Ihmisiä lounaslistalla

800px-Addo_Elephant_National_Park-005Ravintoketjun huipulla on eittämättä mukavaa ja turvallista. Suomessa voi tallustella yhtä huoletta öisessä metsässä kuin lähimmässä ostoskeskuksessakin. Todennäköisyys sille, että jokin katselee sinua pensaikosta samaan tapaan kuin sinä ravintolan lounaslistaa on melkein nolla (kuva: varoituskyltti eteläafrikkalaisessa kansallispuistossa. NJR ZA/Wikipedia).

Kuitenkin jokin kolkka ihmismielessä tuntuu kaipaavan takaisin kesyttömämpiin aikoihin. Kulutamme loputtomiin viihdettä, jossa ihmiset joutuvat milloin minkäkin hirviön saalistuksen kohteeksi – tappajahain, kloonattujen dinosaurusten, alienien, vampyyrien tai vaikka lohikäärmeiden. Ehkä samasta syystä myös uutiset tapauksista, joissa ihmisiä on joutunut jonkin oudon ja odottamattoman saalistajan uhriksi, vangitsevat mielikuvituksemme.

Edellyttäen tietenkin, että ne tapahtuvat tarpeeksi kaukana. Luulenpa, että siellä, missä syödyksi tuleminen on todellinen arjen riski, tarinat tappajahaista myyvät astetta huonommin.

Säännöllisesti ihmisiä syövät yhä lähinnä muutamat hait, pari krokotiililajia ja suuret kissapedot. Niilinkrokotiilit (Crocodylus niloticus) ovat tiettävästi ihmisiä ruoakseen saalistavista eläimistä vaarallisimpia: ne tappavat Saharan eteläpuolisessa Afrikassa muutamia satoja ihmisiä vuosittain. Hankalan tilanteesta tekee se, että Afrikan maaseudulla vesijohdot ovat harvinaisuuksia. Ihmisten on vaarasta huolimatta pakko pyykätä, kylpeä ja hakea juomavetensä joista ja järvistä.

Eivät kissatkaan jää paljoa jälkeen. Esimerkiksi vuonna 2005 Nature-lehdessä julkaistun arvion mukaan leijonat syövät vuosittain noin 70 ihmistä pelkästään Tansaniassa. Kyse on yleensä usean tekijän epäonnisesta summasta. Huonosti käy, kun ihmiset liikkuvat öisin alueella, jolla leijonien luontainen riista on vähissä. On toki myös yksilöitä, jotka erikoistuvat ihmisenmetsästykseen ja jopa suosivat meitä muun riistan yli. Esimerkiksi Tsavon kuuluisat ihmissyöjäleijonat eivät tainneet juuri muuta kuin rautatietyöläisiä syödäkään maalis-joulukuussa 1898.

Tiger_facial_marking_Sultan_(T72)_Ranthambhore_India_12.10.2014Tiikeri on nisäkäspedoista ihmiselle ylivoimaisesti vaarallisin. Mielenkiintoista kyllä, sitä ei silti yleensä vihata edes siellä, missä tiikerihyökkäyksiä sattuu eniten. Jokin suuressa ja kauniissa kissapedossa saa antamaan sille anteeksi, vaikka vähemmän viehättäviä (ja samalla vähemmän vaarallisia) petoeläimiä saatamme vihata antaumuksella (kuva: Sultan-niminen villi bengalintiikeri. Dibyendu Ash/Wikipedia).

1900-luvun aikana tiikerit tappoivat maailmanlaajuisesti peräti lähes 13 000 ihmistä, kertoo ruotsalaistutkimus, jossa tilastoitiin nisäkäspetojen aiheuttamia kuolemantapauksia (Löe & Röskaft 2004). Ihan yksipuolista ei vaino kuitenkaan ollut. Samassa ajassa maailman tiikerikanta romahti suunnilleen 97 000 yksilöllä muutamaan prosenttiin alkuperäisestä.

Kaikkein eniten hyökkäyksiä (keskimäärin 22 vuodessa) sattuu Sundarbansin mangrovemetsissä Intian ja Bangladeshin rajalla. Siellä ihmiset liikkuvat jalan metsissä keräämässä hunajaa ja mehiläisvahaa, kun taas alueen noin 500 tiikerille riittävän kokoista riistaa on tarjolla niukasti. Sinänsä pieneltä kuulostava tiikerimäärä on muuten lähes kuudesosa koko maailman villistä kannasta. Sundarbans onkin sikäli poikkeuksellinen alue, että joinain vuosina tiikerit tappavat siellä enemmän ihmisiä kuin ihmiset tiikereitä.

Jos lähistöllä ei ole leijonia, tiikereitä tai suuria krokotiileja, voi varsin turvallisin mielin olettaa olevansa turvassa saalistajilta. Historiankirjoihin on kuitenkin kirjattu muutamia todella erikoisia tapauksia, joissa odottamattomat eläinlajit ovat päätyneet kokeilemaan, kelpaisiko ihminen syötäväksi.

Canis_latrans

Kojootti (Canis latrans) näyttää melkein sudelta, mutta kahden lähisukuisen koiraeläimen välillä on oleellinen ero. Susi on aito suurpeto, joka saalistaa laumassa huomattavasti itseään suurempia saaliseläimiä. Ei ole yllättävää, että se on joskus kokeillut ihmissyöntiäkin, vaikka tapaukset ovatkin kissapetoihin verrattuna erittäin harvinaisia (kuva: Kaliforniassa kuvattu kojootti. Justin Johnson/Flickr).

Sen sijaan kojootti jää alle koiraeläinten 21 kilon haamurajan, josta kirjoitin aiemmin fossiilisten koirien yhteydessä. Se on löyhemmissä yhteisöissä elävä ja pienempää riistaa saalistava yleismies Jantunen, jonka syö jyrsijöiden, hyönteisten ja lintujen lisäksi haaskoja, marjoja, pähkinöitä ja jopa ruohoa.

Toisinaan kojootit kuitenkin lyöttäytyvät yhteen ja lähtevät kokeilemaan onneaan suurpetoina. Vuonna 2009 kolme kojoottia hyökkäsi 19-vuotiaan folklaulaja Taylor Mitchellin kimppuun kansallispuistossa Nova Scotiassa, Kanadassa. Koska Mitchell ei ollut ruokkinut kojootteja eikä merkkejä muustakaan epätavallisesta ollut näkyvissä, vaikuttaa siltä että kojootit olivat yksinkertaisesti metsästysretkellä. Mitchell pelastettiin kojoottien hampaista, mutta hän kuoli vammoihinsa. Miltei sanomatta selvää on, että kojootit maksoivat metsästysretkestään hengellään.

1024px-Striped_Hyena_Adult

Toinen vaikuttava, mutta yleensä ihmiselle vaaraton petoeläin on juovahyeena (Hyaena hyaena). Vaikka hyeenoista tulee yleensä mieleen Afrikka, juovahyeena on levinnyt laajalti Lähi-Itään ja Etelä-Aasiaan, miltei Euroopan rajoille saakka. Pleistoseenikaudelta sen fossiileja tunnetaan myös ympäri Eurooppaa. Juovahyeena on täplikästä serkkuaan tuntuvasti pienempi, mutta keskimäärin 35-kiloisena se on silti hyvinkin riittävän suuri saalistamaan ihmisiä (kuva: Sumeet Moghe/Wikipedia).

Löe & Röskaftin (2004) tutkimuksen tilastoissa mainitaan, että juovahyeenat olisivat 1900-luvun aikana tappaneet kaksi ihmistä Intiassa. Väitettyjä tapauksia luetellaan esimerkiksi Wikipediassa paljon enemmänkin, mutta niitä on tietenkin vaikeaa todistaa. Juovahyeenan uhreja näyttävät olevan yöaikaan ulkona liikkuvat lapset, mikä ymmärrettävästi herättää pahaa verta. Se on hankkinut huonon maineen myös kaivamalla ruumiita ylös haudoista, pätevä raadonsyöjä kun on.

Juovahyeenan puolustusasianajajalla olisi kuitenkin paljon lisättävää. Ensiksikin, myös ihmiset ovat syöneet niitä. Egyptin Vanhan valtakunnan ajalta on olemassa kaiverrus, joissa juovahyeenaa pakkosyötetään sen lihottamiseksi. Lähi-Idässä ja Antiikin Kreikassa ja Roomassa hyeenan sukuelimiä taas pidettiin taikakaluina, joten hyeenoja tapettiin ja leikeltiin joukoittain. Uhattuna juovahyeena on yleensä arka ja vastahakoinen puolustautumaan, väitetään Egyptissä. Siksi otusparka on saanut kaupan päälle myös pelkurin maineen.

Egyptiläiset eivät pelkästään syöneet hyeenoja, vaan myös kesyttivät niitä metsästystovereikseen. Kerrotaankin, että pentuna ihmisen hoiviin otettu juovahyeena kesyyntyy täysin ja käyttäytyy pitkälti kuin koira. Tosin omintakeisesta ominaishajusta ei pääse eroon ikinä.

IMG_1957

Meressä uidessaan voi pelätä haita, mutta joetkaan eivät ole aina täysin turvallisia. Makean veden ihmissyöjistä kuuluisimpia ovat tietenkin piraijat. Maineestaan huolimatta piraijat ovat tavallisesti arkoja kaloja, joiden kotivesissä kylvetään ja uidaan yleisesti.

Lähinnä punapiraijat (Pygocentrus nattereri) kerääntyvät kuitenkin kuivalla kaudella suuriin parviin, joissa ne saattavat rohkaistua käymään kiinni isompaankin saaliiseen. Yleensä seurauksena on silti lähinnä muutama ikävä reikä sormissa ja varpaissa. Ilmeisestikään paikalliset eivät pienestä säiky: pelkästään vuoden 2007 alkupuoliskolla Brasiliassa sijaitsevassa Palmasin kaupungissa sattui 190 loukkaantumisiin johtanutta piraijahyökkäystä. Voisi luulla, että viidenkymmenen ensimmäisen jälkeen ihmiset olisivat lakanneet uimasta joessa. Näköjään ei.

Kuolemantapauksiakin kyllä tunnetaan, aivan viime vuosiltakin. Ilmeisesti veden loiskuttelu houkuttaa piraijoja paikalle, joten lapset ja lapsenmieliset uimarit ovat suurimmassa vaarassa. Vuonna 2011 Boliviassa humaltunut nuori mies kuoli piraijojen syömänä. Seuraavana vuonna Brasilian puolella samoin kävi viisivuotiaalle tytölle. Siihen nähden, kuinka tiuhaan tahtiin miljoonat ihmiset kylpevät piraijavesissä, tapaukset ovat kuitenkin hämmästyttävän harvinaisia.

1375280905_27.251.15.163

Aasiakaan ei ole säästynyt ihmissyöjäkaloilta. Nepalista Intiaan virtaavassa Kali-joessa väitetään olevan ihmissyöjämonneja (kuva: Derek Dsouza/Fishbase).

Jättivirtamonni (Bagarius yarrellii), englanniksi nimeltään ihastuttavasti goonch, on Intian suurin makean veden kala. Animal Planetin River Monsters -dokumenttisarjassa vuodelta 2008 väitetään, että jättivirtamonnit olisivat vastuussa sarjasta ihmisten katoamisia kolmesta kylästä Intian ja Nepalin rajalta vuosien 1998 ja 2007 välisenä aikana. Dokumentissa väitetään, että monnit oppivat syömään ihmislihaa, kun paikallisen tavan mukaan käsiteltyjä vainajia on polttohautauksen jälkeen upotettu jokeen vain osittain palaneina.

Kuvan yksilö on vielä hillityn kokoinen, mutta suurimmat punnitut jättivirtamonnit ovat olleet liki 90-kiloisia ja parimetrisiä. Niillä on leveä suu, jossa on vaikuttava rivi teräviä hampaita. Olisivatkohan ne tarpeeksi suuria syömään aikuisia ihmisiä? Nehän eivät voi piraijan tapaan purra saaliistaan paloja irti, vaan se on nieltävä kokonaisena. Vaikea sanoa tietämättä, paljonko niiden vatsa venyy, mutta ainakin lapset olisivat niille sopivan kokoista riistaa. Toistaiseksi suhtaudun tarinaan skeptisesti.

Villieläimen saalistamaksi joutuminen on äärimmäisen epätodennäköistä verrattuna melkein mihin tahansa muuhun kuolinsyyhyn. Tuberkuloosin ja malarian aiheuttavat mikrobit tappavat vuosittain toista miljoonaa ihmistä kumpainenkin; autot noin 700 000 pelkästään länsimaissa; lemmikkikoirat useita kymmeniä vuodessa pelkästään Yhdysvalloissa. Todennäköisempää on kuolla myös vaikkapa keittämällä itsensä kuumassa suihkussa, liiskaantumalla vihaisen lehmän alle tai jopa lento-onnettomuudessa, vaikka lentokone tiettävästi onkin matkustustavoista turvallisin.

Toivoa sopiikin, että vaikka villieläinten uhreiksi joutuneet saavat makaaberin paljon huomiota, ne eivät lietso yletöntä pelkoa tai petovainoja. Tansanian ja Sundarbansin kaltaisilla alueilla olisi tärkeää keksiä keinoja suurpetojen ja ihmisten rauhalliseen rinnakkaiseloon. Konfliktit kun eivät ratkea siten, että ihmiset jättäisivät suurpedot rauhaan, vaan tuppaavat säännönmukaisesti päättymään eläinten tappioksi.

————————————————————————-

Planeetanihmeissä aiemmin:

Kun eläimet purevat takaisin. Tämän artikkelin pari, jossa käsitellään ihmisiä itsepuolustukseksi tappaneita muurahaiskarhuja, kukkoja ja muita odottamattomia otuksia.

Hukka perii ilman hukkaa. Suurpetojen ekologisesta merkityksestä ja suhteesta ihmisiin.

Lähteitä ja lisätietoa:

Packer ym. 2005: Conservation biology: lion attacks on humans in Tanzania. Nature.

BBC News: In pictures: Sunderbans, the land of man-eating tigers. Kuvakertomus tiikerien kanssa elävistä ihmisistä.

Löe & Röskaft 2004: Large carnivores and human safety: a review. Ambio.

Urban Coyote Research: The Taylor Mitchell Attack.

Osborn & Helmy 1980: The contemporary land mammals of Egypt (including Sinai). Field Museum of Natural History. Laaja selvitys Egyptin nisäkkäistä, niiden ravinnosta ja niiden suhteesta paikallisiin ihmisiin. Vapaasti luettavissa.

The Telegraph: Mutant fish develop a taste for human flesh in India. (jättivirtamonneja kutsutaan useassakin uutislähteessä ”mutanteiksi” syystä, jonka toimittajat itse varmaan parhaiten tietävät)

The Devil Catfish -blogi (kuvia ja pintapuolista tietoa jättivirtamonneista)

Wikipedia: Man-eater, Tsavo man-eatersTiger attacks in the SundarbansPiranha attacks, Crocodile attacks, Kali River goonch attacks.

2 vastausta artikkeliin “Ihmisiä lounaslistalla”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: