä niin.

Mutta varmasti tästä kirjasta on luottamusta kohti pyrkimisessä apua.

—————————————————————————————–

Lähteitä ja lisätietoa:

Jarmo Tuutti, 2015: Papukaijan koulutuksen perusteet. Sanasilta.

Natural Encounters: Parrots as pets. Eläintenkouluttaja Steve Martinin sivuston papukaijoja käsittelevä osio.

Behavior Works: Learning and Behaviour. Eläintenkouluttaja Susan G. Friedmanin papukaijojen koulutusta käsitteleviä artikkeleita.

Papukaija.fi: Norsusta papukaijoihin ja kaikkea siltä väliltä. Eläintenkouluttaja Tuire Kaimion haastattelu.

Animal Diversity Web: Cockatiel. Neitokakadun biologiasta luonnossa.

Neitokakadut. Kattava suomenkielinen sivusto neitokakadusta lemmikkinä.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Kotidinosauruksen kouluttaminen”

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta. Itse pari viikkoa neitsikoita omistaneena lintu-newbienä päätin juuri tilata kyseisen kirjan. Enää pitää saada aikaiseksi lukea se, mutta tekstisi perusteella haluan kokeilla, mitä noista kahdesta eläinkaupasta dumpatuista linnuista tuleekaan :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s