Viikon aikamatka: Megapiranha on totta

megapiranha3B-luokan hirviöelokuvat ovat ihan oma ja erikoislaatuinen viihteen lajinsa. On jättiläiskäärmeitä, esihistoriallisia krokotiileja, lentäviä haita ja suunnattomia tappajapiraijoja. Otusten mielikuvituksellisuudelle vetää vertoja vain elokuvien tyrmistyttävän huono laatu.

Vuonna 2010 ilmestyneessä Mega Piranha -elokuvassa parvi geneettisesti muokattuja tappajapiraijoja karkaa Venezuelasta ja matkaa Floridaan hotkien parempiin suihin kaikkea ihmisistä ydinsukellusveneisiin, ja tietenkin helikoptereihin. Lopulta ne syövät toinen toisensa. Vaikka elokuvan juoni ei ehkä ole logiikan riemuvoitto, on siinä vinha perä: eläin nimeltä Megapiranha on todella ollut olemassa, ja se on ollut todella pelottava eläin.

Megapiranha paranensis oli nykyisten piraijojen läheinen sukulainen. Se tunnetaan yhdestä ainoasta leuan kappaleesta, joka löydettiin mioseenikautisista kerrostumista Argentiinasta ja ehti lojua argentiinalaisen museon laatikossa lähes sata vuotta ennen nimeämistään. Piraijoilla on hyvin tunnistettavat leuat ja hampaat: ei ole epäilystäkään, etteikö luunpala hampaineen ole kuulunut hyvin suurelle ja hyvin vaikuttavalle piraijalle.

Kalan pituudeksi elossa ollessaan arvioitiin noin metri (riippuen tarkemmasta ruumiinrakenteestaan se olisi voinut olla suunnilleen 70-120-senttinen). Painoa sillä olisi ollut ehkä pari-kolmekymmentä kiloa, mikäli se oli samanmuotoinen kuin nykysukulaisensa. Megapiranha oli siis ainakin kolme kertaa suurimpia nykypiraijoja massiivisempi, ja suunnilleen samankokoinen kuin piraijojen kasvinsyöjäserkuista suurin, mustapaku (Colossoma macropomum). Ja tietenkin on mahdollista, ettei leukaluu edes kuulunut täysikasvuiselle kalalle.

Myöhempi tutkimus, jossa simuloitiin Megapiranhan puruvoimaa ja verrattiin sitä muihin esihistoriallisiin ja eläviin kaloihin, antoi lisää aihetta kunnioittaa näitä eväkkäitä. Kävi ilmi, että kokoon suhteutettuna Megapiranhalla oli tunnetuista selkärankaisista voimakkain purenta: se kykeni louskauttamaan hampaansa yhteen voimalla, joka vastaa noin 30-kertaisesti sen omaa painoa.

srep01009-f5

Kuvan palkit kuvaavat kunkin kalan suhteellista puruvoimaa, josta ruumiinkoon vaikutus on poistettu. 100 vastaa suunnilleen keskimääräisen selkärankaisen puremaa. Ylinnä mustapiraija, sen alla Megapiranha. Alla barrakuda, mustapilkkahai, härkähai, isovasarahai, Dunkleosteus, valkohai ja Megalodon. Kuva: Grubich ym. 2012.

Kokoonsa suhteutettuna Megapiranha jättää mennen tullen jälkeensä nykyiset hait, sukupuuttoon kuolleen Megalodon-jättihain, devonikautisen Dunkleosteus-panssarihain, jopa Tyrannosaurus rexin. Absoluuttisessa puruvoimassa nämä bussin kokoluokkaa olevat eläimet tietenkin voittavat metrisen piraijan, mutta ero on yllättävän pieni: esimerkiksi Tyrannosaurus oli noin sata kertaa Megapiranhaa painavampi, mutta puri vain kolme kertaa lujempaa. Nykyeläimiin kuvaava vertaus on se, että piraija puri ainakin yhtä kovaa kuin nelisatakiloinen valkohai, mahdollisesti jopa kuin kolmen tonnin painoinen valkohai. Toki täytyy muistaa, että kun kyse on epätäydellisten fossiilien perusteella tehdyistä simulaatiosta, virhemarginaalit ovat suuria, mutta osviittaa luvut varmasti antavat.

Piranha_mediumHyvänä kakkosena puruvoimassa tulee muuten nykyinen mustapiraija (Serrasalmus rhombeus), joka kasvaa noin 40-senttiseksi ja tunnetaan aggressiivisesta luonteestaan: se ei ole tunnetumman punapiraijan (Pygocentrum nattereri) tavoin arka parvikala, vaan peloton ja ärhäkkä erakko (kuva: Torox/Wikipedia). Lajin tiedetään muun muassa purreen irti ja syöneen ihmisten sormia. Siinäpä kala, jota on parasta kunnioittaa. Tiedän, että Suomessakin on aivan viime vuosina ollut ainakin yksi mustapiraija yksityishenkilön lemmikkinä. Mikäli sille ei ole sattunut mitään, eiköhän se jonkun harrastajan altaassa uiskentele tänäkin päivänä.

Nykyään piraijojen alaheimoon kuuluu kahdenlaisia kaloja: varsinaisia piraijoja, joilla on terävät hampaat, ja pakuiksi ja levytetroiksi kutsuttuja kaloja, joilla on pelottavankin ihmismäiset tylpät hampaat. Terävähampaiset piraijat ovat petoja, pakut taas kaikkiruokaisia eläimiä, joiden ruokavalioon kuuluu muun muassa kovakuorisia pähkinöitä, joita ne murskaavat hampaillaan.

200962911Megapiranha oli painajaismainen yhdistelmä kumpaakin. Sen hampaiden kärjet olivat terävät kun piraijojen, mutta lähempänä tyveä ne levisivät murskaamiseen kelpaaviksi (kuva: Cione ym. 2009). Se pystyi siis napsimaan suuhunsa kaloja ja haukkaamaan paloja isommista eläimistä, mutta myös murskaamaan asioita – esimerkiksi luita. Luunmurskausta harrastavaksi aikansa huippupedoksi tutkijat sitä ehdottavatkin, eräänlaiseksi vedenalaiseksi täplähyeenaksi… paitsi, että se puri lujempaa.

————————————————————————————————————–

Lähteitä ja lisätietoa:

Not Exactly Rocket Science:  The record-breaking bite of Megapiranha.

The Telegraph: Prehistoric ’Megapiranha’ could bite harder than T. rex.

Science News: How the piranha got its teeth.

Cione ym. 2009: Megapiranha paranensis, a new genus and species of Serrasalmidae (Characiformes, Teleostei) from the Upper Miocene of Argentina. Journal of Vertebrate Paleontology.

Grubich ym. 2012: Mega-bites: extreme jaw forces of living and extinct piranhas (Serrasalmidae). Scientific Reports (vapaasti luettavissa).

Internet Movie Database: Mega Piranha (2010). B-luokan piraijaelokuvan esittely.

SeriouslyFish: Serrasalmus rhombeus. Mustapiraijasta lemmikkinä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s