Viikon vikatikki: sarvekas kilpikonna

F_John_Series_2_Meiolania_card_13

Kilpikonnien sukupuu jakautuu kahteen suureen päähaaraan: sivu- ja pystytaivuttajiin. Nimi kertoo, mihin suuntaan näiden eläinten kaula taipuu, kun ne vetävät päänsä kilven suojiin. Jako on ikivanha, peräisin dinosaurusten ajalta.

Vain pari tuhatta vuotta sitten maailmassa oli vielä kilpikonnia, jotka eivät kuuluneet kumpaankaan päähaaraan, vaan niitäkin vanhempaan muinaisten kilpikonnien kehityslinjaan. Esihistoriallisilta ne totta vie näyttivätkin sarvineen ja piikikkäine häntineen. Mittaa niillä oli jopa kaksi ja puoli metriä.

Sitten… me söimme ne.

Meiolania-suvun kilpikonnia eli pleistoseenikaudella vielä ainakin neljä lajia: Australiassa, Lord Howen saarella, Uudessa-Kaledoniassa ja Vanuatulla oli kullakin omansa. Muiden suurten kilpikonnien tapaan nämä eläimet ilmeisesti olivat taitavia merenkävijöitä. Kilpikonnathan voivat purjehtia kuukausia merivirtojen mukana kärsimättä pahastikaan nälkää tai janoa.

Meiolania

Kovin paljoa näistä oudoista kilpikonnista ei tiedetä, sillä länsimaiset luonnontieteilijät eivät koskaan nähneet niitä elossa. Australian ja Uuden-Kaledonian lajit tunnetaan lähinnä sarvien luisista ytimistä, jotka ilmeisesti säilyvät muuta luurankoa paremmin. Lord Howella elänyt Meiolania platyceps on parhaiten tunnettu. Sen säilyneistä kappaleista on saatu kursittua kokoon varsin hyvä käsitys siitä, miltä eläin näytti (kuva: M. platyceps -luuranko Amerikan luonnonhistoriallisessa museossa. Steven & Courtney Johnson & Horwitz/Flickr).

Mutta Vanuatun laji kertoo, mitä näille eläimille tapahtui. Se nimittäin tunnetaan lukuisista koipien luista, jotka on löydetty saaren ensimmäisten asukkaiden tunkioista noin 3000 vuoden takaa. Ilmeisestikin Vanuatulle asettuneet polynesialaiset teurastivat kilpikonnia ja kantoivat niiden lihaisimmat osat – jalat – mukanaan kotiin. Noin kolmesataa vuotta Vanuatun asuttamisen jälkeen syntyneistä tunkioista luita ei enää löydy. Kilpikonnat loppuivat.

Muiden kolmen lajin sukupuuton syystä ei ole varmuutta. On mahdollista, että yksi tai useampi niistäkin katosi vasta ihmisen saapuessa. Se ei olisi yllättävää, ovathan ihmiset puhdistaneet jättiläiskilpikonnista muitakin valtamerisaaria: Madagaskarin ja Mauritiuksen, Rodriguesin ja Réunionin, osan Galapagossaaristakin. Niiden asukkaat olivat tosin ”tavallisia” pystytaivuttajiin kuuluvia maakilpikonnia.

Hurjasta ulkonäöstään huolimatta Meiolania tuskin oli suurikaan vastus aseistautuneille metsästäjille. Hännällä ja sarvilla se varmasti jakeli napakoita iskuja, mutta oli silti helppo uhri kauempaa tökätylle keihäälle.

Meiolania oli kasvissyöjä, joka lyhyestä kaulastaan päätellen ruokaili lähinnä laiduntamalla matalakasvuista ruohoa. Nykyään elävillä jättiläiskilpikonnilla kaula on pidempi ja sopii myös kasvinosien poimimiseen korkeammalta. Rodriguesilla elänyt Cylindraspis vosmaeri oli niin pitkäkaulainen, että sitä on luonnehdittu paikalliseksi kirahvin vastineeksi.

Tyynenmeren saaret ovat niin etäisiä ja eristyneitä, että kullakin saarella on ollut aivan oma, outo ja ainutlaatuinen eläimistönsä. Onkin suuri vahinko, että polynesialaisten esi-isät, jotka purjehtivat Uudesta-Guineasta kohti tuntematonta kauan ennen ajanlaskun alkua, eivät olleet vielä keksineet luonnonsuojelua. Saari saarelta heidän tieltään lakosi kotoperäisiä lajeja: sarvekkaita kilpikonnia, maakrokotiileja, lentokyvyttömiä hanhia, jättiläiskotkia. Ennen Tyynenmeren valloitusta jopa viidennes maapallon lintulajeista saattoi elää näillä saarilla. Nyt niistä on jäljellä enää kourallinen.

Sentään ne ilmeisesti maistuivat hyvältä.

———————————————————————————————

Lähteitä ja lisätietoa:

White ym. 2010: Megafaunal meiolaniid horned turtles survived until early human settlement in Vanuatu, Southwest Pacific. PNAS (pdf, koko artikkeli).

Gaffney 1996: The postcranial morphology of Meiolania platyceps and a review of of the Meiolaniidae. Bulletin of the American Museum of Natural History (kokonaan ladattavissa).

Steadman 1995: Prehistoric extinctions of Pacific island birds: biodiversity meets zooarchaeology. Science. (pdf, koko artikkeli).

Wikipedia: Meiolania.

2 vastausta artikkeliin “Viikon vikatikki: sarvekas kilpikonna”

  1. ”Sentään ne ilmeisesti maistuivat hyvältä.” Loppulause on vallan hyväntahtoisen hauska :) Ihmisen kyltymätön ruokahalu kun on tuhonnut sukupuuttoon melkoisen lajikirjon. Ja sitten lisäksi ne huvikseen tapetut. Toivottavasti susi sentään säästyy Suomessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: