Viikon outo eläin: nuolimyrkkylintu

Etelä-Amerikan nuolimyrkkysammakot ovat kuuluisia myrkyllisyydestään, vaikka se ei oikeastaan niiden omaa ansiota olekaan: ne vain erittävät syömiensä hyönteisten myrkyn omaan ihoonsa. Sammakoista vaarallisimmat käyttävät Melyridae-heimon kovakuoriaisista peräisin olevaa batrakotoksiinia, joka on yksi voimakkaimmista tunnetuista hermomyrkyistä. Vain parin suolakiteen painoinen tippa ainetta riittää tappamaan aikuisen ihmisen. Juuri näiden sammakoiden myrkkyä paikalliset metsästäjät käyttävät puhallusnuolissaan.

Vähemmän tunnettua on, että aivan toisella puolella maailmaa, Uudessa-Guineassa, linnut ovat keksineet saman puolustautumiskeinon. Eivätkä vain kerran, vaan ainakin viidesti. Minkään muun eläimen ei missään muualla maailmassa tiedetä käyttävän ravinnosta saamiaan batrakotoksiineja puolustautumiseen. Astetta kummallisemman asianlaidasta tekee se, että kuoriaisia kyllä tavataan kaikkialla maailmassa.

Uuden-Guinean alkuasukkaat kutsuvat näitä lintuja roskalinnuiksi, koska ne ovat – vähemmän yllättäen – syömäkelvottomia. Niitä pyydystäneet tutkijat kuvailevat, että jo elävien lintujen käsittely aiheuttaa käsien pistelyä ja tunnottomuutta. On mielenkiintoisia viitteitä siitä, että nämä myrkylliset linnut matkivat väreillään toisiaan, oletettavasti, jotta saalistajien olisi helpompaa oppia, minkä näköiset linnut on parasta kiertää kaukaa. Lisäksi osa yhteisissä sekaparvissa myrkyllisten lintujen kanssa lentävistä vaarattomistakin linnuista matkii myrkkylintujen värejä.

Tutkitusti myrkyllisiä ovat ainakin viisi eri lajia isoviheltäjien suvusta, jolla on ihastuttava tieteellinen nimi Pitohui. Niistä kuvassa on hilpeästi nimetty lepattajaviheltäjä (P. dichrous). Muutaman vuoden takainen sukupuu paljasti, etteivät nämä viisi lajia ole läheistä sukua keskenään, vaan kertovat ainakin neljästä itsenäisestä myrkyllisyyden evoluutiosta.

Lisäksi myrkyllinen on sievä kiipijätimali (Ifrita kowaldi), jonka sijainti lintujen sukupuussa on vielä hitusen epävarma, mutta se näyttäisi olevan isoviheltäjien etäinen serkku. Matalia batrakotoksiinipitoisuuksia on löydetty myös vaatimattoman ruskealta pikkurastasviheltäjältä (Colluricincla megarhyncha), joka saattaa siis olla kuudes itsenäisesti myrkyllisyyden keksinyt lintu.

En ole löytänyt järkevää selitystä sille, miksi batrakotoksiinin ovat keksineet ainoastaan eteläamerikkalaiset sammakot ja uusiguinealaiset linnut. Onneksi nämä viheltäjät eivät ole sentään maailman ainoita myrkyllisiä lintuja, muuten koko juttu tuntuisi jo turhan järjettömältä. Tuttu viiriäinenkin on tiettyinä vuodenaikoina myrkyllinen. Tämä tiedonmuru on huonosti tunnettu siitä huolimatta, että viiriäismyrkytystä kuvaillaan jo Raamatussa, tarkemmin sanoen neljännessä Mooseksen kirjassa. Rooman valtakunnassa viiriäisten syöminen itse asiassa kiellettiin juuri myrkytysvaaran vuoksi.

Keväisin Länsi-Afrikasta Eurooppaan lentävät viiriäiset ovat myrkyllisiä, mutta syksyllä toiseen suuntaan muuttavat samat linnut eivät ole. Sen sijaan Itä-Afrikasta Eurooppaan muuttavat linnut eivät ole myrkyllisiä keväisin, mutta syksyisin ovat. Loogista, eikö totta?