Emu, joka lensi Australiaan

Strutsit, emut, nandut ja kasuaarit ovat kaikki isoja, lentokyvyttömiä ja kunnioitusta herättäviä lintuja. Jo Charles Darwin oivalsi, että niiden täytyy olla sukua keskenään. Madagaskarin sukupuuttoon kuolleet norsulinnut ja Uuden-Seelannin moat kuuluvat selkeästi samaan porukkaan, samoin pikkuruinen kiivi.

Tämä sileälastaisiksi tai strutsilinnuiksi nimetty ryhmä on perinteisesti ollut oppikirjaesimerkki vikarianssista, eli eläinryhmien ajautumisesta erilleen mannerliikuntojen mukana. Tarina on täysin looginen: sileälastaiset ovat elävistä linturyhmistä vanhin. Niiden esi-isät luopuivat lentokyvystä jo kauan sitten, ja supermanner Gondwanan ajautuessa erilleen ne sopeutuivat uusiin koteihinsa. Madagaskarin norsulinnuilla olisi yhteinen esi-isä naapurissa asuvien strutsien kanssa ja moat ovat läheistä sukua kiiveille, joiden kanssa ne esiintyivät yhdessä.

Paitsi, että tarina on täysin väärin.

Sitä mukaa kun tarkempaa tietoa on kertynyt, on käynyt ilmeiseksi, että sileälastaisten tarina on astetta monimutkaisempi. Uusimpien DNA-sukupuiden voisi sanoa lyövän viimeisenkin naulan vanhan tarinan arkkuun. Kiivit ja moat eivät olekaan sukua keskenään, vaan kiivien lähimpiä sukulaisia ovat toisella puolella valtamerta, tuhansien kilometrien päässä eläneet Madagaskarin norsulinnut. Moat puolestaan ovat sukua tinameille, eteläamerikkalaisille, kanaa muistuttaville linnuille, joiden aiemmin arveltiin olevan sileälastaisten etäisiä serkkuja. Sukupuu näyttää nykykäsityksen mukaan tältä:

Ensisilmäyksellä koko juttu näyttää olevan järjetön niin maantieteellisesti, ekologisesti kuin anatomisestikin, mutta katsotaanpa tarkemmin.

Linnut ovat myös eriytyneet toisistaan liian äskettäin, jotta ne olisivat voineet ajautua erilleen mannerten mukana. Niiden on täytynyt ylittää valtameriä – oletettavasti lentäen. Ilmeisesti sileälastaiset ovat menettäneet lentokykynsä itsenäisesti lennettyään ensin sinne, missä ne tänä päivänä esiintyvät – lukuunottamatta tinameja, jotka lentävät edelleen, joskin kömpelösti ja vain pakon edessä. Kuvassa on parvi punatinameja (Tinamotis pentlandii) Argentiinan Andeilla (Joxerra Aihartza/Wikipedia).

Sileälastaisten anatomia kieltämättä sopii yhteen sen kanssa, että ne ovat kehittyneet itsenäisesti pienemmistä lentävistä linnuista. Vaikka ne näyttävät päällisin puolin kovin samalta, niiden anatomian yksityiskohdat eroavat sen verran, että niiden on ehdotettu kuuluvan jopa aivan eri puolille lintujen sukupuuta. Anatomian isäksikin tituleerattu Sir Richard Owen esitti 1800-luvulla, että strutsit ovat sukua trappilinnuille, kiivit ja linnut taas lähellä isojalkakanoja. Myöhemmin strutseja on ehdotettu muun muassa hyvin erikoisiksi kurjiksi.

Mutta miksi ihmeessä sileälastaisten esi-isät menettivät lentokykynsä ainakin kuusi eri kertaa ja kasvoivat jättiläismäiseen kokoon viidesti? Ja miksi tinamit lentävät yhä? Tarinan yksityiskohdat vaativat vielä lisää tutkimusta, mutta yhdeksi selitykseksi on ehdotettu muinaista aikaikkunaa.

Juuri dinosaurusten (siis muiden kuin lintujen) sukupuuton jälkeen suurten kasvinsyöjien ekologiset lokerot jäivät tyhjiksi. Sileälastaisten esi-isät, jotka oletettavasti olivat jotensakin tinamien kaltaisia eivätkä alun perinkään kovin häävejä lentäjiä, ottivat ne käyttöönsä. Ne eivät ehkä pärjänneet kilpailussa lentävien lintujen lokeroista kovinkaan hyvin modernimpien linturyhmien kanssa, kasviravintoa oli saatavilla yllin kyllin eikä isoja petoeläimiäkään juuri ollut. Niinpä ryhmän jäsenet eri puolilla maailmaa luopuivat siivistään suunnilleen samaan aikaan.

Kun ensimmäiset suuret petonisäkkäät kehittyivät, aikaikkuna sulkeutui. Vain muutamassa miljoonassa vuodessa kreodontit ja sorkkaeläimille sukua olleet arctocyonidit alkoivat saavuttaa suurpetojen mittasuhteita. Siinä vaiheessa mehukkaiden, lentokyvyttömien lintujen oli parasta olla norsulintujen tapaan turvassa saarilla, tai osata juosta todella lujaa. Uusia lentokyvyttömiä lintuja ei sen koommin juuri päässyt mannermailla kehittymään. (kuva: Christiaan Kooyman/Wikimedia Commons)

Kiivit ja tinamit kenties jäivät pieniksi, koska niiden saapuessa nykyisille kotiseuduilleen isojen kasvinsyöjälintujen lokero oli jo varattu. Uudessa-Seelannissa sen olivat vieneet moat. Kiiveistä tuli sen sijaan yöaktiivisia pikkueläimiä, sillä mäyrien tai siilien kaltaisten eläinten ekologiset lokerot olivat kaukaisella valtamerisaarella vapaana. Tinamit taas säilyttivät sen verran lentokykyä, että pääsevät pyristelemään henkensä pitimiksi ilmaan, ja muistuttavat ekologialtaan jotensakin kanalintuja.

Seuraavaksi onkin ryhdyttävä selvittämään uuden tarinan yksityiskohtia. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Moan ja norsulinnun sijoittamisen vihdoin paikalleen sukupuuhun mahdollisti niiden museonäytteistä eristetty muinais-DNA. Tällä hetkellähän vanhin eristetty DNA on peräisin satoja tuhansia vuosia sitten kuolleista eläimistä, joten näinkin äskettäin kadonneiden eläinten perimän selvitys ei ole temppu eikä mikään, vaikka tuntuukin taikuudelta. Madagaskarin norsulintujen nuorimmat rippeet ovat noin parin tuhannen vuoden takaa, samoilta ajoilta kuin ensimmäiset merkit ihmisistä. Moat kohtasivat loppunsa maorimetsästäjien käsissä vasta 1300-luvun tietämillä – alle sata vuotta maorien saapumisen jälkeen! Niistä on jäljellä jopa muumioituneita jäänteitä, kuten kuvan jalka, joka sijaitsee Lontoon Luonnonhistoriallisessa museossa (Ryan Baumann/Flickr)

Toki norsulintujen perimän eristämistä vaikeuttaa tuntuvasti se, että tropiikin lämmössä DNA hajoaa nopeasti. Tänä keväänä julkaistu tutkimus olikin ensimmäinen, jossa norsulintujen genomista on saatu tutkittavaksi järkevänkokoisia paloja. Toistaiseksi käytössä on ainoastaan mitokondrio-DNA:ta. Varmempi vakuus tuloksista saadaan, jahka lisäksi onnistutaan eristämään myös tuman DNA:ta.

Moat ja norsulinnut kilpailevat suurimman koskaan eläneen linnun tittelistä. Molempien ryhmien suurimmat lajit olivat yli kolme metriä korkeita ja painoivat satoja kiloja. Kiehtovaa on, että kumpikin ryhmä kuoli sukupuuttoon niin äskettäin, että tarinat niistä elävät yhä. Ensimmäiset Madagaskarista kirjoittaneet länsimaiset lähteet kertovat, että paikallisten mukaan saaren asumattomilla seuduilla elää jättiläismäisiä lintuja. Moankin monet uskoivat olevan elossa vielä 1700- ja 1800-luvuilla, onpa niistä lukuisia väitettyjä silminnäkijähavaintojakin.

————————————————————————————————————-

Lähteitä ja lisätietoa:

Baker ym. 2014: Genomic Support for a Moa-Tinamou Clade and Adaptive Morphological Convergence in Flightless Ratites. Molecular Biology and Evolution.

Mitchell ym. 2014: Ancient DNA reveals elephant birds and kiwi are sister taxa and clarifies ratite bird evolution. Science.

Not Exactly Rocket Science: The surprising closest relative of the huge elephant birds.

Tetrapod Zoology: Controversies from the world of ratite and tinamou evolution (part I)  &  Ratites in trees: the evolution of ostriches and kin, and the repeated evolution of flightlessness (ratite evolution part II).

National Geographic News: Why fly? Bird mystery solved, say evolutionary scientists.