”Mikä tämä on suomeksi?”

guira2_pieniTämän tästä joku kysyy minulta, mikä tämän tai tuon eläimen tai kasvin suomenkielinen nimi on. Vähintään yhtä usein höyryän itsekseni siitä, että jonkin lehden uutistoimittaja tai peräti kirjan kääntäjä ei ole löytänyt oikeaa nimeä sille otukselle, josta puhuu, ja on joko kääntänyt englanninkielisen nimen sanatarkasti tai keksinyt itse aivan uuden.

Eilen gueretsojen suomenkielisiä nimiä pyynnöstä etsiessäni mieleeni juolahti idea. Voisin koota tietämäni eliöiden suomenkielisten nimien kokoelmat yhteen blogiartikkeliin. Tuumasta toimeen, ja tässä on tulos. Ehkä tästä linkkien ja kirjannimien valikoimasta on muille hupia, hyötyä tai mieluiten molempia.

Suomessa monilla eliöryhmillä on toimikuntien kokoamat viralliset nimistöt. Kutakin lajia tarkoittaa vain yksi nimi, ja kukin nimi vain yhtä lajia, jolloin tietoa on helppo etsiä ja keskenään juttelevat ihmiset yleensä puhuvat samasta asiasta. Nimet ovat ainakin yleensä taksonomisesti järkeviä ja kertovat jotain siitä, millainen eläin tai kasvi nimen haltija on. Useimmat nimet ovat vielä varsin kuvaavia ja suuhun sopivia.

Tätä ei voi sanoa ainakaan englanninkielisistä maista, joissa eliöiden yleisnimet ovat aikamoinen kaaos. Usein samaa nimeä käytetään aivan erilaisista eläimistä, ja todella kummalliset kansanomaiset nimet ja historian sattumukset jäävät eloon lajien nimissä. Niinpä horned toad ei suinkaan ole rupikonna vaan lisko, ja common gull voi tarkoittaa joko kalalokkia tai intialaista päiväperhosta. Solenopsis invicta -muurahaislaji tunnetaan nimellä red imported fire ant myös silloin, kun puhutaan siitä alkuperäisellä kotiseudullaan, missä se ei suinkaan ole millään muotoa vieraslaji.

Suomenkielisillä lajien ja isompien ryhmien nimillä on säännöt, joita niiden on noudatettava. Sekin on muuten englannin kielestä poikkeava piirre. Suomenkieliset nimet ovat kokonaan yhteen kirjoitettuja ja yleensä korkeintaan kolmiosaisia, eivätkä ne saa viitata henkilöiden nimiin. Tolkuttoman pitkät sanarimpsut ja erikseen kirjoitetut nimet ovat siis suoraan merkki siitä, että nimessä on jotain vialla.

Alla ovat tuntemani hyvät suomenkielisten nimien lähteet eliöryhmittäin. Jos/kun listasta puuttuu jotain, jätä ihmeessä kommentti ja kerro se minullekin.

visentti

Kiistanalaiset nisäkkäät

Koska nisäkkäät tapaavat olla hyvin tunnettuja ja niistä kirjoitetaan paljon, huomattavalle osalle maailman lajeista on olemassa käytössä vakiintuneet suomenkieliset nimet. Vuonna 2008 Luonnontieteellisen keskusmuseon alla toiminut nisäkkäiden nimistötoimikunta, jossa oli mukana aika joukko suomalaisen biologian arvostetuimpia nimiä, julkaisi ehdotuksensa kaikkien maailman nisäkkäiden suomenkielisistä nimistä. Nämä maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet löytyvät linkin takaa.

Toimikunnan ehdotukset saivat kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton, eivätkä ne kaikki suinkaan ole kuluneiden viiden vuoden aikana vakiintuneet laajempaan käyttöön. Toimikunta yritti muokata nisäkkäiden nimiä taksonomisesti paremmin järkeenkäyviksi, mikä johti monien vakiintuneiden nimien vaihtamiseen ja joihinkin kömpelönoloisiin uudisnimiin. Valkohäntäpeurasta tuli valkohäntäkauris, maasiasta termiittisyöjä ja piikkisioista piikikkäitä. Listalta löytyy myös sellaisia lievästi sanoen eksoottisen kuuloisia eläimiä kuin akerohekot, tikutakut, hiistäiset, jyystäiset, nöpästäiset ja kusimanset. Yhden kriittisen näkemyksen nimistöstä voi lukea täältä.

Jostakin syystä juuri nisäkkäiden suomenkieliset nimet tuntuvat kovin vaikealta tapaukselta. Ehkä juuri siksi, että vakiintuneita, mutta tavalla tai toisella harhaanjohtavia nimiä on niin paljon. Maasika ja piikkisika eivät ole sikoja, vaan toinen on norsun ja toinen marsun serkku. Tässä tapauksessa eläimet vielä näyttävät sen verran nimenantajaltaan, että on aivan tavallista, että ihmiset hairahtuvat luulemaan niitä sioiksi. Vasta pari kuukautta sitten äitini ihmetteli minulle ääneen, että onpa piikkisika yllättävän pieni ollakseen sika.

Nimet ovat kuitenkin olleet käytössä niin pitkään, että kaikki yritykset muuttaa niitä tuntuvat teennäisiltä. Minkäs teet? Kultamyyrä, muurahaiskarhu, merinorsu… mille nimistä pitäisi tehdä jotain, ja mitä? Minä en kyllä tiedä.

Koska nimistä iso osa ei ole vakiintunut käyttöön, pelkkä toimikunnan nisäkäsnimistö ei ehkä ole riittävä suomenkielisiä nimiä etsiessä. Nisäkkäiden kohdalla sen tukena on yllättävän näppärää käyttää suomenkielistä Wikipediaa, jonka artikkeleissa yleensä on mainittuna sekä vakiintunut nimi että sen vaihtoehdot. Toki vähemmän tunnetuilta nisäkkäiltä Wikipedia-artikkelit puuttuvat, mutta tavallisimpien kohdalla se yleensä toimii.

loistihippiäinen_väri_valmis

Muut selkärankaiset

Linnuilla on ollut päivittyvä suomenkielinen nimistö jo vuosikymmeniä. Aluksi sitä ylläpiti Suomen lintutieteellinen yhdistys, nyttemmin Birdlife Suomi. Lista on kokonaisuudessaan netissä Birdlifen sivuilla ja sitä on myyty myös painettuna, mutta painos lienee tällä hetkellä loppuunmyyty.

Vaikuttaa siltä, että lintujen kohdalla nimien taksonomisesta loogisuudesta stressataan vähemmän kuin nisäkkäiden. Esimerkiksi pyrstötiaisten heimoon kuuluu pyrstötiaisten lisäksi pensastiaisia ja loistohippiäisiä. Heimo ei kuitenkaan ole läheistä sukua sen paremmin varsinaisille tiaisille kuin varsinaisille hippiäisillekään. Jos linnuille ehdotettaisiin uusia nimiä samalla logiikalla kuin nisäkäsnimiehdotuksessa, näistä tulisi varmaankin pyrstiäisiä tai höntiäisiä.

Kalojen nimet ovat yksissä kansissa Luonnontieteen seura Vanamon vuonna 2004 julkaisemassa kirjassa Maailman kalojen nimet. Kaikille maailman yli 26 000 kalalajille ei sentään ole suomenkielistä nimeä. Kirjaan on koottu reilut 8000 nimeä, joukossa kaikki Suomessa esiintyvät lajit, maailman tärkeimmät ruokakalat sekä julkaisuhetkellä käytännössä kaikki akvaarioharrastuksen piirissä Suomeen tuodut kalat. Lisäksi listalla on vähintään yksi laji jokaisesta kalaheimosta.

Harmi kyllä kalanimiluettelo alkaa olla jo hieman vanhentunut, ainakin akvaariokalojen osalta. Kalojen taksonomia on jatkuvassa mylläyksessä ja akvaarioharrastuksen piiriin virtaa tieteelle uusia lajeja, joille on tietenkin keksittävä uusia nimiä. Niinpä suosittuja imumonneja puuttuu listalta kymmenittäin ja moni rasbora-loppuisen nimen saanut särkikala onkin siirtynyt seeprakalojen joukkoon. Uutta painosta odotellen siis. Sivumennen sanoen, Maailman kalojen nimet on varmasti ahkerimmin käyttämäni kirja. Se on selailtu koirankorville, kirjoitettu täyteen päivityksiä, korjauksia ja huomautuksia ja ehtii harvoin paikoilleen hyllyyn saakka ennen kuin taas kaipaan sitä.

Kotkan Maretariumin kotisivuilla muuten ylläpidetään listaa Suomen kalojen kansanomaisista nimistä. Sieltä saa selville vaikkapa, millainen eväkäs on taskumatti.

Matelijoiden ja sammakkoeläinten nimet ovat selkärankaisista heikoimmalla tolalla, mutta nekin ovat paranemaan päin. Vuonna 2007 perustettu matelijoiden ja sammakkoeläinten nimistötoimikunta on julkaissut tähän mennessä krokotiilieläinten ja Euroopan herppien nimistöt. Kaukaisempien maiden herppien suhteen tilanne on hankalampi: niille ei ole vielä yhtenäistä nimistöä, enkä ole löytänyt muutakaan kattavaa lähdettä, vaan joudun aina tarpeen tullen haalimaan nimiä suppeista ja keskenään ristiriitaisista lähteistä. Olen hankkinut tähän tarkoitukseen muutamankin yleisteoksen matelijoista ja sammakkoeläimistä: niistä tuorein ja useimmin avulias on Matelijat ja sammakkoeläimet -ensyklopedia.

ötökät_pieni

Selkärangattomat eläimet

Selkärangattomilla eläimillä suomenkielinen nimistö on vähemmän perusteellinen kuin selkärankaisilla: onhan niiden harrastajiakin harvemmassa ja lajeja suunnattomasti enemmän. Kun hyönteislajeja on maailmassa toista miljoonaa, lienee utopistista kuvitella, että kukaan ehtisi keksiä jokaiselle suomenkielistä nimeä ainakaan meidän elinaikanamme. Taitaisivat kielestämme alkaa loppua jo sanatkin kesken.

Olen selvästi vähemmän perehtynyt hyönteisiin ja muihin pikkuöttiäisiin kuin selkärankaisiin tai kasveihin, joten tärkeitä lähteitä on hyvin voinut jäädä minulle tuntemattomiksi. Tässä kuitenkin muutamia, joista voi olla apua.

Tutuimmille Suomessa esiintyville öttiäisryhmille on olemassa nimiluettelot: Sami Karjalainen on kerännyt ylläpitämilleen sivustoille listat Suomen sudenkorennoista ja Suomen heinäsirkoista ja hepokateista. Suomen Perhostutkijain Seuralla puolestaan on luettelo Suomen suurperhosista. Pikkuperhosten listaus näyttää olevan vielä kesken. Luteiden suomenkieliset nimet löytyvät Teemu Rintalan varsin tuoreesta Suomen luteet -kirjasta. Sisätiloissa harmia aiheuttavista ötököistä on Jarmo Holopaisen kirjoittamana useamman kielen kattava lajilista entisen Kuopion yliopiston sivuilla.

Arvostettu Michael Chineryn Euroopan hyönteisopas esittelee pari tuhatta eurooppalaista hyönteistä suomenkielisine nimineen: siitäkin on varmasti suomeksi hyönteisistä puhuvalle apua.

calypso_pieni

Kasvit

Kansallinen ontologiakirjastopalvelu ONKI ylläpitää näppärää Kassu-nettipalvelua kasvien suomenkielisille nimille. Ilahduttavaa kyllä, siitä löytyvät lajien lisäksi myös sukujen, heimojen ja lahkojen nimet. Kassu on hitusen hankalasti lähestyttävä, mutta se toimii kirjoittamalla tieteellisen nimen alku sivun vasemman laidan hakupalkkiin: sivu ehdottaa itse, kuinka nimi voisi jatkua, ja oikeaa tulosta klikkaamalla saa näkyviin suomenkielisen nimen. En ole tarkalleen selvillä, kuinka laaja Kassu on, mutta toistaiseksi olen paria poikkeusta lukuunottamatta löytänyt nimet kummallisimmillekin kasveille, joita on mieleeni tullut etsiä.

Kasvien nimet saa halutessaan myös kansien välissä. Suomen Puutarhaliiton julkaisema, Ella Rätyn kirjoittama Viljelykasvien nimistö on menossa seitsemännessä painoksessaan ja päivitettiin juuri viime vuonna.

megalancosaurus is not impressed väri

Esihistorialliset eliöt

Vaikuttaisi siltä, että esihistorialliset eläimet ja kasvit ovat jääneet nimistötoimikuntien intoilun ulkopuolelle, eikä niille ole olemassa virallista nimistöä. Enemmän ja vähemmän vakiintuneet nimet ovat hajallaan siellä täällä. Tätä kirjoittaessa alkoi tuntua, että nimiä pitäisi alkaa itse kerätä ja kehittää!

Yksi hieno kokoelma nimiä tosin on jo olemassa: Mikko Haaramon fylogenia-arkisto Helsingin yliopiston sivuilla. Arkistossa on huikea kokoelma sukupuita kaikista kuviteltavissa olevista eliöryhmistä, mukana sekä elävät että kuolleet ryhmät. Huomattavalle osalle mukana on myös suomenkielinen nimi: tämä on ehdottomasti netin paras paikka etsiä käännösapua, kun kirjoitan esihistoriallisista eläimistä suomeksi. Fylogenioissa suunnistaminen tosin vaatii vähän tuntumaa siihen, mihin kohtaan elämän sukupuuta etsitty otus kuuluu.

Kirjatkin tarjoavat vähän apua. Ihmislajien nimet ovat varsin vakiintuneita ja ovat siististi lueteltuna esimerkiksi Juha Valsteen Ihmislajin synty -kirjassa (jota en muuten ole ehtinyt vielä lukea, mutta se näyttää upealta) ja osittain Wikipediassakin.

Muuta sälää

Toki käännöksiä kaivataan toisinaan muillekin sanoille kuin lajien nimille. Hyödyllinen voi olla esimerkiksi Matti Salon ja kumppanien Tuntematon maa, jossa on kattava sanasto ekologian, luonnonsuojelun ja biodiversiteetin sanastoa perusteellisine selityksineen ja synonyymeineen. Harmi kyllä sen painos näyttää olevan loppuunmyyty: toivottavasti uusi on tiedossa.

Jokaisen biologin perustarvikkeeksikin kehuttu Biologian sanakirja on tietenkin tässä yhteydessä mainittava. Massiivisen tietosanakirjamaisen osuuden lisäksi kirjassa on esimerkiksi eliökunnan (jo hieman vanhentunut) suomenkielinen luokittelu kunnista heimoihin saakka, nisäkkäiden anatomian yksityiskohtainen sanasto ja ilahduttava liite, joka selittää yliopistomaailman käyttämää slangia. Slangisanasto kertoo esimerkiksi laboratorioissa käytettyjen muoviputkien lempinimet ja sen, millainen elävä on ”kranttu”. Voin kuvitella, että sen kirjoittajilla on ollut hauskaa.

25 vastausta artikkeliin “”Mikä tämä on suomeksi?””

  1. Minusta uusi nisäkäsnimistö on ihan mainio ja perusteltu. Vastustajien näkemykset, joista tuo Salmen kommentti on hyvä esimerkki, vaikuttavat vanhainkodin änkyröiden muutosvastarinnalta (”ennen oli paremmin koska ennen oli paremmin”). Ja nämä uudet luomukset ovat kaikkein parhaita, viimeksi opin hiirut, myyryt ja ratut (Sigmodontinae). Eihän suloisempaa nimeä voi ollakaan!

    ”Tässä tapauksessa eläimet vielä näyttävät sen verran nimenantajaltaan, että on aivan tavallista, että ihmiset hairahtuvat luulemaan niitä sioiksi.”

    Maasian ja piikkisian nimeäjät saattaisivat tuosta pahastua :D

  2. Kutakin lajia tarkoittaa vain yksi nimi, ja kukin nimi vain yhtä lajia

    No, nisäkäsnimistötoimikunnan mielestä ainakin lajilla Rangifer tarandus tulisi olla peräti kolme suomenkielistä nimeä: peura, poro ja karibu…

    Tätä ei voi sanoa ainakaan englanninkielisistä maista, joissa eliöiden yleisnimet ovat aikamoinen kaaos.

    Se johtuu pitkälti siitä, että englannin kieltä äidinkielenään (tai virallisena kielenään) puhuvia elää aika lailla isommalla maantieteellisellä alueella kuin suomea puhuvia. Kenen ehdoilla eliöiden nimistöjä pitäisi ruveta yhtenäistämään? Amerikkalaisten? Brittien? Australialaisten? Eteläafrikkalaisten? Intialaisten? Jonkun muun? Kuka joutuisi ristiriitatilanteissa joustamaan?

    Toimikunta yritti muokata nisäkkäiden nimiä taksonomisesti paremmin järkeenkäyviksi

    Mikä oli tuhoon tuomittu yritys, koska siinä toimikunnassa ei ollut mukana ainuttakaan nisäkästaksonomiaan erikoistunutta tutkijaa! Nimistön laatimisessa seurattiin ilmeisen orjallisesti pahoin vanhentunutta, 1990-luvun alussa julkaistua englanninkielistä nimilistaa (joka siis käytännössä perustui 1980-luvun tietoon). Sen seurauksena hyvin monet näistä ”taksonomisesti paremmin järkeenkäyvistä” suomenkielisistä nimistä eivät vastaa alkuunkaan nykykäsitystä nisäkkäiden sukulaisuussuhteista. Vain yhden esimerkin ottaakseni: paljon mainostettu vaatimus muuttaa ”valkohäntäpeura” ”valkohäntäkauriiksi” perustui siihen olettamukseen, että tämä eläin on läheisempää sukua metsäkauriille kuin peuralle/porolle/karibulle. (LuoMuksen sivuilla jopa sanotaan yhä tänä päivänä tähän lajiin viitaten että ”Muutos on tehty koska on syntynyt tarve ottaa aikaisempaa huolellisemmin huomioon eläinten sukulaisuussuhteet.”) Olettamus ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Todellisuudessa nykyiset hirvieläinten fylogenian tutkimukset ovat johdonmukaisesti päätyneet tuloksiin, joiden mukaan Odocoileus on itse asiassa läheisempää sukua Rangiferille kuin Capreolukselle. Eli taksonomisesti ajatellen ”valkohäntäpeura” olisi sittenkin ”järkevämpi” nimi kuin ”valkohäntäkauris”!

    Ylipäänsä minusta on huono ajatus ruveta alistamaan ”kansanomaisia” nimiä tällä tavoin tieteellisistä tutkimustuloksista riippuvaisiksi. Mitä sitten kun joku uusi tutkimus osoittaa, että (jonkun random-esimerkin ottaakseni) ”hiirut” eivät olekaan monofyleettinen ryhmä, vaan sen jäsenet ovat hajallaan eri puolilla jyrsijöiden sukupuuta? Muutetaanko suomenkielisiä nimiä sitten uudestaan, ad hoc-periaatteella? Kansanomaisten nimien tehtävä ei ole toimia taksonomian ilmentäjinä. Se on tieteellisten nimien tehtävä (ja sekin on itse asiassa kiisteltävissä).

    Tällaisten periaatteellisten ongelmien lisäksi nisäkkäiden suomalaisten nimien virallistamisyrityksissä törmää myös merkittäviin käytännön ongelmiin. Kuten siihen seikkaan, että 1990-luvun jälkeen on kuvattu kirjaimellisesti satoja uusia nisäkäslajeja – sekä ihan uusia ja ennestään tuntemattomia että entisiä, alalajeista lajeiksi ”ylennettyjä” muotoja. Eivätkä kyseessä ole pelkästään jotkut epämääräiset, merkityksettömät pikkunisäkkäät, vaan uusia lajeja on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana eroteltu sellaistenkin ryhmien kuin norsujen, sarvikuonojen, kirahvien, ihmisapinoiden ja suurpetojen keskuudessa. Elleivät erinäiset eliönimitoimikunnat ole jossain jatkuvassa päivystystilassa nimeämässä uusia lajeja suomeksi sitä mukaa kun niitä kuvataan tieteellisessä kirjallisuudessa, tulee väistämättä tilanteita joissa monilla ”tärkeilläkään” lajeilla ei ole vuosikausin tai jopa vuosikymmeniin mitään virallista nimeä. (Mainittakoon tässä yhteydessä, että nisäkkäiden nimistötoimikunnan alkuperäisistä jäsenistä ainakin kaksi on jo kuollut.)

    Nimet ovat kuitenkin olleet käytössä niin pitkään, että kaikki yritykset muuttaa niitä tuntuvat teennäisiltä.

    Juuri näin. Nisäkkäiden nimistötoimikunnan ohjenuorana vaikuttaa olleen, että lähes kaikki ne nisäkkäät jotka elävät Suomen rajojen ulkopuolella ovat ns. vapaata riistaa nimenmuutosten suhteen. Millään tavalla ei näköjään otettu huomioon sitä, että monet niistä ovat siitä huolimatta tavalliselle rivikansalaisellekin tuttuja eläimiä joiden nimet ovat vakiintuneet (ja jotkut ovat olleet suomen kielessä käytössä sata vuotta tai kauemmin). Joitakin on yritetty muuttaa jo aiemminkin, mutta tuloksetta. Hyvänä esimerkkinä pesukarhu, jonka rinnakkaisnimi ”supi” (jota nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti lajin viralliseksi suomenkieliseksi nimeksi) ei kerta kaikkiaan ole vakiintunut yleiseen käyttöön. Osasyynä on tietysti se, että ”supi” mielletään tässä maassa yleensä supikoiran synonyymiksi, mutta tärkeämpi syy on kyllä varmasti se että ihmiset yksinkertaisesti pitävät ”pesukarhu”-nimestä. Se on hauska, mieleenpainuva nimi joka antaa osviittaa ainakin eläimen elintavoista joskaan ei varsinaisesti taksonomiasta. (Nykytietämyksen mukaan ”puolikarhut” – jota heimonimitystä nisäkäsnimistötoimikunta käyttää – ovat lähintä sukua näätäeläimille.)

    Minkäs teet?

    Et yritä väkisin vaihtaa nimiä joita ei ole mitään todellista syytä vaihtaa?

    Ihmislajien nimet ovat varsin vakiintuneita

    Itse asiassa eivät ole. Nuo mm. Valsteen kirjassa luetellut ”etelänapinat” ym. ovat suoria käännöksiä tieteellisistä nimistä (tässä tapauksessa Australopithecus-nimestä). Virallisten, ”taksonomiaa kuvastavien” suomenkielisten nimien antaminen sukupuuttoon kuolleille eliöille on vielä syvempi ja toivottomampi suo kuin vastaavan tekeminen nykyisille lajeille. Jos haluat antaa erilliset lajinimet esimerkiksi ihmisen esimuodoille, niin ensinnäkin sinun on määriteltävä montako ihmislajia ylipäänsä tiedetään olleen olemassa. Ja sinun on myös määriteltävä, millä perusteilla erittelet nämä lajit toisistaan. (Huomaa, että on turha vedota mihinkään paleoantropologien keskuudessa vallitsevaan konsensukseen tässä asiassa, sillä sellaista konsensusta ei todellakaan ole!) Ja sitten sinun on oltava valmis muuttamaan nimiä sitä mukaa kun käsityksemme ihmisen evoluutiohistoriasta ja eri ihmislajien sukulaisuussuhteista muuttuu (mitä tapahtuu vähintäänkin kohtalaisen usein).

    Minun nähdäkseni suomenkielisen nimistön luominen muinaiseliöille on melkoisen toivoton tehtävä, mutta saa sitä toki joku yrittää jos haluaa.

    Jani:
    Minusta uusi nisäkäsnimistö on ihan mainio ja perusteltu.

    Niinkö sinusta? Minusta useimpia uusia nimiehdotuksia ei ole vaivauduttu perustelemaan lainkaan. Mitä mainiouteen tulee, niin saat kernaasti aluksi vaikkapa selittää miksi nimet paraguaynvyötiäinen, uruguaynvyötiäinen, bolivianvyötiäinen, argentiinanvyötiäinen ja venezuelanvyötiäinen ovat ”mainioita” vaikka yksikään noista lajeista ei ole endeeminen sille maalle, jonka mukaan sitä ehdotetaan nimettäväksi! Voimme jatkaa keskustelua siitä.

    Vastustajien näkemykset, joista tuo Salmen kommentti on hyvä esimerkki, vaikuttavat vanhainkodin änkyröiden muutosvastarinnalta

    Varo tekemästä olettamuksia ihmisten iästä ja siitä miten se vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä. Ainakaan itse tuntemien biologien keskuudesta en ole kovin montaa suosiollista kommenttia uusista nisäkäsnimiehdotuksista kuullut – ja heidän keski-ikänsä tiedän olevan huomattavasti alhaisempi kuin nisäkäsnimistötoimikunnan jäsenten.

    1. ”Mitä mainiouteen tulee, niin saat kernaasti aluksi vaikkapa selittää miksi nimet”

      Koska sanon niin.

      ”Varo tekemästä olettamuksia ihmisten iästä ja siitä miten se vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä.”

      En varo.

    2. Kuten sanottu, nisäkäsnimistö tosiaan jakaa mielipiteitä. :D

      Minusta taksonomisesti järkeenkäyvät suomenkieliset nimet ovat periaatteessa oikein mukava ja näppärä idea. Käytännössä vain juuri mainituista syistä hyvin hankala. En ole ihan varma, mihin kohtaan kahden ääripään välistä haluaisin asettua.

      ”Se johtuu pitkälti siitä, että englannin kieltä äidinkielenään (tai virallisena kielenään) puhuvia elää aika lailla isommalla maantieteellisellä alueella kuin suomea puhuvia. Kenen ehdoilla eliöiden nimistöjä pitäisi ruveta yhtenäistämään? Amerikkalaisten? Brittien? Australialaisten? Eteläafrikkalaisten? Intialaisten? Jonkun muun? Kuka joutuisi ristiriitatilanteissa joustamaan?”

      Oikeassa olet, englanninkielisen nimistön sekavuuteen on hyvä syy. Sitä se ei kuitenkaan auta, että lopputulos on melkoinen sotku. Englantia puhuvassa maailmassa tieteellisiä nimiä joudutaan käyttämään ihan eri tavalla kuin Suomessa, jotta ollaan edes suunnilleen kärryillä mistä puhutaan. Pienessä maassa ja toimikuntien kehittämässä nimistössä on hyvät puolensa. :)

      ”Nimistön laatimisessa seurattiin ilmeisen orjallisesti pahoin vanhentunutta, 1990-luvun alussa julkaistua englanninkielistä nimilistaa (joka siis käytännössä perustui 1980-luvun tietoon).”

      Oho. Olen kyllä huomannut, että nisäkäsnimistön taksonomia on vanhentunutta ja että uudempia lajeja (tosiaan jopa yksi norsu) puuttuu joukosta, mutten ole tajunnut, että se on NÄIN pahasti vanhentunut. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miten toimikunnan koostumus päätyi sellaiseksi, että sen toimivuuden kannalta olennainen asiantuntemus oli näinkin puutteellista.

      Muistelen kyllä, että myös yliopiston lajintuntemuskurssien taksonomia hinasi suunnilleen yhtä paljon ajastaan jäljessä: tuntui turhauttavalta tankata tenttiin ulkoa tieteellisiä nimiä, joita ei ole ollut olemassa enää kymmeneen vuoteen. Ehkä kyse on juuri tästä suomalaisen lajintuntemuksen ja taksonomian epämuodikkuudesta, josta Luonnontieteellisen keskusmuseon väki Hesarissakin varoittelee? http://www.hs.fi/kotimaa/Suomalaisten+lajintuntemus+on+vaarassa+romahtaa/a1383453503501

      Tuo valkohäntäpeurajuttu on jo tosiaan vähän… no, nolostuttava.

      Todella toimiakseenhan nimistön tosiaan pitäisi olla ainakin jonkinlaisin aikavälein päivittyvä, niin kuin lintunimistö onkin jo kauan ollut. Kalanimiluettelon päivittämisestäkin muistelen olleen puhetta. Uusien imumonnien nimiä ja muita akvaariokalapäivityksiä julkaistiin aikanaan Akvaristi-lehdessä, joka harmi kyllä lakkautettiin jokunen vuosi sitten. Toivottavasti nisäkäsnimistötoimikunta on suunnitellut itselleen nuorempia jatkajia.

      ”Nuo mm. Valsteen kirjassa luetellut ”etelänapinat” ym. ovat suoria käännöksiä tieteellisistä nimistä (tässä tapauksessa Australopithecus-nimestä).”
      Niinhän ne ovat, mutta niistä lajeista, joiden olemassaolosta on jonkinlainen yksimielisyys, on käytetty samoja suomenkielisiä nimiä melko lailla kaikissa suomenkielisissä lähteissä niin kauan kuin minä muistan. Pystyihminen, käteväihminen, heidelberginihminen, neandertalinihminen ja niin päin pois. Sanoisin niitä jo melko vakiintuneiksi.

      Valsteen kirjassa ei muuten Australopithecus-suvun kohdalla puhuta etelänapinoista vaan apinaihmisistä. Huomasin juuri, kun selailin kirjaa. Outoa, minusta se oli jo varsin hyvin suuhun vakiintunut nimitys.

      Kattavan ja ajantasaisen muinaiseläinten nimistön kehittäminen olisi kyllä melko toivottoman kokoinen urakka. Olisi silti huomattavasti näistä eläimistä puhumista helpottavaa, jos niille olisi edes jonkinlaiset yhdestä paikasta löytyvät nimet, vaikka vaihtelevasti jonnekin ”lahkojen” tai ”heimojen” tasolle. Ja tutummille otuksille, kuten pleistoseenin megafaunalle, ehkä lajinimetkin.

      Itse asiassa ryhdyinkin jo keräämään niitä, kun tätä artikkelia kirjoittaessa innostuin. Katsotaan, jääkö se omaksi muistilistakseni, vai päätyykö lopulta jonnekin näytillekin.

      1. Korostettakoon, että en vastusta sitä että annetaan uusia suomenkielisiä nimiä lajeille joilla sellaisia ei ennestään ollut. En myöskään vastusta sitä että näin tehtäessä käytetään mielikuvitusta ja huumoriakin. Se mitä vastustan on vanhojen, vakiintuneiden nimien vaihtaminen ilman kunnon syytä.

        Kunnon syy voi olla todellinen sekaannusvaara kahden eri eläimen välillä. Tai se, että vanha nimi on vaikkapa jotain ihmisryhmää halventava (esimerkkinä kafferipuhveli; se on vakiintunut nimi, mutta sen vaihtaminen esimerkiksi afrikanpuhveliksi on perusteltavissa koska ”kafferi” on alun perin haukkumasanaksi tarkoitettu nimitys). Kunnon syy ei ole se, että nimien tulisi mennä yksi yhteen taksonomian kanssa – silloin niitä joutuu vaihtamaan alinomaa sitä mukaa kun käsityksemme taksonomiasta muuttuu. On tietysti hyvä, jos suomenkielinen lajinimi kertoo myös eläimen sukulaisuussuhteista – mutta se ei saa olla nimen ensisijainen tarkoitus. Lajien väliset sukulaisuussuhteet selviävät parhaiten kladogrammeista; lajien nimet ovat loppujen lopuksi vain tunnisteita.

        mutten ole tajunnut, että se on NÄIN pahasti vanhentunut

        Pohjana käytettiin Wilsonin & Reederin Mammal Species of the World-teoksen toista painosta vuodelta 1993. On huomattava, että tässä sinänsä hyvässä kirjassa (josta muuten julkaistiin kolmas painos 2005), Wilson ja Reeder ovat vain toimittajia. Yksittäisistä nisäkäsryhmistä vastasivat eri kirjoittajat. Se, montako lajia esimerkiksi kädellisiin kuuluu kuvastaa siis sen tutkijan henkilökohtaista taksonomista näkemystä (1990-luvun alussa!), joka kirjoitti Mammal Species of the World-teoksen kädellisosion.

        Mistä pääsemmekin toiseen periatteelliseen ongelmaan, johon väistämättä törmätään kun yritetään laatia jonkin eliöryhmän virallista lajinimilistaa: mikä onkaan laji? Monet ihmiset, jopa yllättävän monet biologitkin, näyttävät uskovan että kysymykseen montako nykyään elävää nisäkäslajia on olemassa olisi olemassa jokin yksiselitteinen, objektiivinen vastaus. Tosiasiassa erilaisia määritelmiä sille, mikä on ”laji” on useita, ja monet niistä määritelmistä ovat keskenään yhteensovittamattomia. Jotkut tutkijat suosivat yhtä määritelmää, jotkut taas toista – niinpä he eivät välttämättä päädy yhteisymmärrykseen siitä montako lajia jossain ryhmässä on. Tiedän että sinä, Maija, seuraat säännölisesti Darren Naishin Tetrapod Zoology-blogia, jossa tämä keskustelunaihe nousee tuon tuostakin esiin blogikommenteissa; tämä problematiikka siis lienee sinulle tuttua.

        niistä lajeista, joiden olemassaolosta on jonkinlainen yksimielisyys, on käytetty samoja suomenkielisiä nimiä melko lailla kaikissa suomenkielisissä lähteissä niin kauan kuin minä muistan. Pystyihminen, käteväihminen, heidelberginihminen, neandertalinihminen ja niin päin pois. Sanoisin niitä jo melko vakiintuneiksi.

        Ikävä kyllä asia ei ole ihan niin yksinkertainen (toisaalta, mikäpä asia olisi?). MItä esimerkiksi sisällytät lajiin jota kutsut ”pystyihmiseksi”? Vain klassisen, Aasiassa eläneen Homo erectus-muodon, vaiko myös afrikkalaisen Homo ergaster-muodon? Miksi et sisällytä heidelberginihmistä samaan lajiin neandertalinihmisen kanssa (tai vaihtoehtoisesti pystyihmisen kanssa)? Jne., jne. Kuten huomaat, tässäkään tapauksessa ei ole lainkaan helppoa laatia mitään simppeliä lajilistaa. Tavallaan joudut väistämättä samalla tekemään taksonomisia kannanottoja.

        Valsteen kirjassa ei muuten Australopithecus-suvun kohdalla puhuta etelänapinoista vaan apinaihmisistä.

        Ai, muistin siis väärin. Sekoitankohan Valsteen vanhempiin kirjoihin?

        Outoa, minusta se oli jo varsin hyvin suuhun vakiintunut nimitys.

        Mutta hyvin kömpelö sellainen. Eipä silti, ei näillä oman evoluutiohistoriamme kannalta niin keskeisen tärkeillä olennoilla taida olla uniikkia, luontevaa ”kansanomaista” nimeä millään kielellä.

        edes jonkinlaiset yhdestä paikasta löytyvät nimet, vaikka vaihtelevasti jonnekin “lahkojen” tai “heimojen” tasolle. Ja tutummille otuksille, kuten pleistoseenin megafaunalle, ehkä lajinimetkin.

        Se on ihan kohtuullinen tavoite – kunhan ottaa huomioon ne nimeämisen sudenkuopat joihin edellä viittasin.

  3. ”Se mitä vastustan on vanhojen, vakiintuneiden nimien vaihtaminen ilman kunnon syytä.

    Kunnon syy voi olla todellinen sekaannusvaara kahden eri eläimen välillä. Tai se, että vanha nimi on vaikkapa jotain ihmisryhmää halventava (esimerkkinä kafferipuhveli; se on vakiintunut nimi, mutta sen vaihtaminen esimerkiksi afrikanpuhveliksi on perusteltavissa koska “kafferi” on alun perin haukkumasanaksi tarkoitettu nimitys).”

    No mutta tuota kafferipuhvelia ei voi perustella edes noin, kun samaan aikaan ehdotetaan yhden otuksen nimeksi semmoista hirveyttä kuin kongonkusimanse.

    Vakiintuneet nimet voisivat kyllä säilyä. Vastustan muutosta, joka on tehty vain muutoksen vuoksi. Muutoksen tarve on aina parannus. Se että tulee merkityksi historiankirjoihin jonkin otuksen uudelleennimeäjänä ei ole mikään hyväksyttävä syy.

  4. ehdotetaan yhden otuksen nimeksi semmoista hirveyttä kuin kongonkusimanse

    ”Kusimanse” on otettu suoraan näiden eläinten englanninkielisestä nimestä. Kieltämättä Crossarchus-suvun mangustit kuuluvat niihin nisäkkäisiin, joiden suomenkielisissä lajinimissä kenties olisi hieman säätövaraa (yhdestä lajista on käytetty suomeksi nimeä mango!) – mutta ”kusimanse” ei nyt vain kerta kaikkiaan ole toimiva vaihtoehto.

    Se että tulee merkityksi historiankirjoihin jonkin otuksen uudelleennimeäjänä ei ole mikään hyväksyttävä syy.

    Ei ole, ei. Historiankirjoista puheen olleen: monien nisäkäsnimien säilyttämistä puoltaa sekin seikka, että niillä käytetään muissakin kuin biologisissa yhteyksissä. Esimerkkinä tästä saksalaisten kuuluisa suunnitelma Englannin valloittamiseksi toisen maailmansodan aikana. Tälle suunnitelmalle annettiin nimi ”Unternehmen Seelöwe”. Se on perinteisesti suomennettu ”Operaatio Merileijonaksi”. Mutta jos seuraisimme nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotuksia, niin jatkossa siitä käyttämämme nimi olisi kai sitten ”Operaatio Haaremihylje”…?

  5. Okapi:
    ”Mistä pääsemmekin toiseen periatteelliseen ongelmaan, johon väistämättä törmätään kun yritetään laatia jonkin eliöryhmän virallista lajinimilistaa: mikä onkaan laji? Monet ihmiset, jopa yllättävän monet biologitkin, näyttävät uskovan että kysymykseen montako nykyään elävää nisäkäslajia on olemassa olisi olemassa jokin yksiselitteinen, objektiivinen vastaus. Tosiasiassa erilaisia määritelmiä sille, mikä on “laji” on useita, ja monet niistä määritelmistä ovat keskenään yhteensovittamattomia.”

    Tein itse asiassa sekä kandi- että gradutyöni lajiutumisesta, joten keskenään ristiriitaiset lajikäsitykset tulivat harvinaisen tutuiksi. :) Ja tosiaan, Tet Zoossahan aihe putkahtaa ilmoille säännöllisin väliajoin.

    Se on tosiaan ongelma – muttei ehkä ihan niin iso suomenkielisten nimien osalta. Keksitään yksinkertaisesti varmuuden vuoksi nimet myös niille lajeille, joiden olemassaolosta ei ole täyttä varmuutta, ja jätetään ne pois käytöstä, jos käy ilmi, ettei niitä olekaan. Tai käytetään niitä jatkossakin alalajien/alueellisten populaatioiden/värimuunnosten niminä. Ovathan poro, tunturipeura, metsäpeura ja karibukin tämänhetkisen käsityksen mukaan saman lajin (peuran) alalajeista tai alalajiryhmistä käytettyjä nimiä. Vähän sekavaahan se on, mutta tuntuu toimivan.

    Myös tuon mainitsemasi ongelman ihmislajien nimeämisessä voi kiertää samalla tavalla: annetaan ergaster-ryhmälle oma nimensä (vaikka Valsteen käyttämä afrikanihminen), jota voi käyttää sekä omana lajinimenään että erectuksen afrikkalaisten yksilöiden nimenä, jos siltä tuntuu.

    (Sivumennen sanoen ”afrikanihminen” ei kyllä äkkiseltään tunnu kovin kuvaavalta. Afrikasta on aika monta ihmistä.)

    Jonkin verran taksonomisia päätöksiähän nimilistoja tehdessä on silti tehtävä, mutta se tuskin on maailmanloppu, jos nimiä on pari ylimääräistäkin.

    Riveriana:
    No mutta tuota kafferipuhvelia ei voi perustella edes noin, kun samaan aikaan ehdotetaan yhden otuksen nimeksi semmoista hirveyttä kuin kongonkusimanse.

    Jep. Aioin ehdottaa, että mungoihin ja mangusteihin (ja muihin hankalan monilajisiin ryhmiin) voitaisiin ottaa mallia kalanimistöstä, ja olla yrittämättäkään antaa näissä jokaiselle suvulle omaa päätettä. Annetaan vain kullekin lajille kuvaava nimi ja käytetään päätteenä sitä mungoa tai mangustia. Sitten tarkistin nisäkäsnimistöstä, ja totesin, että jostakin mystisestä syystä näin onkin tehty kaikkien muiden mangustien alaheimon lajien kanssa. Vain kusimanset ja jostain käsittämättömästä syystä koko porukan tutuin laji, luontodokumenttien nelisormimangusti, piti vaihtaa.

    1. käytetään niitä jatkossakin alalajien/alueellisten populaatioiden/värimuunnosten niminä

      Periaatteessa OK idea – paitsi että eräät taksonomiset koulukunnat suosittelevat luopumista kokonaan alalajikäsitteestä (tai ainakin alalajien nimeämisestä).

      “afrikanihminen” ei kyllä äkkiseltään tunnu kovin kuvaavalta. Afrikasta on aika monta ihmistä.

      Ja lisääkin tullaan luultavasti vielä löytämään… On tilanteita, joissa ”kansanomaisen” nimen antaminen ei tarjoa mitään hyödyllistä lisäinformaatiota; tämä on hyvä esimerkki sellaisesta tilanteesta.

      jostain käsittämättömästä syystä koko porukan tutuin laji, luontodokumenttien nelisormimangusti, piti vaihtaa

      Jep. Vastaavia tapauksia on siinä nimiehdotuslistassa muitakin. Ylivoimaisesti useimpia nimiehdotuksia ei ole millään lailla perusteltu, joten lukija joutuu itse arvailemaan syitä niihin. Veikkaisin, että nelisormimangustin tapauksessa sen nimeä pidettiin mukamas liian pitkänä ja/tai moniosaisena. Sama syy lienee siihen, että esimerkiksi paksusarvilampaan nimi ehdotettiin muutettavaksi aneemiseksi ”amerikanlampaaksi”. (Paksusarvilammas-nimeä on muuten käytetty jo ainakin 1910-luvulta saakka, eikä lajilla tietääkseni koskaan ole ollut mitään rinnakkaisnimeä suomen kielessä. Jos paksusarvilammas ei siis täytä vakiintuneen nimen kriteerejä, niin mikä sitten muka täyttää?!?)

      Mutta ei kannata luopua toivosta. Silloin kun maailman linnuille annettiin uudet suomenkieliset nimet 1990-luvun alussa, joukkoon pääsi vastaavanlaisia komiteanimihirvityksiä (joskin muistaakseni suhteellisesti vähemmän kuin nyt nisäkäsnimien tapauksessa). Silloin elettiin eri aikaa kuin nyt; ei ollut nettiä jonka välityksellä ns. suuri yleisö olisi päässyt reaaliajassa kommentoimaan uusia nimiä. Uusia nimiä vastaan protestointi oli siis vaikeampaa. Mutta muutamissa tapauksissa tällaiset kliiniset uudisnimiehdotukset eivät ottaneet tuulta alleen ja niistä luovuttiin. Esimerkkinä valkopäämerikotka, jota pidettiin liian moniosaisena ja jota siitä syystä ehdotettiin muutettavaksi ”amerikanmerikotkaksi”. Valkopäämerikotka osoittautui kuitenkin niin suosituksi (ja kuvaavammaksi) nimeksi että se päädyttiin neliosaisuudestaan huolimatta säilyttämään. Samoin fregattilinnut ja tropiikkilinnut, joiden uusiksi nimiksi ehdotettiin ”kaappareita” ja ”jouhipyrstöjä” (koska linnun nimessä ei lintunimitoimikunnan jäsenten mielestä jostain kumman syystä olisi saanut olla ”lintu”-sanaa!); näistäkin uudisnimistä lopulta luovuttiin laajan vastustuksen takia.

      Voimme siis elätellä toivoa siitä, että ihmisten äänestäessä jaloillaan ja kieltäytyessä käyttämästä niitä, ainakin ne kaikkein karseimmat nisäkäsnimiehdotelmat vaipuvat ansaittuun unholaan. Vähän niin kuin sana ”hyrysysy”, jota joskus 1900-luvun alussa ehdotettiin auton suomenkieliseksi nimeksi. :)

  6. Hieno idea koota eläinten suomenkielisten nimien lähteet yhteen paikkaan! Kiitos!

    Nisäkkäiden nimiehdotukset tosiaan onnistuivat – no, hyvin vaihtelevasti.

    Nisäkkäiden nimien kehittäminen oli sellainen ikuisuusprojekti, missä, niin kuin tuolla edellä on tullut jo esille, systematiikka vanheni samaa tahtia nimistökomitean kanssa.

    Minua ainakin viehättävät nuo luovat uudisnimet:

    kultiainen, supiainen, nöpästäinen, kiipijäinen, hiistäinen, jyystäinen, pomppuli, pusseli, liituri, kuonokas, hännäkkö, tupsukas, hiiru, myyry, rattu, votsotsa, voalavoanala, gundi… nämähän ovat ihan runoutta! Tottuisin varmaan jopa parjattuun tikutakuun.

    Mutta kun…

    Kultamyyrät eivät ole myyriä, olkoot siis kultiaisia, mutta eivät hamstraajarotatkaan (heimo Nesomyidae) ole rottia (heimo Muridae), mielikuvitus on sitten kuitenkin loppunut kesken. Eikä nimissä ole aina järkeä 1980-luvun systematiikankaan mukaan. Kengurotat (sic) eivät myöskään ole rotille läheistä sukua, mutta samalla tavoin kahdella jalalla pomppivat australianhypikkäät ovat.

    Sitten on näitä latteuksia ja vanhojen hienojen nimien muutoksia tyyliin isohylje. Jossain uudessa eläinkirjassa oli minusta aika hyvä kompromissi, merinorsuista oli tehty norsuhylkeitä. Vaikka enpä tiedä onko merinorsu tai merileijona ikinä oikeasti hämännyt ketään…?

    Kärjistäen, kas kun sinivalaasta ei tullut isovesisorkkista… Sorkkaeläimiin kun kuuluu ja on iso ja elää vedessä toisin kuin useimmat sorkkaeläimet… Paitsi että ei tainnut käytetyssä systematiikassa valaiden asema nisäkkäiden sukupuussa olla vielä ihan selvä, mutta jos nyt päivitettäisiin…;-)

    Kalannimityöryhmä teki hienoa työtä päivittäessään nimilistan 2004. Minulla on tallessa kopio vuoden 1981 Luonnon Tutkijan versiosta ja onpa ero melkoinen kun katsoo vaikka kirjoahvenia (pitäisi kyllä opiskella Maailman kalojen nimiä enemmän, alan olla aika pihalla nykyisistä nimistä).

    Nimissä työryhmä piti yhdenmukaista ehkä vähän turhankin konservatiivista linjaa. Kirjoahvenien nimiä miettimässä olleet kaverini ehdottivat yhdelle lajille nimeä hanuriahven – ei mennyt läpi :-)

    Harmi että kaloista ei ole nimiluetteloa netissä. Saisikohan sen laittaa esille, jos jaksaisi skannata ja siirtää? Kai se olisi kaikkien etu, varsinkin nyt kun Maailman kalojen nimet kirja näyttää olevan loppuun myyty.

    1. nopoles:
      Hyvä kommentti. Pari lisäkommenttia (kyllä, minulla on tästä aiheesta paljon sanottavaa…).

      Tottuisin varmaan jopa parjattuun tikutakuun.

      Se nimi herätti varmaan kaikkein eniten vastustusta, eikä ihme. Se vaikuttaa tosiaan olevan kuin Belsebuubin ahterista revitty. Joku kyynikko on jopa epäillyt, että ”tikutakua” ei ole oikeaksi nimiehdotukseksi koskaan edes tarkoitettu, vaan se on vain eräänlainen Troijan hevonen. Nisäkäsnimistötoimikunta loi tietoisesti nimen jonka he tiesivät etukäteen herättävän niin paljon vastustusta ettei sitä varmastikaan tultaisi hyväksymään. Sen varjolla voisi sitten saada ihmiset suhtautumaan suopeammin niihin muihin nimiehdotuksiin – ne kun alkavat ”tikutakun” rinnalla vaikuttaa melkeinpä hyviltä. ;)

      Oli tällaisten arvailujen laita niin tai näin, ei tarvitse olla ryppyotsainen tosikko ollakseen sitä mieltä, että maaoravan kaltaisen vakiintuneen nimen korvaaminen jollain sarjakuvahahmojen nimistä kyhätyllä mittääntarkoittamattomuudella ei ole periaattellisesti kovin hyvä tai kannatettava ajatus.

      Ensinnäkin on aiheellista kysyä tarvitseeko – ja ansaitseeko – Walt Disneyn mediaimperiumi sen kaltaista ilmaista mainosta. Toinen, ja ehkä vielä aiheellisempi, kysymys on se onko tämä nimenomainen nimi ns. aikaa kestävä. Joskus 1970-luvulla ”koko Suomen kansa” ehkä luki Aku Ankkaa ja tunsi siinä esiintyvät hahmot, mutta avautuukohan nimi ”tikutaku” ihmisille enää vaikkapa parinkymmenen vuoden kuluttua? Ilmestyyköhän Aku Ankka-lehti enää silloin, ja esiintyvätköhän Tiku ja Taku siinä vielä? (En ole Aku Ankka-lehteä lukenut sitten 1990-luvun, joten en tiedä esiintyvätkö Tiku ja Taku siinä enää nytkään. Käsittääkseni ko. julkaisun sisältöä on johdonmukaisesti ajettu, lukijoiden toiveiden mukaisesti, paljon aikaisempaa ankkavaltaisemmaksi muiden hahmojen kustannuksella. Jopa Mikki Hiiri – vai pitäisikö nykyään sanoa Mikki Hiiru? – on kuulemma tätä nykyä harvinainen näky siinä lehdessä.)

      kas kun sinivalaasta ei tullut isovesisorkkista

      Vielä isompi ihme on, että virtahepoa ei missään vaiheessa ehdotettu muutettavaksi, vaikkei se ole hevoselle mitään sukua. Olin uumoillut, että Nisäkäsnimistötoimikunta ehdottaisi sille uudeksi nimeksi afrikanvesipullukkaa tai jotain sen tapaista. ;)

    2. Osa nisäkkäiden uudisnimistä on sellaisia, joihin voisikin tottua, mutta motivaatio siihen ei ole ihan parhaimmillaan, kun niissä on tosiaan ollut noita kuvaamasi tyyppisiä ongelmia jo alun perin, ja sen jälkeen nisäkkäiden sukupuu on vielä myllätty uusiksi.

      Mitä kalannimien julkaisuun tulee, sitä täytyisi varmaan kysyä Vanamolta. Luulisi, että suomalaisen luonnontieteen edistämiseen keskittyneellä seuralla olisi intressejä saada nimistö mahdollisimman laajaan käyttöön. Olen tosin kuullut huhuja, että kalanimiluettelosta olisi tulossa uusi painos, joten se ei välttämättä ole enää pitkään loppuunmyyty.

      Heh, on kalannimiin silti aikamoisia aarteita päässyt, olipa linja liian konservatiivinen eli ei. Niistä saa aina tarpeen tullen hyvät naurut. Rantaveltto, koruimuri, ryövärimonni, diskomyrkkyluikero, naperobanjomonni ja niin edelleen.

  7. Kiitti Nopoles, isovesisorkkis sai mehut lentämään pitkin pöytää ;D Voi sun…

    Tikutakun vastustus on kyllä perusteltua sillä perusteella ettei kukaan kohta tiedä mitä ne tikut ja takutkaan ovat, eipä niitä enää juuri akkareissa näe. Jos haluaisi jotain väännöstä tehdä, niin viedään chip’n dale vähän vielä pidemmälle, tehdään mutka chippendalen kautta ja päädytään semmoiseen nimilistan kaunistukseen kuin hunksu. Olisi vielä kätevästi lyhkäisempi ja näppärämpi nimi. Ei sillä kyllä mitään tekemistä ole maaoravien kanssa, mutta eihän noilla muutamilla muillakaan nimillä tunnu olevan mitään perusteluja mihinkään, tai kiinnekohtia, edes todellisuuteen.

    1. ”Hunksu” onnistuu jotenkin jopa kuulostamaan maaoravalta. :D

      Ja siitä saa näppäriä, lyhyitä lajinimiä: kalliohunksu, pikkuhunksu, meksikonhunksu… Pitäisiköhän koota parodianisäkäsnimistö? Saataisiin afrikanvesipullukka, isovesisorkkis ja hunksut oikeille paikoilleen.

      Mielenkiintoinen päätös oli muuten sekin, että kaikki muut parikymmentä Tamias-suvun maaoravaa saivat nimensä päätteeksi tikutakun, mutta siperianmaaorava jäi siperianmaaoravaksi. Katsottiinkohan se liian vakiintuneeksi?

  8. Maija: nuo diskomyrkkyluikerot ja naperobanjomonnit ovat menneet minulta ihan ohi, pitää selvästi lukea ahkerammin kalannimiluetteloa – ja, jes, ilman muuta parodianisäkäsnimistö pystyyn :-)

  9. Tarkistin äsken pienten kissaeläinten suomenkielisiä nimiä Wikipediasta, ja silmään osui tällainen:
    ”Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että sekä pampakissan että eteläamerikkalaisen chilenpussirotan (Dromiciops gliroides) suomenkielisiksi nimiksi vaihdettaisiin kolokolo. Suomen kielessä kyseinen sana on perinteisesti tarkoittanut Mancala-lautapeliä.”

    Mikäs sen selkeämpää ja taksonomisesti loogisempaa. Kahdella täysin erilaisella nisäkkäällä on tismalleen sama suomenkielinen nimi, joka ei tarkoita suomeksi mitään (tai tarkoittaa lautapeliä). Ei varmasti tule aiheuttamaan sekaannuksia.

    Tarkempi tarkastelu osoitti, että Colo Colo on Chilessä ja Argentiinassa asuvan Mapuche-kansan myyttinen olento, joka syntyy kukon hautomasta käärmeenmunasta. Ja se näyttää rotalta. Löysin tosin myös maininnan, että Colocolo sanana tarkoittaisi saman kansan käyttämällä Mapudungunin kielellä vuorikissaa tai puumaa.

  10. Suomen kielen lautakuntahan ei koskaan edes hyväksynyt tätä nisäkäsnimistötoimikunnan tekelettä vaan palautti sen takaisin toimikunnalle ja kehotti käymään aineiston uudelleen läpi Kotimaisten kielten keskuksen ammattilaisten kanssa. Toimikuntahan ei edes tajunnut kutsua työhön mukaan yhtään oikeaa kielen- ja nimistöntutkijaa, joiden asiantuntemuksen varassa esimerkiksi tikutaku ei olisi koskaan päätynyt julkaistulle listalle.

    Suomen kielen lautakunnan asiantuntevan, vuonna 2008 julkaistun yksityiskohtaisen kritiikin jälkeen koko asiasta ei tiettävästi ole kuulunut yhtään mitään. Kyseessä ei siis edelleenkään ole virallinen luettelo uusista nisäkkäiden nimistä eikä luettelon nimiä tulisi käyttää missään yleiskielisissä teksteissä kuin kuriositeetinomaisina mainintoina.

    On kieltämättä varsin mielenkiintoista kuulla, että toimikunnan biologeilla ei ollut sitten edes sitä itse korostamaansa asiantuntemusta taksonomiasta.

    1. Nythän nisäkäsnimistä on taas kuulunut jotain. Hesarissa oli eilen juttu aiheesta: http://www.hs.fi/tiede/Tutkijajoukko+tahtoisi+nimet%C3%A4+maaoravia+tsikuiksi/a1394189451373

      Luin jutun eilen, ja kun tänään avasin sen uudelleen, tikutakut olivat muuttaneet nimeä tsikuiksi, kuulemma tikutakun saaman kritiikin vuoksi. Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilla olevaan nimiluetteloon tsikut eivät ole näköjään vielä päivittyneet.

      Jutussa Juha Valste valottaa myös valkohäntäpeuran kauriiksi muuttamisen logiikkaa. Vaikka nisäkäsnimistön sivuilla puhutaan edelleen siitä, että nimien pitäisi ottaa huomioon sukulaisuussuhteet, Valsteen mukaan kyse onkin ulkonäöstä:

      ”Halusimme käyttää peuraa ja hirveä ainoastaan tunnetuista kotimaisista hirvieläinlajeista. Tästä syystä päätimme antaa nimen kauris kaikille muille hirvieläimille”, Valste toteaa.”

      ””Me haluamme, että nimet kertovat hirvieläinten ulkonäöstä. Valkohäntäkauriista emme luovu”, Valste sanoo.”

      Eilen Hesarissa on ilmeisesti ollut kokonainen eliöiden suomenkielisten nimien teemakokonaisuus. Jutun lopussa on peräti viisi linkkiä samaa aihetta käsitteleviin juttuihin.

      1. Kiitos. Jotenkin surullista seurata tätä sanailua. Toimikunta ei ilmeisestikään pysty myöntämään olevansa alakynnessä ja monen nimityksen kohdalla suorastaan väärässä. Oireellista on jo se, että suomen kielen lautakunnan yhteistyötarjoukseen vuonna 2008 vastattiin penseästi ja pidettiin sinnikkäästi kiinni monista omista, varsin epäjohdonmukaisista ja suorastaan naurettavistakin ratkaisuista.

        Toimikunnassa ei taideta ymmärtää sitä, että jos Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa ei lähdetä tarjottuun yhteistyöhön, niin toimikunnan keksimillä nimillä ei ole mitään toivoa päästä vakiintuneiksi nimityksiksi. Kotimaisten kielten keskus julkaisee edelleenkin auktoriteettiasemassa olevat suomen kielen sanakirjat. Tavalliset kielenkäyttäjätkin kuten Suomen metsästäjäliitto pitävät edelleen kiinni esimerkiksi valkohäntäpeura-nimityksestä. Siinä ei auta toimikunnan pullikoida vastaan, että sen jäsenten mielestä kyseessä ei ole peuran näköinen tai ”tunnettu kotimainen hirvieläinlaji”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s