Hukka perii ilman hukkaa

Lion_and_eland

Mitä yhteistä on leijonalla, maakotkalla  ja valkohailla? Paitsi paikka ravintoketjun huipulla, suuria petoja yhdistää myös hankala suhde ihmiseen. Erityisesti eurooppalaiseen kulttuuriperintöön kuuluu petoviha: pedot on keskiajalta saakka katsottu vahinkoeläimiksi, joiden hävitys viimeiseen karvaturriin saakka on vain hyvä työ, suorastaan kansalaisvelvollisuus (kuva: elandin ja leijonan luurangot Oklahoman osteologian museosta, Wikipedia).

Velvollisuuden täyttämiseen on kannustettu tapporahoilla. Suomessakin on niitä maksettu vuodesta 1647 aina vuoteen 1975 saakka. Ihan pelkkänä hyväntekeväisyytenä petoja ei kuitenkaan vainottu, vaan takana oli myös taloudellinen hyöty. Ajateltiin, että suurpetojen hävitys paitsi suojelee karjaa, myös kasvattaa riistaeläinten kantoja. Paikoin yritys on onnistunut: kokonaisia seutuja on puhdistettu suurpedoista.

Seuraukset eivät ole kuitenkaan olleet ihan sitä mitä odotettiin, vaan joko päinvastaiset tai jollakin muulla tavalla tyystin järjettömät. Miksi ilveksen katoaminen laskee monien sen saaliseläinten kantoja? Entä mitä ihmeen tekemistä susien määrällä on jokien kalakantojen kanssa?

Laajoilta alueilta hävitetyt ja sittemmin alueitaan takaisin vallanneet suurpedot ovat luoneet eräänlaisia jättiläiskokoisia laboratoriokokeita, joiden avulla tutkijat ovat voineet selvittää niiden vaikutusta muuhun luontoon. Vaikka suurpetoja on terveissäkin ekosysteemeissä hyvin harvassa, ne ovat merkittävämpiä kuin moni tavallisempi eliö. Suurpedot nimittäin säätelevät ylhäältä käsin kokonaisia ravintoketjuja, ja niiden katoaminen aiheuttaa pitkiä ja hämmentäviä ketjureaktioita. Alla on muutamia esimerkkejä ketjuista, joita tutkijat ovat onnistuneet keplottelemaan päivänvaloon.

ilvespentu

Pupu ja ilves

Aloitetaan kotinurkilta. Suomessa ilves (Lynx lynx) oli 50-luvulta alkaen niin harvinainen, että ekosysteemien kannalta se olisi voinut yhtä hyvin olla sukupuuttoon kuollut. Sen kanta on aivan viime vuosina noussut nopeasti, ja luonnollisesti huolta sai osakseen se, kuinka yleistyvä saalistaja vaikuttaa teerien, riekkojen ja metsäjänisten muutenkin uhkaavassa alamäessä oleviin kantoihin.

Huoli osoittautui turhaksi: ilveksen läsnäolo on nostanut kaikkien mainittujen saaliseläinten kantoja, tai ainakin pysäyttänyt niiden laskun. Luonnollinen selityskin tälle älyvapaalle tulokselle on. Ilves nimittäin suvaitsee elinalueellaan huonosti kettuja, jotka myös saalistavat metsäkanalintuja ja jäniksiä. Vahvoilla alueillaan ilvekset tappavat vuosittain peräti 14 % paikallisesta kettupopulaatiosta. Koska yksi ilves elää paljon laajemmalla alueella kuin yksi kettu, lopputuloksena saalistajien yhteismäärä laskee.

Toisaalta ilves saalistaa myös sorkkaeläimiä, jotka ovat ketulle liian suurta evästä. Metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen kantoja ilveksen palautuminen tosiaan laskee – ja paikoin Pohjois-Amerikassa se mahdollistaa metsän uusiutumisen.

Myös kanahaukalla ja kotkalla on samanlaisia vaikutuksia reviirillään elävien metsäkanalintujen kantoihin. Pitäisiköhän jonkun kertoa se niille järjen jättiläisille, jotka edelleen salametsästävät suuria petolintuja kilpailijoinaan?

763px-Olive_baboon1

Leijona kaalimaan vartijana

Länsi-Afrikassa leijonat ja leopardit on paikoin hävitetty, koska ne ovat uhanneet kotieläimiä ja niiden on katsottu kilpailevan paikallisten asukkaiden kanssa riistaeläimistä. Sekalainen villiriista, bushmeat, muodostaa monin paikoin Afrikassa hyvin tärkeän osan ruokavaliota, joten kilpailijoiden vähentäminen käy järkeen (kuva: U.S. Fish and Wildlife Service).

Jälkikäteen kävi kuitenkin ilmi, että juuri leijonat ja leopardit olivat tärkein oliivipaviaanien (Papio anubis) kantaa kurissapitävä voima. Kun kissa on poissa, hiiret – tai tässä tapauksessa apinat – hyppivät pöydillä. Useimmista kädellisistä poiketen oliivipaviaani ei suinkaan ole kasvinsyöjä, vaan metsästää mielellään. Erilaiset pienet ja isommat eläimet muodostavat noin kolmanneksen sen ruokavaliosta. Pienten sorkkaeläinten ja apinoiden kaltaisten riistaeläinten kanta onkin paviaanien yleistyessä lähtenyt entistä jyrkempään laskuun.

Lisäksi paviaanit ovat tietenkin keksineet ihmisasutuksen antimet, ja käyvät erotuksetta sekä ryöväämässä viljelyksiä että metsästämässä kotieläimiä. Paikoin perheet ovat joutuneet ottamaan lapsensa pois koulusta, koska viljelyksien puolustamiseen apinoilta tarvitaan työvoimaa. Kuka olisi arvannut, että leijonien ampuminen voi johtaa afrikkalaislasten opiskelumahdollisuuksien huononemiseen?

3636168163_6bf0219161_b

Dingon koiranvirka

Suurpedon ei tarvitse kuulua edes alueen alkuperäiseen lajistoon ollakseen hyödyksi. Dingo on uudelleen villiintynyt kesykoira, joka on tuotu Australiaan korkeintaan viisi tuhatta vuotta sitten. Kun mantereen viimeinen alkuperäinen suurpeto, pussihukka (Thylacinus cynocephalus), kuoli sukupuuttoon, dingosta tuli sen ainoa manttelinperijä (kuva: Sam Fraser-Smith/Flickr).

Tutkimusmateriaalia on saatu ennen kaikkea 5500 kilometriä pitkästä aidasta, joka on rakennettu varta vasten pitämään dingot poissa Australian parhailta lampaankasvatusmailta. Kokonaisen mantereen halkaiseva riista-aita oli juuri niin fiksu idea kuin miltä se kuulostaakin: sen arvellaan olleen osatekijä monen pienen pussieläimen ja kotoperäisen jyrsijän harvinaistumisessa, ehkä jopa kokonaisten lajien sukupuutoissa.

Tässäkin tapauksessa dingot pitävät kurissa pienempien petojen, eli euroopasta tuotujen kettujen kannat. Ketut puolestaan ovat vakava uhka kotoperäisille pikkueläimille. Dingot hoitavat myös toista tehtävää: ne pienentävät kengurukantoja ja estävät siten karun maiseman ylilaidunnuksen. Kun dingot ovat paikalla, kasvillisuus voi paremmin ja pienemmille eläimille on enemmän suojaa ja ravintoa. Vaikka dingo popsii itsekin mielellään opossumeja ja vompatteja, se samaan aikaan suojelee niitä peräti kahdella eri tavalla.

susihukka

Susi ja joki

Vuonna 1872 kansallispuistoksi julistettu Yellowstone tunnetaan yleisesti maailman vanhimpana kansallispuistona. Se on kuuluisa upeista maisemista, vulkaanisista lähteitä ja geysireistä, biisoneista, vapiteista ja hanka-antiloopeista. Kuten ajan hengessä voi odottaa, 1900-luvun alkuvuosikymmeninä sudet hävitettiin puistosta, jotta ne eivät haittaisi arvokkaina pidettyjen vapitien ja muiden isojen kasvinsyöjien elämää. Ilmeisin seuraus oli se, että sairaiden eläinten määrä kasvinsyöjien laumoissa lisääntyi.

Muut seuraukset huomattiin vasta, kun sudet 1990-luvulla palautettiin Yellowstoneen. Kuten odottaa saattoi, sudetkin hillitsevät pienempien petojen kantoja, Yellowstonessa etenkin kojootin (Canis latrans). Jo kauan on tiedetty, että susi tappaa kojootin tilaisuuden tullen, muttei syö sen lihaa: se mainitaan usein amerikkalaisissa eräromaaneissa. Luonnollisesti tätä on pidetty yhtenä merkkinä suden järjettömästä pahuudesta. Kojoottikannan lasku on kuitenkin kasvattanut sen saaliseläinten, pikkunisäkkäiden ja hanka-antilooppien, kantoja. Se saattaa vaikuttaa samansuuntaisesti myös jäniskantoihin.

Toista kautta ketju ulottuu vielä kauemmas.  Susien läsnäolo mahdollistaa uusien haavan- ja pajuntaimien kasvun siellä, missä vapitit ja muut isot kasvinsyöjät aiemmin kalusivat kaikki yrittäjät kuoliaaksi. Tähän vaikutukseen vapitikantaa ei tarvinnut edes vähentää: pelkästään susien olemassaolon aiheuttama varovaisuus sai vapitit välttämään avoimia paikkoja, jotka nyt pääsivät kasvamaan puuntaimia.

Nuorilla haapapuilla on muutakin kysyntää. Majavat tarvitsevat niitä sekä ruoakseen että patojensa rakennusmateriaaliksi, ja vapitien valtakaudella kummastakin oli ollut pulaa. Kun majavat pääsivät taas rakentamaan patojaan täydellä teholla, jokimaisemat alkoivat muuttua. Majavat luovat soisia, suojaisia vesistöjä, jotka ovat kalojen, vesilintujen ja hirvien mieleen. Susi luomassa kaloille kutupaikkoja: kaikkea sitä kuuleekin.

[Lisäys 22.3.2017: Kuten niin usein, Yellowstonen susienkaan kanssa tarina ei ole aivan näin yksinkertainen. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että suden paluu on yksi useasta syystä, jotka näihin ekologisiin muutoksiin ovat johtaneet. Se ei poista suden merkitystä, mutta korostaa ekologian monimutkaisuutta: kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lisää tietoa vaikkapa tästä Arthur Middletonin artikkelista New York Timesissa.]

Suomalaisessakin suurpetokeskustelussa yleisimpiä argumentteja on se, että petoja saa kyllä olla olemassa, kunhan ne pysyvät erämaissa, eivätkä tule ihmisten lähelle. Suurpetojen vaikutuksia katsoessa mietityttää, onkohan toive edes järkevä.

Ei toki voi unohtaa sitä, että joskus suurpedot todella tappavat ihmisiä. Ruotsalaistutkijoiden tekemän katsauksen mukaan suurpedot tappoivat 1900-luvulla keskimäärin noin 150 ihmistä vuodessa (lukuun on laskettu mukaan petojen levittämän rabieksen aiheuttamat kuolemat). Ylivoimainen enemmistö näistä menee tiikerin piikkiin: tiikeri on yksi niistä harvoista eläimistä, joka vielä tänäkin päivänä katsoo ihmisen luontevaksi osaksi ruokavaliotaan. Suurpetojen aiheuttamien kuolemien määrä tuskin huimaa päätä mistään vinkkelistä katsoen. Saman verran ihmisiä kuoli pelkästään putoaviin jääpuikkoihin Pietarissa vuosien 2009-2010 välisenä talvena.*

Kopioin alle ruotsalaistutkimuksen (Löe & Röskaft 2004) koko taulukon, ovat tarkat luvut siinä määrin mielenkiintoisia. Huomaa, että susien aiheuttamista kuolemista ”suuri enemmistö” on ollut rabiestartuntoja, ja mukana on epämääräisiin huhuihin perustuvia lukuja Italiasta. Toisaalta tällaista tietoa on äärimmäisen vaikea tonkia esiin, joten tapahtuneita kuolemia on varmasti jäänyt näistä tilastoista puuttumaan. carnivore_kill_statistics Toivottavaa tai ei, mahdotonta suurpedoista erillään eläminen on. Suuret pedot tarvitsevat sekä kokonsa että ekologiansa vuoksi valtavasti tilaa. Yhä paisuvan ihmispopulaation tieltä erämaat yksinkertaisesti loppuvat kesken. Suurpedot tuppautuvat asutuksen liepeille siitä yksinkertaisesta syystä, että niiden on pakko. Uudet suojelualueet helpottavat oireita, mutta itse ongelmaa ne eivät ratkaise: etenkään tiheän väestön alueilla ei ole yksinkertaisesti mahdollista suojella niin laajoja alueita, että ne pystyisivät elättämään jotenkutenkaan elinkelpoisia suurpetopopulaatioita.

Ihmisten on pakko oppia uudelleen elämään rinnakkain suurpetojen kanssa, vaikka välillä tämän taidon ehdimmekin unohtaa. Muuten ne liittyvät joukon jatkoksi dodon ja mammutin seuraan.

Sisäinen paleontologini alkoi tätä kirjoittaessa pohtia asian toista puolta. Minkähänlaisia dominoefektejä aiheutti aikanaan pleistoseenin paljon monimuotoisemman suurpetojen valikoiman katoaminen? Esimerkiksi susi ei ollut aikoinaan millään muotoa Euroopan huippupeto, vaan hävisi koossa ja voimissa sellaisille eläimille kuin luolaleijonille ja -hyeenoille, jättiläisgepardeille ja sapelihammaskissoille. Koska samaan aikaan katosivat myös suurimmat kasvinsyöjät, suurimmassa osassa maailmaa ekosysteemit ovat tänä päivänä perustavanlaatuisesti rikki. Ei mielellään rikota niitä enää enempää.

*Pienen lukuvipauksen vuoksi tämä ei pidä paikkaansa: 150 ihmistä loukkaantui putoavista jääpuikoista mainittuna talvena Pietarissa, mutta ”vain” viisi kuoli. Parempia vertailukohteita voisivat olla esimerkiksi se, että saman verran ihmisiä (150) väitetään kuolevan vuosittain putoavien kookospähkinöiden alle. Suunnilleen saman verran japanilaisia väitetään tässä artikkelissa pääsevän hengestään tulikuuman hanaveden vuoksi. Näiden virallisempien tilastojen mukaan kymmenkertainen määrä  brittejä myrkyttää itsensä vahingossa vuosittain.

————————————————————————————————

Lähteitä ja lisätietoa:

Ripple ym. 2014: Status and ecological effects of the world’s largest carnivores. Science. Uunituore katsausartikkeli suurimpien maapetojen tilanteeseen ja niiden ekologisista vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin. Artikkeli on hyvin yleistajuinen ja runsaasti kuvitettu, mutta jostakin käsittämättömästä syystä siitä ei ole silti tehty kaikille vapaasti luettavaa.

Elmhagen ym. 2010: Top predators, mesopredators, and their prey: interference ecosystems along bioclimatic productivity gradients. Journal of Animal Ecology. Suomalais-ruotsalainen tutkimus Suomen ilveksistä.

Ripple ym. 2013: Widespread mesopredator effects after wolf extirpation. Biological Conservation. Susien katoamisen mahdollisista vaikutuksista Yhdysvaltain länsiosissa.

Letnic ym. 2012: Top predators as biodiversity regulators: the dingo Canis lupus dingo as a case study. Biological Reviews.

Laelaps: Restoring missing lynx – the rejuvenation of an ecosystem. Blogiartikkeli Yellowstonen susista ja Suomen ilveksistä.

Wired Science: More than charismatic: the ecology of big animals. Vaikuttavia kuvapareja samoista ympäristöistä suurten eläinten kanssa ja ilman niitä.

Suurpedot.fi: Suurpetoasenteiden suomalaista historiaa. Mielenkiintoinen katsaus suomalaisten petoasenteiden takana olevaan historiaan.

Löe & Röskaft 2004: Large carnivores and human safety: a review. Ambio.

Koskimies & Varesvuo (2013) Tiesitkö tämän linnuista? Kirja kertoo muiden kiehtovien lintufaktojen lisäksi myös kanahaukan ja kotkan metsäkanalintuja suojelevasta vaikutuksesta.

Wikipedia: Mesopredator Release Hypothesis, The Dingo Fence, Yellowstone National Park

Mainokset

7 vastausta artikkeliin “Hukka perii ilman hukkaa”

  1. Olipa mielenkiintoinen artikkeli! Avasi montaa vaikutusketjua paremmin.
    Ei jää enää kuin yksi pulma: millä saataisiin ne kaikki salametsästelevät nilkit ja tavan vuoksi petovihaavat pulliaiset lukemaan tämä ja käyttämään tervettä järkeä?
    Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää edes se ;-)

    1. Ei saa, eikä tulla saamaan. Ja nyt näin yleisesti pakko sanoa, suomessa itketään susikannan pienenemisestä ja sen pienuudesta. Hyvä esimerkki tulee ystäväni alueelta Satakunnasta, missä riistanhoito ja muut höpöhöpö viranomaiset on sanonut että maksimissaan 1-2 sutta akselilla harjavalta-eura-rauma-pori-merikarvia-pomarkku-kullaa. Tuossa keskustellessani ystäväni kanssa tuli myös tietoon että esimerkiksi luvialla ollaan varmistetusti nähty 3 suden ”lauma”.. ja samaan aikaan näitä samoja susia juoksentelee esimerkiksi kokemäen bussipysäkkien vieressä.. Jos ihan oikeasti haluaa alkaa rakentamaan kritiikkiä petojen puolesta, niin suattaapi olla että olisi aeka mennä mehtää kahtomaa iha itee.

      1. En suinkaan väittänyt, että ihmisten ja suurpetojen rinnakkaiselo olisi ongelmatonta tai helppoa. Tärkeää olisi kuitenkin, että tosissaan yritettäisiin, eikä annettaisi meille vuosisatoja sitten opetetun petokammon voittaa.

        Mitään konkreettisia näkemyksiä juuri Suomen tilanteeseen juuri susien kohdalla en tässä artikkelissa antanut, enkä haluakaan siihen kovin voimakkaasti puuttua. En kertakaikkiaan tunne kaikkea tilanteeseen liittyvää niin tarkkaan, että osaisin ottaa kantaa yksilömääriin, niiden riittävyyteen tai metsästyspolitiikkaan. Halusin vain ottaa esiin sen tosiasian, että suurpedot eivät luonnossa ole ”vahinkoeläimiä” vaan ekologisesti olennaisia eliöyhteisöjen osia, joita tarvitaan.

        Mitä itse katsomiseen tulee, olen kyllä kohdannut nuo Satakunnan sudet eräänä kesäyönä. Aikaa siitä on muutama vuosi ja susia oli silloin liikkeellä kaksi. Pelätä en kyllä osannut, pikemminkin tunnen olleeni onnekas, kun pääsin tapaamaan näin ainutlaatuisia ja harvinaisia eläimiä.

        On totta, että susien tarkoista määristä kullakin alueella voidaan vääntää kättä loputtomiin. Sudet liikkuvat pitkiä matkoja nopeasti, etenkin nuoret yksilöt tai sellaiset, joiden lauma on syystä tai toisesta hajonnut: se, että viranomaiset ovat viime viikolla sanoneet susia olevan jollain alueella kaksi, ei tarkoita etteikö niitä voisi olla huomenna kuusi ja ensi vuonna yksi.

        Mutta onko sillä oikeasti jotain väliä, onko Harjavallan ja Kullaan välisellä alueella kaksi vai kolme sutta? Olennaistahan on se, kuinka paljon niistä on ihmisille haittaa. Käsittääkseni on mahdollista, että juuri isommasta laumasta on pienemmät haitat, koska isompi porukka pystyy paremmalla menestyksellä metsästämään hirviä, eikä joudu turvautumaan kotieläimiin.

    1. Jopas! Lukutaito on alkanut artikkelin viimeistelyvaiheessa pettää. Korjaanpa tilalle jotain paikkansapitävää. Kiitos huomautuksesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s