Kummat koiraeläimet

WinifredaustendholesAloitan usein artikkelin toteamalla, että eläinryhmä se-ja-se on aliarvostettu ja siitä puhutaan aivan liian vähän. Tällä kertaa se ei käy mitenkään päinsä.

Koiraeläimet herättävät ehkä kaikista eläimistä voimakkaimpia tunteita. Olipa kyse sitten rotukoirista, terapiakoirista, sankarikoirista, keväisistä koirankakoista, ihmisten kimppuun hyökkäävistä pitbulleista tai susipolitiikasta, koiraeläimet ovat jatkuvasti otsikoissa. Mutta onhan koiria paljon muitakin kuin susi kesyine versioineen. Koiraeläimiä on maailmassa peräti 37 lajia, ja niiden lisäksi tunnetaan lähes parisataa sukupuuttoon kuollutta (kuva: Frank Finnin maalaus vuodelta 1909).

Luin vastikään koiraeläinspesialistikaksikon Xiaoming Wangin ja Richard Tedfordin kirjaa Dogs: Their Fossil Relatives & Evolutionary History. Vaikka tiesin sentään jotain koiraeläimistä aiemminkin, kirja aiheutti ahaa-elämyksiä melkein joka sivulla. Opin, että koirien tassujen rakenne liittyy olennaisesti siihen, miksi suuret koiraeläimet ovat väistämättä laumaeläimiä. Aasiassa elää sudenkokoinen koiraeläin, josta harva on koskaan kuullutkaan, ja Pohjois-Amerikassa vaelsi muinoin luita murskaava koira, joka näytti karhun kokoiselta rottwailerilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERADinosauruksista kuulee kaiken aikaa, mutta fossiilisia nisäkkäitäkin tunnetaan valtavat määrät. Itse asiassa niitä on paljon enemmän kuin dinosauruksia, onhan nisäkkäiden valtakaudella syntyneillä fossiileilla ollut vähemmän aikaa tuhoutua tai peittyä paksuihin uusiin kerrostumiin. Ne myös kertovat vähintään yhtä mielenkiintoisia tarinoita. Nisäkkäillä näyttää olevan rajallinen valikoima ekologisia rooleja, ja eri kehityslinjat tönivät toisiaan niihin ja niistä pois vuorotellen. Harmi kyllä tieto fossiilisista nisäkkäistä on dinosauruksiin verrattuna perin kiven alla. Ehkä tämä artikkeli korjaa sitä pieneltä, koiramaiselta osaltaan (kuva: Xenocyon-koiran fossiilinen leuka Firenzessä, Ghedoghedo/Wikipedia).

Suurilla, suurriistaan erikoistuneilla petoeläimillä eli hyperkarnivoreilla (mikä vaikuttava sana) näyttää olevan evoluutiossa yksisuuntainen polku. Ne kehittyvät pienemmistä, erikoistumattomista eläimistä (koiraeläinten tapauksessa erilaisista kettumaisista otuksista), kasvavat yhä suuremmiksi ja erikoistuvat yhä voimakkaammin lihansyöntiin. Sitten ne katoavat. Tyhjiksi jääneet lokerot valtaa jokin uusi pienten eläinten ryhmä, josta alkaa kehittyä yhä suurempia jäseniä. Samalla tavalla ovat tehneet niin kissaeläimet, hyeenat kuin niitä edeltäneetkin petoeläinryhmät.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että hyperkarnivorit olisivat jotenkin epäkelpoja otuksia, jotka ansaitusti kuolevat sukupuuttoon, kuten dinosauruksista aikoinaan uskottiin. Ne ovat erinomaisen hyvin sopeutuneita omaan ekologiseen lokeroonsa, mutta ravintoketjun huipulla tuulee. Erilaiset alueelliset tai globaalit katastrofit, nopeat ilmastonmuutokset tai muut käänteet vaikuttavat rajuimmin juuri niihin. Tarpeeksi pitkälle erikoistuttuaan ne eivät enää pääse takaisin: jos niiden suurikokoinen riista hupenee väliaikaisestikin, ne ovat mennyttä.

Sivumainintana on todettava, että hyeenojen tilanne on tästä vinkkelistä huolestuttava. Ryhmä on ollut aiemmin monimuotoisempi, mutta nyt lajeja on jäljellä vain neljä. Niistä kolme – täplä-, rusko- ja juovahyeenat – on kookkaita hyperkarnivoreja, joiden keskipaino keikkuu 35 ja 70 kilon välillä. Ne ovat siis jo matkalla sitä yksisuuntaista polkua, joka vie ravintoketjun huipun kautta sukupuuttoon. Neljäs, maasusi tai nisäkäsnimitoimikunnan ehdotuksen mukaan termiittihyeena, on pitkälle erikoistunut termiittien syöjä. Sillä on heikot leuat ja pitkä, tahmea kieli, johon se lipoo pikkuruista saalistaan. Maasudestakaan tuskin tulee aivan helposti uutta, monimuotoista kehityslinjaa, sillä Afrikassa on paljon pätevämpiäkin termiitinsyöjiä, joiden kanssa sen on kilpailtava.

Ihan ensi vuonna ei hyeenojen katoamista sentään tarvitse pelätä, vaan puhutaan miljoonien vuosien aikaskaalasta. Suuria luunmurskaajahyeenoja on ollut olemassa jo lähes kymmenen miljoonaa vuotta ja niillä lienee vielä elinkaarta jäljellä, elleivät ihmiset niitä päätä hävittää.

640px-Cuon_alpinus_(Dhole)Mutta palataanpa niihin koiraeläimiin. Koirilla hyperkarnivorin haamuraja kulkee 21 kilon painossa. Sitä suurempien eläinten on elääkseen saalistettava itseään suurempia saaliseläimiä ja erikoistuttava lihansyöntiin. Tämän kokoluokan koiraeläimiä on tänä päivänä olemassa kolme: susi (Canis lupus), hyeenakoira (Lycaon pictus) ja vuorisusi eli viidakkosusi eli aasianvillikoira (Cuon alpinus). (kuvassa aasianvillikoiria, Hans Hillewaert/Wikipedia)

Aasianvillikoira on huonosti tunnettu, vaikka se on sekä kaunis että erikoinen otus, joka elää laajalti Etelä- ja Kaakkois-Aasiaan, Himalajalle ja jopa Siperiaan ulottuvalla alueella. Sen ruokavalioon kuuluvat erilaiset hirvi- ja nautaeläimet, vuoristoissa villivuohet ja Siperiassa jopa porot. Kolmesta nimestä käytän mieluiten aasianvillikoiraa, sillä se on niistä ainoa edes jotenkuten kuvaava. Se ei ole susi, eikä se ole erikoistunut sen paremmin vuori- kuin viidakkoympäristöihinkään, vaan elää molemmissa ja monenlaisissa muissakin maastoissa.

Harjasusi (Chrysocyon brachyurus), joka ei nimestään huolimatta ole susi, on se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Kokonsa puolesta sen pitäisi olla susien ja hyeenakoirien kaltainen hyperkarnivori, mutta sepä ei olekaan. Harjasusi on erikoistunut eritoten kasviravintoon. Jopa yli puolet sen ruokavaliosta koostuu kasviksista. Loppu pitää sisällään jyrsijöitä, pieniä lintuja ja kalaa. Se täyttääkin pikemminkin sukeltaja-antiloopin tai sian kuin suden kaltaista ekologista lokeroa.

Wild_Dog_Kruger_National_Park_South_Africa

Kaula, tassut ja nenä

Koiraeläimet ovat perineet esi-isiltään setin ominaisuuksia, jotka rajoittavat sitä, millaisia saalistajia niistä voi tulla. On esimerkiksi syynsä sille, miksi kaikki kolme suurta koiraa ovat laumaeläimiä, kun suuret kissaeläimet ovat useimmiten yksineläjiä (kuva: hyeenakoiria Krugerin kansallispuistossa. Bart Swanson/Wikimedia Commons).

Koirilta puuttuvat kissoille tyypilliset sisäänvedettävät kynnet. Lisäksi ne ovat kissoihin verrattuna hajupainotteisia, eli niillä on suhteessa pienemmät silmät, mutta pitkä kuono, joka sisällä on reilusti tilaa erinomaiselle hajuaistille.

Kissojen kynnet pysyvät aina terävinä, joten ne ovat erinomaiset saalistusaseet, joilla voi yksinkin tarrata kiinni suureen saaliseläimeen ja päästää sen sitten hampaiden avulla päiviltä. Koirien kynnet sen sijaan hankaavat jatkuvasti maata vasten ja kuluvat tylsiksi, joten ne eivät ole häävit aseet. Koirien etujaloista onkin kadonnut kissamainen taipuisuus, ja nykykoirien tassut liikkuvat lähinnä eteen ja taakse. Liike kaikkiin muihin suuntiin on hyvin rajoittunutta, kuten kotikoiran tassuja kääntelemällä voi todeta.

1024px-Canis_lupus_baileyi_runningJäykät jalat tekevät koirista erinomaisen taloudellisia juoksijoita. Niinpä ne pystyvät väsyttämään saaliinsa juoksemalla siinä, missä kissojen on hiivittävä lähelle ja koetettava saada saalis kiinni äkkipyräyksellä. Hyvällä juoksijalla on tietenkin pitkät jalat, jolloin törmätään mielenkiintoiseen ongelmaan: koirathan etsivät saaliinsa hajuaistin varassa, ja hajut ovat maassa. Kuonon täytyy siis ulottua maahan, vaikka koivet olisivat kuinka pitkät. Koirien kaula onkin pidentynyt samaa tahtia jalkojen kanssa (kuva: Jim Clark/U. S. Fish and Wildlife Service).

Pitkästä kaulasta on haittansa. Se on heikompi kuin kissaeläimen kaula, ja sen pystyssä pitäminen kuluttaa energiaa. Koiraeläimillä onkin niskasta säkään ulottuva erityinen ligamentti (eli nivelside), jonka avulla ne pitävät pitkän kaulan pystyssä joutumatta koko ajan kannattelemaan sitä. Nautaeläimillä ja hevosilla on samanlainen, mutta kissat eivät moista tarvitse. Kaiken kaikkiaan koirat muistuttavat petoeläimiksi huomattavan paljon sorkkaeläintä.

Koirilla ei siis ole aseinaan teräviä kynsiä, joilla tarttua saaliseen, eikä niillä ole vahvaa kaulaa, jota käyttää vipuna purentavoimalle. Ne ovat kaiken kaikkiaan huonommin aseistautuneita kuin kissat. Mikä neuvoksi?

Koirat kompensoivat fyysisiä rajoitteitaan samalla konstilla kuin ihmisetkin: yhteistyöllä. Kaikki hyperkarnivoreiksi kasvaneet koiraeläimet elävät ja saalistavat laumoissa. Koiraeläinten saalistustapa on kissoihin verrattuna ikävä ja hidas: ne juoksevat saaliseläimen uuvuksiin ja pysäyttävät sen lukuisilla puremilla sinne tänne. Saalis ei välttämättä ole vielä kuollut, kun ruokailu alkaa.

Samankaltaista laumasaalistusta harjoittivat todennäköisesti myös sukupuuttoon kuolleet suuret koiraeläimet, kuten Pohjois-Amerikassa vielä ennen ihmisten saapumista elänyt hirmususi (Canis dirus).

Susia Sardiniassa

Koiraeläinten paristasadasta sukupuuttoon kuolleesta lajista suuri osa on enemmän tai vähemmän kettua, korvakoiraa, pensaskoiraa tai shakaalia muistuttaneita melko erikoistumattomia karvaturreja. On joukossa myös todella erikoislaatuisia otuksia.

Xenocyon-suvun koirat olivat suuria hyperkarnivoreja, joita eli laajalti Euraasiassa pleistoseenikauden keskivaiheilla, noin 1.8 miljoonaa – 126 000 vuotta sitten. Ne muistuttivat kutakuinkin hyeenakoiran ja aasianvillikoiran välimuotoa, ja sitä ne oikeastaan olivatkin. Xenocyonin on nimittäin arveltu olleen molempien nykylajien suora esi-isä. Hyeenakoirankin juuret ovat siis todennäköisesti Euroopan puolella, mistä ne ovat verraten äskettäin vaeltaneet Afrikkaan.

Xenocyonilla oli kolmaskin perillinen, joka melkein selvisi meidän päiviimme asti. Sardiniankoira (Cynotherium sardous) haaksirikkoutui jossakin vaiheessa pleistoseenikautta Sardinian, Korsikan ja niiden välisen merialueen tuolloin muodostamalle suuremmalle saarelle. Pienellä saarella ei tietenkään ollut tilaa suurpedolle. Sardiniankoira osoitti kykenevänsä hyperkarnivorille perin harvinaiseen suunnanmuutokseen ja kehittyi takaisin pieneksi, suunnilleen basenjinkokoiseksi eläimeksi. Sitä saattoi auttaa se, että muita pienempiä petoeläimiä ei juuri ollut saarella kilpailemassa. Ihmisten keksittyä merenkulun sardiniankoira katosi yhdessä muiden Välimeren saarten kotoperäisten eläinten kanssa, mikä on harmi, sillä saarilla eli melkoinen omituisten otusten kerho.

Luunmurskaajakoirat

Mielenkiintoinen oli myös aika, jolloin koirat matkivat hyeenoja – tai pikemminkin hyeenat matkivat koiria, sillä koirat tekivät sen ensin. Borophaginit, luunmurskaajakoirat, olivat hyvin vanha koirien sukupuun haara, joka sai alkunsa yli 30 miljoonaa vuotta sitten. Monimuotoisimmillaan ryhmä oli noin 28 miljoonaa vuotta sitten. Ne olivat koiraeläinten edellinen hyperkarnivorien aalto, jonka sukupuuton jälkeen nykyiset sudet sukulaisineen saivat tilaisuutensa.

Luunmurskaajakoirat elivät Pohjois-Amerikassa, minne hyeenat tai niitä edeltäneet Percrocutidae-heimon hurjannäköiset petoeläimet eivät koskaan levinneet. Luunmurskaajakoirilla oli siellä oma, hyeenaton lintukotonsa. Ainoastaan hyvin epätavallinen, pitkäraajainen hyeena Chasmaporthetes ossifgragus onnistui tekemään jokusen vuosimiljoonan mittaisen ekskursion Pohjois-Amerikkaan, mutta se ei ollut luunmurskaaja, vaan muistutti pikemminkin hyeenakoiraa tai jopa gepardia.

Borophagus,_Aelurodon,_Tomarctus,_and_CormocyonErikoistuneimmilla luunmurskaajakoirilla (Epicyon ja Borophagus) oli järeissä leuoissa massiiviset välihampaat (kulma- ja poskihampaiden väliin sijoittuvat hampaat), joissa oli paksu kiillekerros luiden murskaamiseen. Niin ne pääsivät käsiksi rasvaiseen luuytimeen, joka on tavanomaisten petoeläinten ulottumattomissa. Niillä oli susiin ja muihin tutumpiin koiraeläimiin verrattuna lyhyt kuono ja korkea otsa, joten kallo näyttää äkkiä vilkaistuna huomattavasti rottweiler-koiran kallolta (kuvassa luunmurskaajakoiria, alhaalta ylöspäin Cormocyon, Tomarctus, Aelurodon ja Borophagus. Kuva: Ryan Somma/Flickr).

Pienemmät lajit, kuten Borophagus diversidens, osuivat myös suunnilleen rottweilerin kokoluokkaan. Epicyon-suvun lajit sen sijaan lähentelevät painoltaan keskikokoisia karhuja: useimmat lajit olivat noin 70-kiloisia, mutta suurimpien E. haydeni -yksilöiden painoksi on arvioitu 170 kiloa. Ne olivat kaikkien aikojen suurimpia koiraeläimiä.

Ehkä yhä vaikuttavamman kokoisia lemmikkikoiria halajavien kannattaisikin hankkia aikakone.

—————————————————————————

Lähteitä ja lisätietoa:

Wang & Tedford (2008) Dogs: Their Fossil Relatives & Evolutionary History. Columbia University Press.

Chasing Sabertooths: Wolves from the past: living with sabertooths (tietoa ja kuvia hirmusudesta), Testing the Waters of Predation: Wild dogs and Lechwes in the Okavango (hyeenakoirien saalistuskäyttäytymisestä ja pedon ja saaliin välisestä kommunikaatiosta).

Tetrapod Zoology: Islands of otters and strange foxes. Saarten saukoista ja koiraeläimistä, muiden muassa sardiniansudesta.

Synapsida: Spanish painted dogs (hyeenakoirien sukujuurista Euroopassa), Dire wolves and direr dogs (luunmurskaajista ja muista suurista koirista).

Mainokset

13 vastausta artikkeliin “Kummat koiraeläimet”

  1. Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista. Mielellään lukisi enemmänkin esihistoriallisista koiraeläimistä. Täytyypä tutustua noihin lähteisiin. Nisäkästoimikunta on muuten ehdottanut hyeenakoiran uudeksi nimeksi savannikoiraa jo jokunen vuosi sitten :)

    1. Hienoa, että aihe kiehtoo muitakin kuin minua. :) Harmillisen kiven alla tuo populaarimpi tieto on, ja tieteelliset artikkelit tuppaavat fossiilisten nisäkkäiden kohdalla keskittymään kuvaamaan hampaiden rakennetta hyvin, hyvin yksityiskohtaisesti.

      Hyeenakoiran nimiehdotus oli tiedossani, mutta päätin jättää sen käyttämättä. Nisäkäsnimitoimikunnan ehdotuksissa on mielestäni monta turhaa vakiintuneiden nimien muutosta, ja tämä oli yksi niistä, vaikka savannikoira kieltämättä onkin ihan kuvaava nimi. Monet nimistähän eivät ole yleistyneet käytössä, eli voisi sanoa, että ehdotusta ei oikein ole hyväksytty.

      Nisäkäsnimistöstä on käyty tämän blogin kommenteissa aiemmin melkoisen värikästä keskustelua, ensin tässä: https://planeetanihmeet.wordpress.com/2013/11/02/mika-tama-on-suomeksi/
      ja sitten tässä: https://planeetanihmeet.wordpress.com/2014/03/22/mita-mielta-tsikusta-ja-manterista/

  2. maasusi tai nisäkäsnimitoimikunnan ehdotuksen mukaan termiittihyeena

    En ole koskaan erityisemmin pitänyt ”maasusi”-nimestä, joten tässä tapauksessa en vastustaisi sen nimen muuttamista joksikin -hyeena-päätteiseksi. Mutta miksi ihmeessä tälle eläimelle piti keksiä aivan uusi nimi, kun vaihtoehtoinen – ja jopa kohtalaisen vakiintunut sellainen – oli jo olemassa? Maasudella on jo vuosien ajan ollut suomenkielisenä rinnakkaisnimenä sivettihyeena. Minkä takia nisäkäsnimitoimikunnan piti mennä merta edemmäksi kalaan?

    Tämän kokoluokan koiraeläimiä on tänä päivänä olemassa kolme

    Mihin unohtui punasusi? Vai etkö tunnusta sitä oikeaksi lajiksi?

    ”Vuorisudesta” muuten tulee minulle aina mieleen Mustanaamio-sarjakuvan Devil, jonka sanottiin olevan ”vuoristosusi”. (Sen seikan turvinhan Mustis aina pääsi paikkoihin jonne koirilta oli pääsy kielletty: ”Sir, tänne ei saa tuoda koiria.” ”Se ei ole koira, se on susi.” ”Niinkö? No, siinä tapauksessa…”) Tuskin sarjakuvantekijät kuitenkaan oikeasti tarkoittivat, että Mustanaamion lemmikki olisi ollut Cuon alpinus… ;)

    Ne ovat kaiken kaikkiaan huonommin aseistautuneita kuin kissat. Mikä neuvoksi? […] Koirat kompensoivat fyysisiä rajoitteitaan samalla konstilla kuin ihmisetkin: yhteistyöllä.

    On toinenkin mahdollisuus (johon itse asiassa viittaatkin myöhemmin artikkelissa). Ruumiinkoko voi alkaa pienentyä ja/tai metsästystapa muuttua solitaarisemmaksi. Näinhän näyttäisi itse asiassa tapahtuneen usemmankin kerran koiraeläinten evoluutiossa. Etiopian vuoristoissa elävä pienehkö simieninsakaali/etiopiansusi Canis simensis on pääasiassa yksin liikkuva saalistaja, jonka pääravintoa ovat pienet jyrsijät. Pieni ruumiinkoko ja yksin metsästäminen ovat todennäköisesti sekundaarisia sopeutumia riistaköyhässä ympäristössä elämiseen. Myös australialainen villikoira dingo on vähemmän sosiaalinen kuin esimerkiksi susi.

    Kai:
    Nisäkästoimikunta on muuten ehdottanut hyeenakoiran uudeksi nimeksi savannikoiraa jo jokunen vuosi sitten

    Ainahan sitä sitä ehdotella. ;)

    1. Kiistanalaisiahan muut susilajit taitavat yhä olla, mutta listaan olisi saattanut kuulua punasuden lisäksi myös itäkanadansusi.

      Harkitsin useamman susilajin olemassaolon lisäämistä juttuun, mutta siitä olisi tullut siinä määrin pitkä ja irrallinen sepustus, että katsoin parhaaksi antaa sen olla tältä erää. Olet kyllä siinä oikeassa, että olisi ollut hyvä kuitenkin lisätä maininta siitä, että ”susi” voi tarkoittaa tässä useamman hyvin lähisukuisen lajin porukkaakin.

      Kas, sivettihyeenaa en olisi muistanutkaan, vaikka se varmaan jossakin eläinkirjoistani mainitaan. Se olisi sikäli kuvaavakin, että maasusi tuottaa sivettiä l. hajuainetta anaalirauhasistaan.

  3. Ääh, tarkoitin tietysti sanoa että ”Ainahan sitä voi ehdotella.” Vesittyi sitten sekin loppuletkaus…

  4. kuva: Frank Finnin maalaus vuodelta 1909

    Hmm? Oletko varma? Katselin juuri tarkemmin tuota kuvaa (joka on varsin viehättävä) klikkaamalla sitä isommaksi. Taiteilijan signeeraus on vasemmassa alakulmassa; en oikein saa siitä selvää, mutta etunimi ainakin on ”W” (sukunimi voisi ehkä olla ”Burton”?). Ja vuosiluku on joko ”1908” tai ”1918”.

    Jännää muuten, että nuo aasialaiset villikoirat juoksentelevat ympäristössä, jossa kasvaa trooppisesta Amerikasta kotoisin olevia peikonlehtiä (Monstera). ;)

    1. Ah, suurennetun kuvan URL-osoitetta vilkaisemalla käy ilmi että taiteilijan nimi on Winifred Austen (1876-1964). Selvisipä sekin.

      1. No pahus, jonkun huolimattomuusvirheen löysit taas. :) Totta vie: kuva on Frank Finnin kirjasta Wild Beasts of the World, joka on julkaistu vuonna 1909 (https://archive.org/details/wildbeastsofworl02finnuoft).

        Kirjan kirjoittaja ei tietenkään ole maalauksen tekijä, vaan sen teki Austen edellisenä vuonna.

        Peikonlehdille hihittelin itsekin, mutta ei kai se eläinkirjassa niin justiinsa ole, kunhan kasvi vain näyttää vakuuttavan trooppiselta.

  5. Tämä on kyllä ihmeellisen upea blogi! Eksyin lueskelemaan artikkeleita etsiessäni täplähyeenoista tietoa.
    Jokin aika sitten koitin kaivella tietoa koirakarhuista. Mikäli innostaa tehdä, niistä olisi mielenkiintoista saada artikkeli tänne, koska suomeksi niistä on tietoa melkoisen vähän (muistaakseni lähinnä wikipediassa ja Tunturisuden sivuilla)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s