Lumisten metsien sotanorsut

1024px-Cèdre_du_Chélia_1_(Algeria)

Saharan laidalla on paikka, jossa leopardit ja gasellit elävät rinnakkain hillerien ja kauriiden kanssa. Hannibal sai sieltä sotanorsunsa ja roomalaiset karhuja ja leijonia Colosseumille. Atlasvuorilla sinnittelevät muistot Saharan vihreämmästä menneisyydestä ja ajasta, jolloin rehevä laakeripuumetsä peitti Välimeren seutua (kuva: Vikoula5/Wikimedia Commons. Kuvattu Chéliassa, Algeriassa, usko pois).

Marokosta Algeriaan ja Tunisiaan kurkottava Atlasvuoristo kyyhöttää Afrikan luoteiskulmalla. Heti sen rinteiden alta aukeaa Saharan autiomaa, mutta vuorille noustessa ei ikinä uskoisi olevansa maailman suurimman aavikon laidalla. Alarinteillä kasvaa tammivaltaista lehtimetsää: marokontammea (Quercus canarensis), laakeripuuta (Laurus nobilis), puukanervaa (Erica arborea), orjanlaakeria (Ilex aquifolium), lännenmansikkapuuta (Arbutus unedo) ja portugalinlaakerikirsikkaa (Prunus lusitanica). Kasvaa siellä myös kuusamaa ja murattia, syklaameja ja lemmikkejä.

Cèdre_du_Chélia_7_(Algeria)Korkeammalla vuorilla, 1200 metristä ylöspäin, kasvillisuus vaihtuu vielä epäafrikkalaisemmaksi. Atlasvuorten omintakeisinta kasvillisuutta on seetrimetsä, jossa valtakasveina ovat atlasseetrin (Cedrus atlantica) ja rautatammen (Quercus ilex) lisäksi paikoin erilaiset jalokuuset ja männyt. Marjakuuset, katajat, pihlajat ja kotoinen haapa (Populus tremula) tuovat sekaan omaa väriään. Näissä havumetsissä ilmasto on yllättävän viileä, eivätkä lumisateetkaan ole järin epätavallisia (kuva: Vikoula5/Wikimedia Commons).

Viis rehuista, missä ne Hannibalin sotanorsut viipyvät, ihmettelee nyt lukija. Mutta ensin oli oleellista selittää, kuinka poikkeukselliseen maisemaan poikkeuksellinen eläimistö syntyi.

Vielä kuutisen tuhatta vuotta sitten suuri osa Saharaa ja Lähi-Itää oli nykyisen Sahelin kaltaista aron, puoliaavikon ja savannin mosaiikkia, jota halkoivat joet ja järvet. Välimeren rannikkoa kiersi laakeripuumetsä, jonka kaltaista ei enää ole olemassa, vaikka kalpean aavistuksen siitä voi nähdä Atlasvuorten alarinteillä ja joissain Kanariansaarten vuoristometsissä. Eläimet vaelsivat Euroopan, Aasian ja Afrikan väliä ja ihmiset kaiversivat uimareita ja krokotiileja kallioihin, jotka nyt seisovat keskellä loputonta hiekkamerta. Kun ilmasto kuivui, sivilisaatiot kaatuivat ja eläimet jäivät eristyksiin kosteampiin taskuihin aavikon keskelle. Niistä taskuista suurimman muodostavat Atlasvuoret.

Vielä Rooman valtakunnan aikaan Atlasvuoret olivat melkoinen luonnonparatiisi. Ne kärsivät kuitenkin ylettömistä hakkuista ja innokkaasta metsästyksestä, sota- ja näytöseläinten ylipyynnistä puhumattakaan, läpi Rooman valtakunnan vuosisatojen ja keskiajan. Nykyaika, urheilumetsästys ja teolliset hakkuut eivät ole asiaa ainakaan auttaneet.

640px-Roman_bronze_elephant_Staatliche_Antikensammlungen_SL_50_2Ensimmäinen sukupuuton uhri lienee ollut Pohjois-Afrikan norsu. Se luokitellaan yleensä savanninorsun alalajiksi (Loxodonta africana pharaoensis), mutta se saattoi olla myös oma lajinsa, tai ehkä metsänorsun (L. cyclotis) populaatio. Siitä tunnetaan vino pino freskoja, norsunkuvalla varustettuja kolikoita ja veistoksia, jotka näyttävät kuvaavan pienikokoista, suurikorvaista afrikannorsua (kuva: roomalainen pronssiveistos sotanorsusta. Matthias Kabel / Wikipedia).

Ilmeisesti Atlasvuorten norsu oli helpommin kesytettävä kuin nykyinen savanninorsu, sillä se oli antiikin aikaan suosittu sotanorsu. Joidenkin lähteiden mukaan sitä pidettiin huonompana vaihtoehtona kuin intiannorsua, mutta kuitenkin kelvollisena (ja ainakin parempana kuin ilman norsuja sotimista).

Hannibalin kuuluisat sotanorsut olivat ilmeisesti juuri näitä pienoiskokoisia afrikannorsuja, lukuun ottamatta Hannibalin henkilökohtaista norsua, jonka nimi Surus tarkoittaa oletettavasti syyrialaista. Se, ja norsun suuri koko viittaavat siihen, että se oli itse asiassa syyriannorsu (Elephas maximus asurus), intiannorsun jättiläiskokoinen alalaji, joka vielä noihin aikoihin eli Turkissa, Iranissa ja Syyriassa.

Atlasvuorten norsun arvellaan kuolleen sukupuuttoon jo ennen ajanlaskun alkua, kenties 100-luvulla eaa., joten Hannibal käytti sotaretkellään katoavan lajin vihoviimeisiä yksilöitä. Pieniä populaatioita saattoi sinnitellä idässä Sudanissa ja Eritreassa vielä paljon pidempäänkin, mutta Atlasvuorilta norsu on puuttunut jo pari vuosituhatta.

AtlasbearMuut kestivät pidempään. Alkuhärän (Bos primigenius) afrikkalainen alalaji katosi joskus ennen keskiaikaa. Afrikan ainoan karhun, atlaskarhun (Ursus arctos crowtheri) viimeinen yksilö tapettiin tiettävästi vuonna 1890 ja barbaarileijonia (Panthera leo leo) nähtiin viimeisen kerran 1950-luvulla. Kuvan mosaiikki kiertää nettiä vailla tekijän tietoja, mutta sen väitetään olevan roomalainen ja esittävän atlaskarhua.

Tähän saakka tarina kuulostaa perin pohjin masentavalta. Onneksi kaikkea ei sentään ole menetetty.

Barbaarileijona ei ehkä ole täysin kadonnut. Se oli ensimmäinen leijona, johon eurooppalaiset tutustuivat, ja niitä tuotiin suuria määriä eläintarhoihin kautta Euroopan ja Yhdysvaltojen. Lisäksi Marokon kuningasperheellä on jo vuosisadan verran ollut omat kuninkaalliset leijonansa. Periaatteessa kuulostaisi simppeliltä jäljittää eri puolilla maailmaa eläintarhoissa säilyneet enemmän tai vähemmän puhtaat barbaarileijonat ja muodostaa niistä uusi kanta.

Toimenpide on osoittautunut jokseenkin ongelmalliseksi. Eri alueiden leijonat ovat risteytyneet eläintarhoissa keskenään miten sattuu, eivätkä edes Marokon kuninkaalliset leijonat näytä olevan puhtaita barbaarileijonia – on epäselvää, minkä verran barbaarileijonaa niissä ylipäätäänkään on. Hankkeita asianlaidan selvittämiseksi ja barbaarileijonien kantakirjan luomiseksi on kuitenkin meneillään.

Kävi leijonan niin tai näin, Atlasvuorilla on kuitenkin vielä yksi iso kissapeto. Pohjoisafrikanleopardi on kyllä äärimmäisen uhanalainen, mutta ilmeisesti se on vielä elävien kirjoissa vuorilla. Viisasta kyllä, leopardit pysyttelevät huolellisesti poissa ihmisten silmistä.

C080193Leopardin ruokalistalle kuuluvat (karjan lisäksi) seudun isot kasvinsyöjät, joita norsun ja alkuhärän surullisesta kohtalosta huolimatta on sentään vielä jäljellä. Harjalammas (Ammotragus lervia) on lampaiden ja vuohien villi sukulainen, jonka vanhoille pässeille kasvaa upeat, maata laahaavat rintakarvat. Siro atlasgaselli (Gazella cuvieri) on sukua vaaleille aavikkogaselleille: Lähi-Idässä ja Gobissa elävälle kuhertajagasellille (G. subgutturosa), jota voi ihailla Korkeasaaressakin, ja pohjoisafrikkalaiselle valkogasellille (G. leptoceros). Atlasgaselli on kuitenkin tumma, suorastaan suklaanruskea, onhan se vaaleaa parempi suojaväri puiden katveessa (kuva: Wikipedia). Mikä näky olisikaan kohdata lauma gaselleja lumisessa havumetsässä!

Gasellien ja lampaiden ohella kolmas vuorten laiduntaja on atlaksenhirvi, joka vaihtelevasti luokitellaan joko saksanhirven alalajiksi (Cervus elaphus barbarus) tai omaksi lajikseen. Hirvieläinten suomenkieliset nimet ovat lievästi sanoen epäloogisia, eivätkä nimistötoimikunnan närää herättäneet ehdotukset ole asiaa varsinaisesti auttaneet. Joka tapauksessa atlaksenhirvi ei ole läheistä sukua suomalaiselle hirvelle, vaan kuuluu jalohirvien (tai jalokauriiden) alaheimoon yhdessä kuusipeuran (tai täpläkauriin) ja sekalaisen euraasialaisten hirvieläinten joukkion kanssa.

Saksanhirvi (eli punahirvi eli isokauris. Hohhoi.) on huikean laajalle levinnyt laji, jonka levinneisyys kurottuu Atlasvuorilta eli Euroopan. Lisäksi niitä elää laajalti itäisessä Aasiassa. Myös Pohjois-Amerikan vapiti kuuluu tähän yhteen ja samaan lajiin, joka tosin kenties kaipaisi hieman pilkkomista. Atlaksenhirvi muodostaa oman sukupuun haaransa, joka on sukua Lähi-Idän ja Balkanin saksanhirville, mutta selvästi erillinen muista – lukuun ottamatta Korsikalla eläviä eläimiä, joiden kanssa ne ovat käytännössä identtisiä!

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka Välimeren seudulla on kuljeteltu eläimiä edestakaisin jo vuosituhansia niin, että on vaikea saada selkoa, mikä on alkujaan kotoisin mistäkin. Vaikuttaakin siltä, että Atlasvuorilta on joskus – ehkä antiikin aikaan – kuljetettu lauma atlaksenhirviä Korsikalle. Uusien eläinten kuljettaminen Välimeren saarille onkin varmasti ollut houkuttelevaa, sillä saarten alkuperäiset nisäkkäät (joihin kuului muun muassa pikkuisia norsuja) katosivat jotakuinkin siinä silmänräpäyksessä, kun ihmiset keksivät merenkulun ja asuttivat saaret.

800px-Macaque_berbère_Bejaia_2David Attenboroughin Afrikka-sarjan Saharaa käsittelevässä jaksossa, joka nähtiin Avarassa luonnossakin jokin aika sitten, vilkaistiin pikaisesti Atlasvuoria. Tästä pätkästä ainakin minulle jäivät päällimmäisenä mieleen lumisessa metsässä puissa istuneet apinat. Berberiapinat eli magotit (Macaca sylvanus) ovat läheisintä sukua Aasian makakilajeille (kuva: Reda Kerbush/Wikimedia Commons). Se voi tuntua epäloogiselta, kunnes muistaa, että Atlasvuoria Aasiasta erottava suuri aavikko on niin nuori. Aiemmin berberiapinan levinneisyys ilmeisesti ulottui Pohjois-Afrikan läpi Egyptiin ja sieltä Aasiaan saakka, ja ennen viime jääkautta pitkälle Eurooppaankin. Nykyäänkin berberiapina on Euroopan ainoa villi apinalaji: Gibraltarilla elää pari-kolmesataa yksilöä, jotka lienee tuotu sinne Afrikasta joskus vuosisatoja sitten.

Hauska yksityiskohta on, että apinoita oli vain yksi lauma silloin, kun Gibraltar päätyi Britannian hallintoon vuonna 1915. Syystä tai toisesta britit pitivät apinoita suuressa arvossa ja alkoivat huolellisesti kasvattaa niiden kantaa. Jokaiselle syntyvälle apinalle annettiin nimi (sotilaalliseen malliin ne nimettiin kuvernöörien ja armeijan henkilöstön mukaan), budjettiin lisättiin summa, jolla ostettiin apinoille hedelmiä ja pähkinöitä, ja sairaat apinat hoidettiin tukikohdan sotilassairaalassa siinä missä mikä tahansa sotilas. Olen kuullut, että armeijan yllättävän sympaattisuuden takana olisi ollut taikausko: uskottiin, että jos apinat katoavat, Britannia menettää Gibraltarin. Joka tapauksessa nykyinen elinvoimainen apinakanta on pitkälti brittien ansiota.

Leopardien, apinoiden, gasellien, lampaiden ja saksanhirvien lisäksi Atlasvuorten metsissä elää tiettävästi villisikoja, sakaaleja, kettuja (ei aavikkokettuja, vaan kotoisia punakettuja), välimerensiilejä, villikissoja ja hillereitä. Melkoinen mosaiikki etelän ja pohjoisen eläimiä!

800px-Cèdre_de_Belezma_2_(Algeria)Kuten arvata saattaa, Atlasvuorten jäljellä oleva luonto on uhattuna. Vaikka metsiä on hakattu ja hyödynnetty antiikin ajoista saakka, lähtivät hakkuut siirtomaa-aikana käsistä ennennäkemättömällä vauhdilla (kuva: Vikoula5/Wikimedia Commons). WWF:n mukaan vuoret ovat menettäneet kutakuinkin kolme neljäsosaa havumetsistään. Se on ongelma myös ihmisille, sillä näillä main hakattu metsä ei kasva takaisin kuten Suomessa. Maaperää paikoillaan pitelevien puiden kadotessa eroosio pääsee valloilleen ja hedelmällinen maaperä valuu ja huuhtoutuu alas. Tuloksena on vaarallisia maanvyöryjä ja yhä karumpi maa, josta on vaikeampaa nyhtää irti elantoaan. Mitä useamman kerran kasvillisuus hävitetään, sitä karumpana se kasvaa takaisin, kunnes jäljellä ei ole juuri mitään (kuva: Hans Peter Schaefer/Wikimedia Commons).

800px-Gorges_du_dades05

Suuria eläimiä uhkaavat lisäksi metsästys ja karjankasvatus. Kesyt lampaat ja vuohet kilpailevat villien laiduntajien kanssa, ja petoeläimiä tietenkin vainotaan tuholaisina. Leopardi on Atlasvuorilla äärimmäisen uhanalainen, mutta tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Se lasketaan ehkä vain kymmenissä. Berberiapina on erittäin uhanalainen: sen populaation kooksi laskettiin viisitoista vuotta sitten 15 000 yksilöä, ja nykyään luku lienee pienempi. Atlaksenhirviä on kenties parisen tuhatta, gaselleja saman verran ja vaarantuneiksi luokiteltuja harjalampaita ehkä viitisen tuhatta. Villisiankin kerrotaan olevan varsin harvinainen, mutta sitä suojelee sianlihan syöntikielto islaminuskoisessa maassa.

Pienemmät vihreät alueet eri puolilla Saharaa ovat myös muinaisen savannin eläinten pakopaikkoja, joissa piileksii kaikkea strutseista krokotiileihin. Niistä suuri osa on jo tyhjennetty ja loppujenkin eläimet hyvin ahtaalla. Toivottavasti Atlasvuoret sentään maltetaan säästää. Kun Sahara seuraavan kerran vihertyy, sinne riittäisi vielä eläimiä.

Saharan laitamien valtiot ovat viime vuosina ottaneet lupaavia askelia kohti kestävää kehitystä ja aavikoitumisen pysäyttämistä. Tekeillä on esimerkiksi lähes 7000 kilometriä pitkä elävistä puista ja puutarhoista koostuva vihreä muuri Saharan laajenemista vastaan. Pohjoisafrikkalaisille huonon ympäristöpolitiikan seuraukset ovat liiankin selvät: kotikylän päälle luhistuvat rinteet, hiekkadyynien alle hautautuvat viljelymaat ja saapumatta jäävät elintärkeät sateet kertovat hyvinkin selkokielellä, että jotain on tehtävä.

————————————————————————————————

Planeetanihmeissä aiemmin Saharasta ja Välimeren luonnosta (tämä tuntuu olevan lempiaiheitani):

Muistoja vihreästä Saharasta.

Eläinten kuninkaan ylväs historia.

Piikkisikoja, kääpiömammutteja ja villikissa, joka ei ollutkaan villi.

Vuohipoluilla.

Lähteitä ja lisätietoa:

WWF Ecoregions: Northern Africa: Algeria and Morocco and Tunisia. WWF:n selvitys alueen luonnosta ja sen suojelutilanteesta.

Biome Explorer: Atlas Mountain Ecosystems. Tietoa Atlasvuorten kasvillisuudesta puurajan yläpuolella.

Bradshaw Foundation: The Cave of Swimmers. Tietoa ja kuvia Algeriassa sijaitsevasta luolasta, jonka seinille on kuvattu uimareita.

Extinction Countdown: When did the barbary lion really go extinct? Barbaarileijonan sukupuuton ajankohdasta ja eläintarhoissa mahdollisesti säilyneistä yksilöistä.

Ludt ym. 2004: Mitochondrial DNA phylogeography of the red deer (Cervus elaphus). Molecular Phylogenetics and Evolution.

IUCN Red List (uhanalaisuusarviot): Barbary Sheep, Red Deer, Barbary Macaque, Cuvier’s gazelle.

Wikipedia: Atlas Mountains, Atlas Bear, North African Elephant, Barbary Lion, Barbary macaques in Gibraltar.

High Atlas Foundation. Kestävää kehitystä Atlasvuorilla ajava järjestö.

WWF: New international report to secure natural riches of North Africa and Middle East.

The Guardian: Senegal begins planting the Great Green Wall against climate change. 11 Saharan alueen valtiota on sitoutunut istuttamaan lähes 7000 kilometriä pitkän muurin puita, joilla suojaudutaan aavikoitumista vastaan.

3 vastausta artikkeliin “Lumisten metsien sotanorsut”

  1. Saharan laidalla on paikka, jossa leopardit ja gasellit elävät rinnakkain mäyrien ja kauriiden kanssa.

    Itse asiassa ei ole, sillä Afrikassa ei ole mäyriä. (No, mesimäyriä kylläkin, mutta niitä et ilmeisestikään tässä tarkoittanut.)

    Joidenkin lähteiden mukaan sitä pidettiin huonompana vaihtoehtona kuin intiannorsua

    Lajienvälisten luonne-erojen lisäksi tähän saattaa vaikuttaa myös se seikka, että ainakin eräiden norsu-asiantuntijoiden mielestä aasiannorsu on voimakkaamman eturuumiinsa ansiosta afrikannorsua vahvempi (samankokoisten yksilöiden kyseessä ollessa).

    Hannibalin kuuluisat sotanorsut olivat ilmeisesti juuri näitä pienoiskokoisia afrikannorsuja, lukuun ottamatta Hannibalin henkilökohtaista norsua, jonka nimi Surus tarkoittaa oletettavasti syyrialaista.

    Tuohon loppuväittämään lienee syytä suhtautua varauksella, sillä se on ilmeisesti Hannibalin vihollisten, roomalaisten, kautta kulkenut toisen käden tieto. Puunin kieltä puhunut karthagolainen Hannibal tuskin sentään antoi norsulleen latinankielistä nimeä (ts., ”Surus”).

    barbaarileijona

    Barbarileijona (tai atlasleijona), ei barbaarileijona. (Valitettavasti, sillä ”barbaarileijona” kuulostaa kieltämättä vielä tavallistakin leijonaa hurjemmalta otukselta…)

    Barbaarileijona ei ehkä ole täysin kadonnut.

    Yllä linkittämäsi, taannoisessa leijonaa evoluutiota käsittelevän artikkelisi yhteydessä jätin kommentin, jossa viittasiin viimeaikaisiin nykyleijonien sukulaisuussuhteiden geneettisiin tutkimuksiin. Niiden mukaan pohjoisafrikkalainen barbarileijona ei luultavasti sittenkään olisi ollut mikään erillinen alalaji, vaan kuulunut samaan alalajiin kuin Intiassa yhä sinnittelevät viimeiset aasialaiset leijonat. Tässä tapauksessa barbarileijona ei siis oikeastaan olisikaan sukuputtoon kuollut.

    Saksanhirvi (eli punahirvi eli isokauris. Hohhoi.)

    ;)

    Gibraltar päätyi Britannian hallintoon vuonna 1915

    Gibraltar päätyi Britannian hallintoon jo vuonna 1704.

    Leopardien, apinoiden, gasellien, lampaiden ja saksanhirvien lisäksi Atlasvuorten metsissä elää tiettävästi villisikoja, sakaaleja, kettuja (ei aavikkokettuja, vaan kotoisia punakettuja), välimerensiilejä, villikissoja ja hillereitä. Melkoinen mosaiikki etelän ja pohjoisen eläimiä!

    Noiden lisäksi voinee mainita myös lehmäantiloopit, joita eli noilla seuduin aina 1900-luvun alkupuoliskolle asti, ja servaalit, jotka yhä pienen populaation voimin sinnittelevät Marokossa ja ehkä myös Algeriassa.

    Villisiankin kerrotaan olevan varsin harvinainen, mutta sitä suojelee sianlihan syöntikielto islaminuskoisessa maassa.

    Ei kokonaan. Villisikoja ei syödä, mutta niitä kyllä metsästetään myös islamilaisissa maissa niiden maanviljelykselle aiheuttamien tuhojen takia, sekä (ikävä kyllä) jonkin verran myös ”huvin” takia.

    Hmm. Huomaan, että taisin tässä kommentissani ehkä liikaakin keskittyä asiavirheiden etsimiseen, enkä ole muistanut sanoa että artikkelisi on varsin mainio. Pidän tällaisista synteesinomaisista laajemman perspektiivin jutuistasi.

    1. Heh, kiitos taas pilkunviilauksesta. Sinuun voi aina luottaa näissä asioissa.

      Hyvä vain kun huomauttelet, en minä siitä pahastu. Vaikka sitä aina henkisesti läimii itseään huolimattomuudesta, jossain ajassa artikkeli on pakko saada kasaan eikä joka tiedonmurua voi tarkistaa viidestä eri lähteestä. :)

      Totta on, että barbarileijonan status erillisenä alalajina on vähintäänkin epävarma. Mutta vaikka se ei alalajistatusta ansaitsisikaan, on sen sukupuutto Atlasvuorilla silti todellinen asiantila. Mikäli sen katsotaan olevan riittävän lähellä aasianleijonaa, ehkä sen voisi palauttaa luontoon Intian kannasta (mikäli niitä joskus on ylimääräisiä jaettavaksi saakka, siis).

      Hyvä kun tuosta mäyrästä mainitsit. Ilmeisesti hilleri muuttui sekavassa mielessäni jossakin välissä mäyräksi. Mitä näitä näätiä nyt on. Korjaanpa sen paikoilleen heti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: