Suurkatastrofien jälkeen evoluutio näyttää tarjoavan tilaisuuden kaikenlaisille kummajaisille. Kyllä, kuvan eläimen kuono on keskeltä halki ja rako on täynnä hampaita.
Permikauden massasukupuutto noin 250 miljoonaa vuotta sitten oli yksi elämän historian suurimmista katastrofeista: yli 95 % lajeista katosi. Maaekosysteemien toipumisessa kesti pitkään, eivätkä olot kuivalla maalla muutenkaan olleet kovin herkulliset, sillä ilmasto oli kuiva ja kuuma.
Meret olivatkin katastrofista selvinneille matelijoille houkutteleva suunta. Jättiläismanner Pangeaa reunustavat matalat, lämpimät meret kuhisivat kaloja ja äyriäisiä. Niinpä permikautta seurannut triaskausi olikin kaikenkarvaisten merimatelijoiden aikaa. Toinen toistaan erikoisemmat matelijat koettivat onneaan meressä. Osa niistä kehittyi tutuiksi kalaliskoiksi, joutsenliskoiksi ja kilpikonniksi, mutta toiset olivat todella outoja evoluution umpikujia.
Kuvassa on vasta tänä vuonna tieteellisen nimen saanut Atopodentatus unicus. Se on alustavan analyysin mukaan etäistä sukua joutsenliskoille ja läheisempää plakodonteille, jotka näyttivät melko erikoislaatuiselta yritykseltä kehittää merikilpikonna. Atopodentatus ei kuitenkaan juuri muistuta mitään aiemmin tunnettua.
Ruumiinrakenteeltaan eläin on jokseenkin mäyräkoiramainen, pönäkkä ja pienipäinen merimatelija. Mikään pikauimari se ei ollut, vaan on ehkä pikemminkin kävellyt vedessä sorkkamaisten varpaidensa avulla kuin virtahepo.
Mutta eniten hämmennystä herättää pää, joka on kuin suoraan painajaisunesta. Atopodentatuksen käyrät leuat olivat täynnä pieniä, kapeita hampaita, jotka varmaankin sopivat hyvin pieneliöiden suodattamiseen vedestä tai pohjaliejusta. Kärjestään ne levenivät eräänlaiseksi lapioksi. Lisäksi sen yläleuan puoliskot ovat irti toisistaan muodostaen ikään kuin ylimääräisen leuan. Väliin jäävää kapeaa rakoa koristaa kaksi riviä hampaita.
Ylimääräisen purukaluston tarkoitusta voidaan vain arvailla, mutta kukaties se on toiminut kolmantena ötökkäsiivilänä, jota voi käyttää hankalissakin paikoissa. Hirviömäisestä ulkonäöstään huolimatta otus tuskin oli vaarallinen millekään katkarapua kookkaammalle.
Atopodentatuksesta ovat kirjoittaneet lisää muun muassa Laelapsin Brian Switek ja Bite Stuffin Jaime Headden, molemmat yhtä häkeltyneeseen sävyyn. Eläimen alkuperäisen kuvausartikkelin (tai ainakin sen tiivistelmän) voi lukea tästä.
planeetanihmeet.wordpress.com 
Olen viime aikoina ollut kiinnostunut Dodoista. Joten olisin iloinen jos saisit raavittua niistä kokoon jonkin artikkelin. :)
Katsotaan, joskos ehtisin. :) Artikkeli valtamerisaarten lentokyvyttömistä lintukummajaisista on kyllä hautunut korvan takana jo pidemmän aikaa.