Joulu muinaismetsien saarella

Vietin joulun pienellä tulivuorisaarella nimeltä Madeira. Olimme matkalla seurueena, johon kuului useita biologihenkisiä matkaajia, joten luontokohteista saatiin irti paljon iloa. Jo tuttuun tapaan harhailen valokuvien kera läpi matkan kiehtovimpien havaintojen ja saarta koskevien tiedonmurusten.

Madeira voi kuulostaa maailman tylsimmältä turistikohteelta, mutta aurinkotuoleista ja matkamuistokrääsästä koostuvan pinnan alla piilee usein toden teolla kiehtovaa luontoa. Madeira itse on pieni kasa vulkaanista kiveä, joka kököttää keskellä valtamerta suunnattoman suuren merenalaisen kilpitulivuoren päällä. Se on hyvin nuori: saari nousi merenpinnan yläpuolelle kenties noin 5 miljoonaa vuotta sitten, ja suuri tulivuori puhalsi viimeiset henkäyksensä vasta 6500 vuotta sitten. Siitä huolimatta saari säilyttää muistoja metsistä, jotka muualta ovat kadonneet viimeistään Rooman valtakunnan aikaan. Itse metsän siivekäs luojakin asuu vielä sen kätköissä.

Nuorena, terävähuippuisena saarena Madeira voi vaikuttaa luotaantyöntävältä, mutta vulkaaninen maaperä on hedelmällistä ja saaren subtrooppinen ilmasto niin leuto ja suopea, että kaikenkirjavat kasvit eri puolilta maailmaa viihtyvät siellä. Madeira keksittiinkin ihanteelliseksi paikaksi puutarhoille jo vuosisatoja sitten.

Kasvit ja eläimet keksivät sen jo paljon aiemmin. Koska Madeira sijaitsee kaukana mantereesta ja kylmien merivirtojen takana, harva elävä olento on kuitenkaan sinne onnistunut pääsemään. Vallitsevien merivirtojen ja tuulten ansiosta lähes kaikki saaren lajit ovat kotoisin Euroopasta, vaikka Portugalin rannikolle on useita satoja kilometrejä pidempi matka kuin suoraan itään Afrikkaan.

Saarella elää alkuperäisasukkaina vain kourallinen lintuja, kolme lepakkoa ja yksi liskolaji: ei lainkaan maanisäkkäitä eikä sammakkoeläimiä. Sen sijaan kasvillisuus Madeiralla on sekä rehevää että monimuotoista. Vaikuttaa siltä, että lähestulkoon kaikki saarelle päätyneet kasvit ovat asettuneet taloksi, ja monista on kehittynyt endeemisiä lajeja.

Madeiran sisäosien alkuperäistä kasvillisuutta oli laakerimetsä eli laurisilva. Se on leutojen ja kosteiden, lähinnä subtrooppisten ilmastojen metsää, joka alkuperäisillä sijoillaan Välimeren maissa oli hyvinkin monimuotoista. Madeiralle siitä kuitenkin päätyi vain osa, kiitos valikoivien avustajien. Madeiran kasvillisuus on nimittäin huomattavalta osalta yhden ainoan lintulajin, sepelkyyhkyn (Columba palumbus) luomus.

Tuulten merelle pyyhkäisemät sepelkyyhkyt päätyivät silloin tällöin Madeiralle ja toivat mukanaan syömiensä marjojen siemeniä. Ulosteillaan ne istuttivat Madeiran metsät, ja niinpä saarelle kehittyi pääasiassa marjakasveista koostuva kasvillisuus. Siellä on esimerkiksi madeiranlaakeripuita (Laurus novocanariensis), makaronesianavokadoja (Persea indica), pieneksi puuksi kasvavia madeiranmustikoita (Vaccinium padifolium, kuvassa), lemuavia haisuviherpuita (Ocotea foetens) ja apollonlaakereita (Apollonias barbujana). Jo niitä ennen saarella lienee ollut runsain määrin saniaisia, sammalia ja mähkiä, joiden mikroskooppiset itiöt leijailevat kaikkialle. Madeiran lisäksi tätä yksinkertaistettua laakerimetsää syntyi myös Kanariansaarten vuorille ja Azoreille.

Kun jääkaudet alkoivat, maailman ilmasto kuivui ja viileni. Seppo Vuokon ja Tom Björklundin upea kirja Mammutin aika kuvaa, kuinka Välimeren ikiaikaiset laakeripuumetsät vetäytyivät pienille kaistaleille rannikoiden tuntumaan. Sieltä ne leudompina kausina levittäytyivät uudelleen kerta toisensa jälkeen, kunnes ihmiset saapuivat, kehittivät korkeakulttuureita ja tarvitsivat yhä enemmän rakennus- ja polttopuuta. Enää Välimeren alkuperäisestä metsästä ei ole jäljellä puun puuta, vain eriasteisia tuhoutuneisuuden asteita. Monet laakerimetsän lajit kuolivat sukupuuttoon viimeistään Rooman valtakunnan aikoihin tai sinnittelevät nykyään pienillä kosteamman ilmaston suojapaikoilla.

Madeirankin metsät ovat kokeneet kovia ihmisten käsissä, mutta sisämaassa niitä on säilynyt kohtuullisen suuria alueita. Yksi syy voi olla se, että Madeira asutettiin varsin myöhään: ensimmäiset portugalilaiset perheet muuttivat saarelle 1420-luvulla. Retki Madeiran vuorille olikin huikea matka geologiseen menneisyyteen. Ne on syystäkin julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Sain jopa osan seurueen IT-alan ammattilaisista vaikuttumaan tällä tarinalla, kun patikoimme metsän läpi Ribeiro Frion kylän tuntumassa.

Ja miltä laakerimetsä sitten näyttää? Satumetsältä, sanoisin. Sen puut ovat vänkyräisiä, usein monirunkoisia. Tuuhean latvuston alla on hämärää, ja aluskasvillisuutena rehottavat saniaiset ja muratit. Puiden rungot ovat monin paikoin paksun jäkälien, sammalten ja loissienten kerroksen peitossa.

Laakerimetsän äiti, sepelkyyhky, asettui lopulta itsekin istuttamiinsa metsiin, itse asiassa kahteenkin otteeseen. Ensimmäiset uudisasukkaat kehittyivät omaksi lajikseen: madeirankyyhky (Columba trocaz) elää yhä metsissä, vaikka sitä nähdäänkin harvakseltaan. Kun se oli ehtinyt eriytyä kantavanhemmastaan siinä määrin, ettei risteytymistä uusien myrskyjen puhaltamien sepelkyyhkyjen kanssa enää tapahtunut, syntyi toinen sepelkyyhkyjen populaatio. Se oli ehtinyt eriytyä vasta alalajiksi (C. palumbus maderensis), kun ihmiset tulivat saarelle. Syystä tai toisesta se ei sietänyt ihmisvaikutusta yhtä hyvin. Sitä ei ole nähty vuoden 1904 jälkeen.

Missä on metsiä, siellä on metsäneläimiä. Kyyhkyjen tuomiin metsiin asettui vähitellen muitakin onnekkaita, jotka merelle eksyttyään löysivät tämän pienen ja rehevän paratiisin luotaantyöntävän ulapan keskeltä. Eurooppalainen peippo asettui taloksi ja kehittyi paikalliseksi alalajiksi (Fringilla coelebs maderensis). Sen rinnan puna on hailakampi kuin kotimaisen peipon, mutta selän vihreä hohtaa vastaavasti voimakkaampana (kuva: Ville Sinkkonen).

Taloksi asettui myös saaren äänekkäin lintu: kanarianhemppo (Serinus canaria), eteläeurooppalaisen keltahempon (S. serinus) jälkeläinen. Se tunnetaan paremmin kanarianlinnun villinä esi-isänä. Madeiralla kanarianhempon laulun voi kuulla kaikkialla: se on asettunut puutarhoihin ja puistoihin, eikä juuri ihmisiä arastele.

Jossakin vaiheessa myrskyt paiskasivat metsiin myös joukon hippiäisiä. Niiden jälkeläisiä ovat nykyiset madeiranhippiäiset (Regulus maderensis). Poissa petojen silmistä pikkuruiset linnut kehittyivät loisteliaan värisiksi: madeiranhippiäisen selkä on voimakkaan vihreä, päälaki tulenpunainen ja silmien ympärillä on sievät mustavalkoiset silmälasikuviot.

Saaret eivät aina paljasta salaisuuksiaan helposti. Madeiranhippiäinen kuvattiin omaksi lajikseen vasta vuonna 2003. Saaren ainoa kotoperäinen pöllö sen sijaan löydettiin vasta vuonna 2012 – ja silloinkin kuolleena. Ainoastaan subfossiilisista luista tunnettu Otus mauli -pöllö oli ehkä kehittynyt kyläpöllösistä (Otus scops), jotka normaalisti muuttavat Etelä-Euroopan ja Afrikan välillä. Jalkojensa pituuden perusteella se on liikkunut paljon maata pitkin juoksennellen, ja ehkä saalistanut pikemminkin selkärangattomia kuin lintuja.

Pöllösen kohtaloksi koituivat ehkä portugalilaisten uudisasukkaiden sytyttämät tulipalot, joiden kerrotaan raivonneen yhtäjaksoisesti seitsemän vuotta. Tai ehkä heidän mukanaan tulleet hiiret ja rotat tuhosivat maassa pesineen pöllösen pesiä. Ehkä portugalilaisten mukanaan tuomien kotieläinten mukana levisi lintutauteja, jotka koituivat sen kohtaloksi. Voi olla, ettei pienen juoksevan pöllön häviämisen syy koskaan paljastu.

Nyt Madeiran laakerimetsät ovat uuden haasteen edessä. Ilmastonmuutosmallit ennustavat, että saaren keskilämpötilan noustessa sen sademäärä laskee samaa tahtia. 2000-luvulla pitkät kuivuusjaksot ovat olleet yleisiä ja aiheuttaneet raivokkaita metsäpaloja, joissa on palanut paljon alkuperäisiä metsiä. Toivottavasti muinainen metsä onnistutaan jollakin keinolla säästämään seuraavillekin sukupolville.

Seuraavassa artikkelissa tutustutaan lempieläimeeni saarella: viehättävään ja ilmeisen älykkääseen madeiranmuurisisiliskoon.

—————————————————————————————————-

Lähteitä ja lisätietoa:

Pekka Borg (2012) Sumumetsistä paahderinteille. Into.

Vuokko & Björklund (2009) Mammutin aika. Tammi.

Hume & Walters (2012) Extinct Birds. T & AD Poyser.

Lars Jonsson (1996) Birds of Europe with North Africa and the Middle East. A & C Black.

Unesco: Laurisilva of Madeira.

ScienceDaily: An extinct species of scops owl has been discovered in Madeira.

Wikipedia: Madeira, Laurel Forest, Madeira firecrest, Trocaz pigeon.