Urbaania luontoretkeilyä

kottaraiset sturnus vulgaris maija karala

Minusta kaupunkiekologia on aina ollut kiehtovaa. Pohjimmiltaanhan kaupungit ovat vain yksi uusi elinympäristö, vaikka aika erikoinen sellainen. On mielenkiintoista, mitkä lajit sopeutuvat nopeimmin kaupunkielämään, alkavat sietää ihmistä naapurinaan tai suorastaan käyttävät meitä ihastuttavan röyhkeästi hyväkseen. Ilahdun joka kerta, kun saan vastaan tallustelevalta varikselta osakseni ylenkatseellisen silmäyksen sen sijaan, että se pyrähtäisi pakoon kuin villieläin maaseudulla.

Olen viime päivinä nauttinut pääkaupunkiseudun aurinkoisesta kevätsäästä seikkailemalla kameran kanssa Viikin luonnonsuojelualueella ja Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkotarhoissa. Tässä siis tulos: keväisiä valokuvia ja tiedonmurusia kaupunkieläimistä.

rusakko lepus europaeus maija karala

Yksi kaupunkien erikoisuuksista on, että ne imevät resursseja laajalta alueelta. Kaupunkiin tuodaan paljon enemmän ruokaa, energiaa ja kaikenlaista muuta sälää kuin yksin sen sisäpuolella pystyttäisiin tuottamaan. Osa tästä resurssien paljoudesta tihkuu myös kaupungin eläinten käytettäväksi esimerkiksi syömäkelpoisten jätteiden ja lannoitettujen kasvien muodossa. Siitä johtuu, että vaikka kaupunkien keskusta-alueilla on vähemmän eläinlajeja kuin muualla, yksilömäärät voivat olla huikeita.

Varpusia kuhisevat pensasaidat ja naakkojen painosta notkuvat (ja läpi illan äänekkäästi vaakkuvat) yöpymispuut ovat kaupunkilaisille tuttuja, mutta harvemmin tulee ajatelleeksi, että nämä lintupaljoudet mahdollistaa kaupunkeihin maalta kuljetettu ruoka.

Toinen kaupunkien erikoisuus on vieraslajien jatkuva virta. Ihmiset kuljettavat eläimiä ja kasveja paikasta toiseen, ja eniten niitä tietenkin kulkeutuu siellä, missä ihmisiäkin on eniten. Viljelykarkulaisia, hylättyjä lemmikkejä, rahdin mukana salamatkustajia ja muita vieraita eri puolilta maailmaa vilisee kaupungeissa. Monet nykyään itsestäänselviltä tuntuvat eläimet ovat alun perin kotoisin jostain ihan muualta: isorotta on todennäköisesti kotoisin Kiinasta, varpunen Lähi-Idästä ja pulu Afrikasta.

kani oryctolagus cuniculus maija karala

Kaupunkien ilmastoa leudontava lämpökupla edistää entisestään vieraslajien taloksi asettumista. Kaupungin korkeuserot ja auringon säteilyä imevät betoni-, asfaltti- ja metallipinnat yhdessä hukkalämmön kanssa saavat aikaan sen, että kaupungeissa on lämpimämpää kuin ympäröivillä seuduilla. Esimerkiksi kaniini (Oryctolagus cuniculus) on alun perin Lounais-Euroopasta ja on meillä melko lailla sietokykynsä rajoilla. Sille pääkaupunkiseudun lämpökupla lienee tuntuva etu.

Kaneista puheenollen, mielenkiintoista on sekin, kuinka hylätyistä lemmikeistä syntynyt citykanikanta vähitellen menettää kesykanin värityksen ja palaa ruskeaan luonnonväriinsä. Ketut ja huuhkajat ovat muuttaneet kaupunkeihin saaliseläinten perässä, joten ympäristöön sulautuvan kanin elinajanodote lienee reilusti pidempi kuin mustavalkolaikukkaan. Kaisaniemessä näkemäni poikueen vastustamattomista pikkukaneista useimmilla oli yhä valkeat silmänympärykset ja pieni valkea tähti otsalla.

mustarastas turdus merula maija karala

Kuten sanottu, kaupungeissa eläinten (ja muidenkin eliöiden) monimuotoisuus on pienempi kuin ympäröivällä maaseudulla. On arveltu, että kaupunkiluonnon yksipuolisuus johtuu sen yksipuolisuudesta elinympäristönä: kaupungeissa yksinkertaisesti on vähemmän ekologisia lokeroita.

Se tuntuu vähän oudolta, sillä kaupungit vaikuttavat monimuotoisilta ympäristöiltä, joissa voisi kuvitella olevan lokeroita vaikka millaisille spesialisteille. On ruokajätettä ja viemäreitä, roskiksia ja rotanpyyntimaastoa, siirtolapuutarhoja ja hoidetun eri asteissa olevia puistoja ja joutomaita. Ehkä syynä onkin se, että kaupungit ovat niin uusi ilmiö. Eliöillä ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa valloittaa uutta elinympäristöä. Suomenkin kaupunkeihin virtaa hiljakseen yhä uusia lajeja sekä ulkomailta että metsä- ja peltomaisemista: kaupungit eivät selvästikään ole vielä täyteen asutettuja.

varpunen passer domesticus maija karala

Osa kaupunkilajeista on ikivanhoja ihmisen seuralaisia, joilla ei enää muuta luonnollista elinympäristöä olekaan. Varpunen (Passer domesticus) on tästä malliesimerkki. Se lyöttäytyi seuraamme maanviljelyn alkuaikoina, kymmenisen tuhatta vuotta sitten, eikä ole sen koommin juuri luonnossa viihtynyt. Nykyään sen levinneisyys kattaa suurimman osan planeettaa.

Kazakstanissa, Iranissa ja Afganistanissa elävä alalaji Passer domesticus bactrianus näyttäisi olevan viimeinen jäänne luonnonvaraisista varpusista, eräänlainen varpusmaailman metsästäjä-keräilijäkansa. Se on muuttolintu, joka pesii seudun luonnontilaisimmilla ruohomailla.

sepelkyyhky columba palumbus maija karala

Kotoperäisille suomalaisille hyppäys kaupunkielämään on suurempi kuin vanhoille kulttuurilajeille, joten moni niistä on vasta varovasti ottamassa askelia kohti kaupunkilaistumista. Varislinnut, lokit ja tiaiset ovat opportunistisia ja älykkäitä lintuja, jotka oppivat ensimmäisten joukossa, että kaupungeissa on muonaa. Nisäkkäistä nopeimpia olivat rusakot ja oravat. Siiliä ei lasketa, sillä se istutettiin Suomeen suoraan puutarhojen asukiksi. Rusakonkin kelpuutus kisaan on siinä ja siinä, sillä se on alun perin Euroopan ja Länsi-Aasian arojen eläin, joka jossakin vaiheessa lyöttäytyi peltomaisemiin. Suomeen se levittäytyi idästä vasta viime vuosisadalla.

Nyt kaupungeissa alkaa näkyä jo eläimiä, joita on totuttu pitämään ihmispelkoisina metsien piileskelijöinä: kettuja, korppeja, huuhkajia, hanhia ja sepelkyyhkyjä. Meriharakkakin tekee hyvää vauhtia tuloaan. Odottelen jännityksellä, mitä seuraavat vuosikymmenet betoniviidakkoon tuovat.

viherpeippo carduelis chloris maija karala

——————————————————————————-

Lähteitä ja lisätietoa:

Smithsonian Magazine: The story of the most common bird in the world. Hieno artikkeli varpusesta ja ihmisten ristiriitaisesta suhteesta eläimiin.

Saetre ym. 2012: Single origin of human commensalism in the house sparrow. Journal of Evolutionary Biology.

Wikipedia: Urban Ecology.

Ilkka Koivisto: Kammotuksesta lemmikiksi. Suomen Luonnon pikkuartikkeli siilin alkuperästä Suomessa.

8 vastausta artikkeliin “Urbaania luontoretkeilyä”

  1. Kesykanilla ainakin muuten luonnonväreihin nimenomaan kuuluvat ns. luonnonmerkit, joita ovat juurikin nuo valkoiset silmärenkaat ja sen lisäksi muunmuassa valkoinen hännän alapuoli ja maha. Luonnonharmaa on geneettisesti niin dominoiva, että se kyllä yleistyy todella nopeasti, jos eri väristen kanien antaisi lisääntyä vapaasti. Terveisin, kaniharrastaja ja blogisi suuri ystävä

    1. Kiitos tarkennuksesta!
      Tosiaan, valkoiset silmärenkaat siis kuuluvat kanin luonnonväriin, ja vaalea kaulus näköjään myös, kun tarkemmin aihetta googlasin. Poikasten erikokoiset valkoiset otsatähdet lienevät kuitenkin peruja kesyiltä esi-isiltä?

      Neljä vuotta sitten näin Vallilassa citykanin, joka oli kiiltävänmusta valkoisin luonnonmerkein ja erottui kyllä maastosta kuin majakka. Sellaisia ei taida enää nykyään kovin tiuhaan näkyä.

  2. Suomen kapungithan ovat oikeastaan aika vihreitä ja pieniä, ainakin jos vertaa moniin Keski- ja Etelä-Euroopan metropoleihin. Meidän ”betoniviidakkojemme” keskellä on paljon puistoja ja suoranaisia metsiköitäkin – kaupunkien sisällä ja liepeillä sijaitsevista erilaisista vesistöistä puhumattakaan. Raja urbaanin ja ei-urbaanin eläinlajin välillä on meillä siksi ehkä vähän hämärämpi kuin muualla. (Ovatko esimerkiksi silkkiuikku ja sinitiainen kaupunkilajeja vai eivät?)

    Odottelen jännityksellä, mitä seuraavat vuosikymmenet betoniviidakkoon tuovat.

    Sen perusteella mitkä lajit ovat jo lähettäneet ”tunnustelijoita” kaupunkeihimme, ja mitkä ovat muissa maissa sopeutuneet kaupunkielämään, veikkaisin itse seuraavia:

    Nisäkkäistä lumikko, mäyrä ja metsäkauris. Villeinä veikkauksina saukko ja (kanadan)majava.

    Linnuista harmaahaikara, varpus-, kana- ja tuulihaukka, liejukana, selkälokki, peukaloinen, rautiainen, mustapääkerttu, punarinta, mustaleppälintu, laulurastas ja pyrstötiainen. Villeinä veikkauksina merihanhi, pikku-uikku, kulorastas, kuusitiainen ja närhi. Siihen en oikein jaksa uskoa, että muuttohaukka sopeutuisi Suomen oloissa pesimään kaupunkien rakennuksissa niin kuin jenkkilän pilvenpiirtäjissä (eipähän meillä tosin oikeita pilvenpiirtäjiä edes ole).

    1. Oikeassa olet – Suomen verraten pienet ja väljään rakennetut kaupungit saattavat antaa kaupunkiluonnon monipuolisuudestakin aika erilaisen kuvan kuin kilometri toisensa jälkeen täyteen ahdettu miljoonakaupunki.

      Suomessahan kaupunkialueille (tai no, ainakin Jyväskylään ja Helsinkiin) on jätetty huomattavan paljon vanhoja lehtipuita ja lahopuuta, mikä tekee niistä houkuttelevia ympäristöjä myös sellaisille lajeille, jotka eivät kaupunkia ympäröivissä hoidetuissa metsissä tahdo pärjätä. Ei tästä kauaa ole, kun Facebookissa osui silmään Viikissä nähty valkoselkätikka, ja Jyväskylä tiettävästi kuhisee liito-oravia.

      Ongelmaksi tulevat tietenkin pienet laikut. Siihen parin kerrostalon väliin jäävään metsälänttiin ei mahdu elinkelpoista populaatiota oikein mistään, joten urbaanilajien täytyy pystyä vähintään matkustamaan betoniviidakossa vihreästä täplästä toiseen.

      Mielenkiintoisia ennusteita. Saapa nähdä, mitkä toteutuvat ja kuinka nopeasti. Lumikko olisi kyllä looginen askel, ovathan myyrät jo muuttaneet kaupunkien tienpenkereille, puistoihin ja kukkapenkkeihin. Olen kerran nähnytkin lumikon Jyväskylässä katua ylittämässä, mutta se oli kieltämättä melko metsäinen paikka parin kilometrin päässä keskustasta. Varpushaukkaakin näkee tässä nykyisessä naapurustossa säännöllisesti pulujahdissa. Kerrostalon katolta on hyvä vaania.

      Merihanhi on riistalaji, mikä pitää sen toistaiseksi sen verran arkana, että se tuskin aivan heti liittyy valkoposkihanhien seuraan laiduntamaan nurmikoille. Toisaalta se on älykäs lintu – jos merihanhet huomaavat, että taajamissa niitä ei ammuta, ne varmaan muuttavat välittömästi. :)

      1. Merihanhi on riistalaji, mikä pitää sen toistaiseksi sen verran arkana, että se tuskin aivan heti liittyy valkoposkihanhien seuraan laiduntamaan nurmikoille. Toisaalta se on älykäs lintu – jos merihanhet huomaavat, että taajamissa niitä ei ammuta, ne varmaan muuttavat välittömästi.

        Veikkaukseni merihanhen osalta perustuu siihen, että myös kanadanhanhi on meillä riistalintu mutta siitä huolimatta ainakin pääkaupunkiseudulla jo kohtalaisen urbanisoitunut. Merihanhet löyttäytyvät muuttoaikoina usein kanadanhanhien seuraan (ei niinkään valkoposkihanhien), ja ne risteytyvätkin joskus keskenään – olen itse nähnyt vuosien varrella ainakin kaksi selkeää merihanhi X kanadanhanhi-hybridiä. En siksi pidä mahdottomana, että nimenomaan kanadanhanhet houkuttelisivat aikanaan myös merihanhia taajamien lähelle asumaan.

        Kanahaukkaveikkaukseni perustuu siihen, että esimerkiksi Saksassa tämä laji pesii jo Berliinin, Hampurin ja Kölnin kaltaisissa suurkaupungeissa, jopa aivan niiden ydinkeskustojen läheisyydessä:

        Rutz, C. 2006. Home range size, habitat use, activity patterns and hunting behaviour of urban-breeding northern goshawks Accipiter gentilis. Ardea 94, 185–202.

  3. Meillä päin sepelkyyhky ja pystötiainen ovat muutaman viime vuoden aikana oppineet hyödyntämään lintulautojen antimia. Oli muuten mielenkiintoista, kun viime kesänä kävin Pariisissa ja siellä oli sepelkyyhkyjä pitkin kaupunkia ja ne käyttäytyivät ihan kuin pulut. Suomessa olen nähnyt maksimissaan kaksi sepelkyyhkyä kerrallaan ja ne lähtevät heti karkuun, kun näkevät ihmisen. Kettuja ja pöllöjä on lumihangessa näkyneistä jäljistä päätellen myös pyörinyt pihalla. Ja viime talvena metsäkauriitakin (laumassa 5 eläintä) kävi pihalla useamman kerran.

  4. Turussa sepelkyyhkyjä on pesinyt vuosia sekä kerrostalolähiöissä että omakotialueilla, ja ne ovat jo hyvin kesyjä. Juuri eilen pyöräilin yhden ohi parin metrin päästä, eikä se liikahtanutkaan – mitä nyt toisella silmällä seurasi menoani ja otti yhden laiskan askeleen. Myös se ilahduttaa, että korppeja näkee laitakaupungin metsien lähellä hyvin usein, kerran juhannuksena törmäsin metsäisellä kalliolla korppipoikueeseen. Ei pidä myöskään unohtaa kalalokkeja, joita pesii tätä nykyä monien rakennusten katoilla, mm. oman kerrostaloni katolla!

    1. Turussa piipahtaessani olen itsekin pariin otteeseen ihmetellyt kesyjä sepelkyyhkyjä. Helsingissäkin ne ovat tavallisia tuttavuuksia, mutta Jyväskylässä ei vielä muita kyyhkyjä näy kuin puluja.

      Jyväskylässä rakennusten katoilla pesivät kalatiirat ovat päässeet useana vuonna uutisiinkin, kun ne syöksyvät poikasiaan puolustaessaan ohikulkijoiden kimppuun: http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kalatiira-syoksyi-naisen-paahan-jyvaskylassa/1345961

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: