Internetin kuvasivuilla aikaansa tappavat ovat varmasti jo tavanneet pökkelökehrääjän, joka kulkee englanniksi huvittavalla nimellä potoo. Tämä eteläamerikkalainen lintu, jolla on sammakkomainen kita ja mielipuoliset keltaiset silmät, kelpaisi Viikon oudoksi eläimeksi jo silkan ulkonäkönsä puolesta, vaikkei siinä olisi mitään muuta omituista.
Mutta siinäpä on. Pökkelökehrääjä jäljittelee nimensä mukaisesti, no, pökkelöä. Se viettää päivät oksan tai katkenneen puunrungon nokassa istuen ja onnistuu olemaan hämmästyttävän huomaamaton. Sen silmäluomissa on kapeat raot, joiden läpi se näkee paljastamatta itseään keltaisilla mulkosilmillä. Yön tullen se istuu edelleen puunsa nokassa, mutta avaa silmänsä ja pyrähtelee nappaamaan ohilentäviä isoja hyönteisiä ja joskus pieniä lintujakin. Se on ikään kuin kuin kummallinen öisin saalistava lepinkäinen.
Pökkelökehrääjäpariskunta ei muuta tapojaan edes pesimisen vuoksi, vaan munii ainokaisen munansa muitta mutkitta suoraan puunrungon nokkaan viitsimättä rakentaa minkäänlaista pesää. Kuoriutuva poikanen on vähintään yhtä oudon muotoinen kuin vanhempansakin, mutta valkoinen: se lienee maailman ainoa lintu, joka jäljittelee sienikasvustoa.
Kaiken kukkuraksi pökkelökehrääjät ovat tehneet tätä samaa jo hyvin, hyvin kauan. Niitä tunnetaan tällä hetkellä seitsemän lajia, jotka kaikki kuuluvat samaan sukuun Nyctibius, ja jotka näyttävät miltei tismalleen toisiltaan. Esimerkiksi harmaapökkelökehrääjää (N. griseus) ja väliamerikanpökkelökehrääjää (N. jamaicensis) on yksinkertaisesti mahdotonta erottaa päälle päin muusta kuin ääntelystä. DNA-analyysit ovat kuitenkin osoittaneet, että pökkelökehrääjälajit ovat eriytyneet toisistaan hyvin kauan sitten: ne eroavat geneettisesti toisistaan yhtä paljon kuin kokonaiset suvut tai heimot muualla lintujen sukupuussa. Ne ovat yksinkertaisesti niin onnistunut evoluution tuotos, ettei niiden ole tarvinnut ulkoisesti muuttua vuosimiljooniin.
Pökkelökehrääjästä voi lukea lisää Wikipedian lisäksi vaikkapa Cornell Ornithology Labin sivuilta. Tieteellistä tutkimusta on tehty esimerkiksi harmaapökkelökehrääjän poikastenhoidosta, kehrääjälintujen ja eri pökkelökehrääjälajien keskinäisistä sukulaisuussuhteista ja Saksasta löydetyistä eoseenikautisista pökkelökehrääkäfossiileista. Pakolliset hauskat valokuvat voisi tarjota vaikka Imgur tai Huffingtonpost.
Olen viime päivinä hurahtanut näihin lintuihin pahemman kerran, joten lisää piirtämiäni pökkelökehrääjiä voi katsella DeviantArtista peräti kolmena eri kappaleena.
planeetanihmeet.wordpress.com 
”Kuoriutuva poikanen on vähintään yhtä oudon muotoinen kuin vanhempansakin, mutta valkoinen: se lienee maailman ainoa lintu, joka jäljittelee sienikasvustoa.”
No eipä ole. Uudessa-Guineassa elävän huppukäpinkäisen Coracina longicauda poikaset ovat kuoriutuessaan valkoisen untuvan peitossa, jonka ansiosta ne sulautuvat näiden lintujen pesimäoksilla kasvavan valkoisen jäkälän sekaan.
Siis oikeasti – on kyllä suorastaan hämmästyttävää, kuinka vähän sinä tiedätkään linnuista, Maija. ;)
Kyllä, järkyttävää. En tiedä, miten kehtaan kutsua itseäni biologiksi tietämättä, miltä uusiguinealaisen huppukäpinkäisen poikanen näyttää (enkä muuten tiedä edelleenkään. Googlesta ei ollut ainakaan lyhyellä etsiskelyllä apua).
Vetoan kuitenkin siihen, että jäkälät koostuvat sienestä ja levästä, eivätkä siksi ole määriteltävissä puhtaasti sienikasvustoiksi. Kun muut argumentit pettävät, on aika ryhtyä pilkunviilaajaksi. :D
”Googlesta ei ollut ainakaan lyhyellä etsiskelyllä apua”
Kaikkea ei netistäkään vielä löydy… Tuo tieto oli peräisin Helsingissä vuonna 1958 järjestetyn kansainvälisen lintutieteellisen kokouksen kongressijulkaisussa olleesta artikkelista (jossa on myös mv-valokuva huppukäpinkäisestä poikasineen). Tarkempi viite on:
Ingram, C. 1960. Camouflage in nestling birds. Proceedings of the XIIth International Ornithological Congress, Helsinki 1958, pp. 332-342.
Eksoottisten viitteiden hyödyntäminen on erikoisalaani. ;)