Savunhajuiset orkideat

Elina Grundströmin kirjoittama Musta orkidea on suomalaisittain epätavallinen tiedekirja. Se on kertomus, jossa seurataan kirjoittajan matkaa yhä syvemmälle orkideoiden ja palmuöljybisneksen sotkuiseen maailmaan ja tavataan koko joukko mielenkiintoisia ihmisiä. Suomeksi tällaisia tarinamuotoisia tiedekirjoja on kirjoitettu hyvin vähän, vaikka englantia puhuvassa maailmassa ne ovat hyvinkin suosittuja. Toivottavasti  niitä syntyy lisää Mustan orkidean vanavedessä.

Musta orkidea kertoo, no, nimensä mukaisesti mustasta orkideasta. Borneolla kasvava Coelogyne pandurata oli pitkään ainoa tunnettu orkidea, jonka kukissa on puhdasta mustaa. Väri on tehnyt siitä halutun keräilykohteen ja Borneon luonnonsuojelun symbolin. Kirjan kirjoittaja seikkailee mustan orkidean perässä niin Borneolla, Singaporessa kuin Lohjansaaressakin, ja pääsee samalla näkemään, mitä silkka tyhmyys ja ahneus saavat aikaan. Kirja on tärkeä puheenvuoro luonnonsuojelun, ilmastonmuutoksen ja yksittäisten ihmisten mutkikkaasta suhteesta ja globalisaatiosta – ja samalla niin mukaansatempaava tarina, että ahmaisin sen parissa päivässä.

Vuonna 1996 Borneon Kalimantanissa aloitettiin kunnianhimoinen projekti, jonka tarkoitus oli tehdä siitä maailman tärkein riisinviljelyalue. Suunnatton pala harvaanasuttua suosademetsää oli tarkoitus muuttaa riisipelloiksi hankkeessa, jolla oli mahtipontinen nimi Mega Rice. Kuten näissä asioissa surullisen usein käy, hommaan ryhdyttiin päätä pahkaa asiantuntijoiden varoituksista piittaamatta. Suunnaton määrä trooppista metsää kaadettiin ja tuhansia kilometrejä ojia kaivettiin sitä halkomaan.

Vasta sitten huomattiin, että suosademetsän pohjana toiminut kymmenen metrin turvekerros on liian hapanta riisinkasvatukseen. Hups. Huomattiin myös, että ojien mukana jokiin huuhtoutunut musta, hapan liete tappoi monenkirjavat trooppiset kalat ja vei kalastajilta elinkeinon. Kuivalla kaudella paljas turve on kuin taulaa, ja kun kymmenen metriä turvetta syttyy, sitä on lähes mahdotonta sammuttaa. Niinpä kaikki, mitä turpeelle yritettiin istuttaa, paloi savuna ilmaan.

Eikä se vielä riittänyt: vetiseen turpeeseen sitoutunut hiilidioksidi pääsi nyt leviämään ilmakehään. Sen aiheuttamat päästöt olivat melkein käsittämättömän suuret. Euroopan avaruusjärjestön arvion mukaan Indonesian tuhotuista suosademetsistä nousi pelkästään vuosina 1997-1998 hiilidioksidia yli kolmekymmentä kertaa koko Suomen vuosittaisten päästöjen verran, eivätkä palot osoita merkkejä loppumisesta. Hengenvaaralliset savupilvet leviävät koko Kaakkois-Aasiaan. Hups tosiaan. Yllä olevassa NASA:n satelliittikuvassa näkyvät Borneolta pohjoiseen leviävät savupilvet syksyllä 2006. Palopaikat on merkitty punaisilla pisteillä.

Sittemmin Mega Rice -alueella on kokeiltu kaikenlaista vahinkojen korjaamiseksi ja alueen saamiseksi edes jonkinlaiseen hyötykäyttöön, mutta heikolla menestyksellä. Grundström käy tutustumassa erilaisiin hankkeisiin luonnonorkideoita puutarhaansa pelastavasta paikallisesta naisesta aina Australian hallituksen miljoonaluokan päästökauppahankkeeseen ja suomalaistutkijaan, joka kehittää keinoja ojien patoamiseen.

Virkistävästi kirjailija ei yritä yksinkertaistaa sotkuista totuutta, vaan kertoo lukijalle auliisti, ettei itsekään oikein tiedä mitä ajatella. Onko palmuöljyn viljely ratkaisu fossiilisista polttoaineista luopumiseen? Entä, kun maata ei tahdo enää riittää ruoankaan kasvatukseen? Mikä miljoonaluokan kansainvälisissä ennallistamisprojekteissa oikein mättää? Onko väärin kerätä uhanalaisia orkideoita, jos niiden kotimetsä saatetaan kuitenkin kaataa? Minne menevät kodittomiksi jääneet orangit, kun metsät loppuvat kesken? Entä opittiinko Mega Ricen epäonnistumisesta sittenkään mitään? (kuva: H. G. Moon, 1888)

Yksi kirja tuskin voi kertoa koko totuutta näin monimutkaisesta aiheesta, mutta suosittelen Mustaa orkideaa lämpimästi kaikille, jotka ovat edes vähän kiinnostuneita siitä, minne maailma on menossa.

—————————————————————————–

Arvosana: 5 –

Lisäluettavaa kirjassa esiintyviltä ihmisiltä:

Inside Indonesia: Kalimantan’s peatland disaster. Suotutkija Jack Rieleyn artikkeli Mega Ricen katastrofista ja siihen liittyvästä poliittisesta sotkusta.

Helsingin yliopisto: Tropical peatlands. Kalimantanissa patoja rakentaneen tutkija Jyrki Jauhiaisen blogi suosademetsistä. Linkki vie sarjan neljänteen artikkeliin, joka kertoo Mega Ricen seurauksista turvekerroksen näkökulmasta.

Living on Earth: The Indonesia Mega Rice Disaster. Radiohaastattelu, jossa puhuu Mega Rice -alueen paikallisen soidentutkimuslaitoksen johtaja Suwido Lim.

Suomen Luonto: Orkideoiden rakastamisen vaikeudesta. Elina Grunströmin blogiartikkeli, jossa pohditaan, onko CITES-sopimuksesta orkideoiden suojelussa enemmän haittaa vai hyötyä.