Viikon outo eläin: kilvetön kilpikonna

Merinahkakilpikonnaa (Dermochelys coriacea) voisi äkkiseltään luulla vain yhdeksi merikilpikonnaksi muiden joukossa, mutta silloin on pahasti hakoteillä. Se on niin outo, että se luokitellaan ylhäisessä yksinäisyydessään oman heimonsa ainoaksi lajiksi. Se poikkeaa muista merikilpikonnista – ja itse asiassa kaikista muista matelijoista – niin monella tavalla, että niistä on parasta tehdä lista (kuva: NOAA).

• Merinahkakilpikonna on ainoa kilpikonna, jolla ei ole kilpeä eikä suomuja. Nimensä mukaisesti se on korvannut molemmat paksulla, kumimaisella nahkalla. Sillä ei ylipäätään ole lainkaan betakeratiinia, josta sekä suomut että kilpikonnien kilven pinta normaalisti koostuvat. Kilpikonnien koko anatomia on rakentunut kilven ympärille, ja ne luopuivat paljosta (kuten notkeudesta ja vikkelyydestä) kilven tarjoaman turvallisuuden vuoksi. Ja sitten ne vähän myöhemmin luopuivat kilvestä. Merinahkakilpikonna on suorastaan oppikirjaesimerkki tavasta, jolla evoluutio näpertelee sitä sun tätä miettimättä, onko koko touhussa järjen hiventäkään.
• Ehkä juuri kilven puuttumisen ansiosta merinahkakilpikonna kasvaa häkellyttävän isoksi. Aikuiset kilpikonnat voivat painaa yli 900 kiloa, ja keskimäärinkin miltei 700 kiloa. Se on jo hyvän matkaa keskivertodelfiiniä suurempi. Ja silti nämä massiiviset, kömpelönmuotoiset eväkkäät nousevat rantahiekalle munimaan ja pääsevät vielä takaisin mereen.
• Isoa ruhoa ylläpitämään tarvitaan paljon ruokaa. Voisi luulla, että merinahkakilpikonnat söisivät jotain runsaasti energiaa sisältävää, vaikka rasvaisia kaloja tai krilliä. Ehei. Ne syövät meduusoja. Tiedäthän, meduusoja, jotka ovat 95-prosenttisesti merivettä, ja jotka eivät esiinny isoina parvina kalojen ja krillin tapaan, vaan sinne tänne laajalti ripoteltuina. Merinahkakilpikonna joutuu uimaan valtavia matkoja mokoman dieettiruoan perässä, ja kasvuikäisenä popsimaan sitä hyvinkin oman painonsa verran päivässä. Tosin on myös sanottava, että juuri mikään muu eläin mainiota möhkäkalaa (Mola mola) lukuun ottamatta ei kilpaile merinahkakilpikonnan kanssa meduusalounaista. Joskus kannattaa syödä sitä, mikä ei kenellekään muulle kelpaa.

• Pääasiassa merivedestä koostuvan hyytelön syömiseen tarvitaan erikoisia ruokailuvälineitä. Merinahkakilpikonnan kita ja ruokatorvi ovat täynnä äärimmäisen pelottavia, kaarevia piikkejä, jotka ohjaavat hyytelömöykyn vastaansanomattomasti kohti mahaa (kuva: NOAA). Merellä saalistavilla kilpikonnilla ja linnuilla on päässään suolarauhanen, jonka avulla ne pääsevät eroon ylenmääräisestä suolasta. Koska merinahkakilpikonnan eväs on vielä suolaisempaa kuin useimpien kollegoidensa, sen suolarauhanenkin on valtava: lähes kaksi kertaa suurempi kuin sen aivot.
• Merinahkakilpikonna voi uida huoletta lähellä jäätymispistettä olevassa vedessä, eikä se edes hidasta tahtia – perin epämatelijamaista! Sillä on eristävä kerros lämpöä tuottavaa ruskeaa rasvaa, ja se pitää itseään lämpimänä olemalla aktiivinen uimari. Sillä on myös eviensä verisuonissa samanlainen lämpöä säästävä lämmönvaihtojärjestelmä kuin kylmien seutujen linnuilla on koivissaan. Merinahkakilpikonna ei ole aivan nisäkkäiden ja lintujen tapaan tasalämpöinen, mutta paljoa ei puutukaan.
• Merinahkakilpikonnat kuoriutuvat pikkuruisina, muutaman kymmenen gramman painoisina pienoiskilpikonnina. Ne kasvavat häkellyttävän nopeasti (joskaan kukaan ei tiedä tarkalleen, kuinka nopeasti, ja kuinka vanhoiksi ne elävät). Poikasina ne pärjäävät vain trooppisissa vesissä, mutta noin metrin mittaisina ne äkkiä muuttuvat kylmänkestäviksi ja alkavat huoletta vaellella arktisille vesille saakka. Tarkalleen ei tiedetä, mitä kummaa niille silloin tapahtuu.

Kuten arvata saattaa, merinahkakilpikonna keikkuu sukupuuton partaalla. Sen kanta on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä, lähinnä munien keräilyn ja munimaan saapuvien naaraiden tappamisen vuoksi. Etenkin Kaakkois-Aasian rantojen munintapaikkoja ryöstetään armotta. Toki kilpikonnia jää tuhansittain myös kalastajien sivusaaliiksi, ja meriin päätyvä muovi tappaa niitä. Meressä lilluvat kirkkaat muovipussit muistuttavat erehdyttävästi meduusaa, ja päätyvät helposti kilpikonnan vatsaan ikävin seurauksin. Harmi kyllä kilpikonnien väheneminen aiheuttaa myös suoraa haittaa ihmisille. Ne ovat nimittäin tärkeitä meduusakantojen kurissapitäjiä, ja viime vuosina meduusojen massaesiintymät ovat aiheuttaneet harmia eri puolilla maailman meriä.

Erinomaisen artikkelin tästä maailman omituisimmasta kilpikonnasta voi lukea Reptilian Rants -blogista. Punainen lista kertoo tarkemmin lajin uhanalaisuudesta ja Arkivella on runsaasti hyviä valokuvia.