Kissojen jäljillä

Eläinten kuningas, noitien kätyri, Narnian luoja, viheliäinen karjavaras, naisellisuuden symboli, pikkulintuja syövä tuholainen, hiiriä syövä hyötyeläin, egyptiläisten hedelmällisyyden jumalatar. Jos joku eläinryhmä on ihmisten mielissä herättänyt suuria tunteita, niin se on kissaeläinten heimo.

Nykyään eläviä kissaeläimiä on noin neljäkymmentä lajia. Kotikissasta tiikeriin, servaalista oselottiin ja kalastajakissasta karakaliin, niillä kaikilla on kissoille ominainen viehätyksensä. Niiden läheisimpiä sukulaisia ovat sivettieläimet, mungot ja hyeenat. Kissaeläimiä luonnehtivat omalaatuiset piirteet: sisäänvedettävät kynnet, notkea ruumis, lyhyt ja korkea kallo ja nystyräpintainen kieli. Ne ovat petoeläimistä hylkeitä lukuun ottamatta voimakkaimmin erikoistuneet lihansyöntiin. Niiden kielestä ovatkin kokonaan kadonneet makeaa aistivat makunystyrät ja niiden maksa on huonompi käsittelemään kasvimyrkkyjä kuin kaikkiruokaisempien petojen. Siksi aspiriini (jota saa muun muassa pajun kuoresta) on kissoille myrkyllistä, mutta koirille ei.

Mistä kissat oikein tulivat? Kurkistetaanpa niiden evoluutiohistoriaan. Tämä aihe on Riverianan toive vuosipäivähaasteen tiimoilta.

(Muokkaus 27.5.: korjasin sapelipussikissojen ja sapelihammaskissojen luokittelusta pieleen menneitä yksityiskohtia.)

Varhaisin tunnettu kissaeläin on noin 25 miljoonaa vuotta sitten elänyt Proailurus. Se muistutti jo varsin paljon nykykissaeläimiä osittain sisäänvedettävine kynsineen, vaikkakin mittasuhteet – pitkä ruumis ja lyhyet jalat – tuovat mieleen myös sivettieläimet. Painoa sillä oli noin yhdeksän kiloa, ja sen ruumiinrakenne ja kynnet viittaavat elämään puissa. Kissaeläinten kehityslinja näyttää saaneen alkunsa Aasiasta, ja sieltä Proailurus levisi Eurooppaan, joka tuohon aikaan oli lämmin, kostea ja metsäinen.

Mahdollisesti Proailurusin suora jälkeläinen oli Pseudaelurus, joka osoittautui varsinaiseksi menestystarinaksi. Tähän sukuun luokiteltuja kissaeläimiä tunnetaan tusinan verran noin 12 miljoonan vuoden ajalta, mikä on nisäkkäälle jo kunnioitettava saavutus (joskin sukujen määrittely on jossain määrin subjektiivista ja siksi epämääräistä, ja usein hyvin samankaltaisia lajeja on pelkkien fossiilien perusteella kutakuinkin mahdoton erottaa toisistaan).

Pseudaelurus-lajien koko vaihteli kotikissan kokoisesta puuman kokoluokkaan, ja ne levisivät valtavalle alueelle Euroopasta Aasiaan ja Beringin salmen ylitettyään Pohjois-Amerikkaan saakka. Suoria esi-isiä on fossiiliaineistosta vaikea varmistaa, mutta on arveltu, että Pseudaelurus olisi ollut kissaeläinten kolmen tärkeimmän kehityslinjan viimeinen yhteinen esi-isä. Hyvän rekonstruktion alkukissasta voi löytää täältä.

Nämä kolme linjaa olivat isot kissat (Pantherinae), pienet kissat (Felinae) ja sapelihammaskissat (Machairontinae). Älä anna pienten kissojen nimen hämätä, sillä porukkaan kuuluu aika isojakin otuksia, kuten gepardit, ilvekset ja puumat. Isojen ja pienten kissojen kehityslinjojen haarautuminen tapahtui nykytiedon mukaan noin 11 miljoonaa vuotta sitten, mikä myös osuu mukavasti yksiin esi-isäksi arvellun Pseudaelurus-kissan elinajan kanssa.

Kun puhutaan muinaisista kissoista, useimmille tulevat ensimmäisinä mieleen sapelihammaskissat. Sapelihampaita on kuitenkin kehittynyt itsenäisesti ainakin seitsemän eri kertaa, eivätkä ne kaikki suinkaan olleet kissaeläimiä. Sapelipussikissa (Thylacosmilus) ei kuulunut nykyisiin pussieläimiin, mutta oli niille kohtuullisen läheistä sukua. Kreodonteissa, jotka olivat sukua petoeläimille, mutteivät kuuluneet nykyiseen petoeläinten lahkoon, oli jokunen sapelihammaslaji myöskin. Yleisesti ottaen kreodontit näyttivät olevan jotakin karhun ja hyeenan välimaastosta. Nimravidae ja Barbourofelidae kuuluivat kissamaisiin petoeläimiin, mutteivät olleet kissaeläimiä.

Machairodontinae-sapelihampaat olivat kuitenkin aitoja kissaeläimiä. Niidenkin tarina kietoutuu ihmisiin jo historian alkuhämärissä: Dinofelis saattoi saalistaa etelänapina-esi-isiämme Etelä-Afrikassa, ja näyttää puhkoneen kalloja Paranthropus-serkuiltamme: niiden fossiileista löytyy toisinaan hyvinkin tarkasti sapelikissan hampaisiin sopivia kaksoisreikiä. Ei ihme, että kunnioitus kissoja kohtaan on meillä syvään juurtunut.

Machairodontinaeen kuuluu kenties sapelihampaista kuuluisin, Smilodon. Myös Helsingin luonnontieteellisestä museosta löytyvä Homotherium kuuluu tähän ryhmään. Sapelihammaskissat kuolivat sukupuuttoon varsin äskettäin, ja viimeiset Smilodon– ja Homotherium-lajit katosivat Pohjois-Amerikasta vasta ensimmäisten ihmisten saapuessa sinne noin 10 000 vuotta sitten.

Nykyään elävistä kissaeläimistä isot kissat ovat vanhimpia: ne haarautuivat pienistä kissoista noin 11 miljoonaa vuotta sitten, ja ovat siitä saakka pysyneet varsin samanlaisina. Nykyään lajeja on seitsemän: tiikeri, leijona, jaguaari ja leopardi Panthera-suvussa, puuleopardi ja borneonpuuleopardi Neofelis-suvussa ja lumileopardi ylhäisessä yksinäisyydessään omassa Uncia-suvussaan.

Vielä äskettäin suuret kissat olivat paljon nykyistä laajemmalle levinneitä. Leijona oli levinnyt koko Afrikan lisäksi Eurooppaan, Sri Lankaan ja Aasiassa aina Beringiaan ja salmen yli Alaskaan saakka. Lähisukuinen laji, amerikanleijona (Panthera atrox) eli Pohjois-Amerikassa. Leijona ei ole mikään tropiikin eläin, vaikka nykyään onkin rajoittunut lämpimille seuduille: vielä muutamia kymmeniä tuhansia vuosia sitten ne luultavasti metsästivät hirviä Suomenkin maaperällä. Tiikereistäkin Balin, Jaavan ja Kaspian alalajit ovat kuolleet sukupuuttoon ja jäljellä olevien elinalueet kutistuneet sirpaleiksi entisestä. Joskus ihmiset elivät peläten, että joutuvat kissapedon uhreiksi. Nyt pelkäämme, että kissapedoista tulee meidän uhrejamme.

Pienet kissat pitävät sisällään loput reilut kolmekymmentä elävää kissaeläinlajia. Niistä kotikissan suku Felis kuuden lajinsa voimin näyttäisi olevan kaikkein nuorin. Nimestään huolimatta monet ”pienet” kissat, kuten gepardit ja puumat, vetävät koossa vertoja isoille kissoille.

Pienten kissojen sukupuu on jo vähän monimutkaisempi, ja siitä löytyy yllättäviä sukulaisuussuhteita. Ei aivan heti arvaisi vaikkapa pohjoisamerikkalaisen puuman olevan läheistä sukua Afrikan gepardeille, ja näiden pienistä kissoista suurimpien olevan kotikissojen läheisiä serkkuja. Geologisessa mittakaavassa kaikki nämä kissat ovat hyvin läheistä sukua toisilleen: useimmat niistä erosivat samaan aikaan tai peräti myöhemmin kuin ihmisen ja simpanssin kehityslinjat.

Onkin sinänsä yllättävää, kuinka monenlaisia piirteitä pienille kissoille on ehtinyt kehittyä. Gepardit ovat menettäneet sisäänvedettävät kyntensä vaihtaessaan kiipeilyn pikajuoksuun. Ilveksillä kissaeläinten tyylikäs pitkä häntä on kutistunut töpöksi. Kalastajakissa on kehittänyt nämä molemmat piirteet itsenäisesti, ja lisäksi sillä on varpaidensa välissä uimiseen sopivat räpylät. Servaalin jalkapöydänluut ja varpaat ovat uskomattoman pitkät ja epätavallisen liikkuvat, mikä tekee siitä kissamaailman akrobaatin. Manulia arveltiin aikoinaan persialaisten kotikissojen esi-isäksi, koska sillä on lähes yhtä litteä naama.

Hyvin nykyisenkaltaiset ilvekset (Lynx issiocorensis) asuttivat Eurooppaa jo viitisen miljoonaa vuotta sitten. Vielä vajaat miljoona vuotta sitten täällä juoksi myös nykyisen gepardin lähisukulainen, jättigepardi (Acinonyx pardinensis), joka painoi suunnilleen tuplasti nykyserkkujaan enemmän (120 kg), mutta oli silti lähes yhtä nopea, ja lienee yltänyt hyvin lähelle sataa kilometriä tunnissa. Se oli varmasti kunnioitettava eläin.

Jos sapelihampaisuus on liian hyvä strategia vain kerran käytettäväksi, sitä näyttää olevan myös pikajuoksu. Pohjois-Amerikassa puumalle läheistä sukua olleista kissaeläimistä nimittäin kehittyi itsenäisesti oma pikajuoksijoiden sukunsa, amerikangepardit (Miracinonyx). Ne muistuttivat mittasuhteiltaan ja luultavasti myös nopeudeltaan huomattavasti afrikkalaisia nykysukulaisiaan, ja lienevät saalistaneet preerialla pääasiassa hanka-antilooppeja vielä noin 11 000 vuotta sitten. Saattaa siis olla, että Amerikan ensimmäiset ihmiset ehtivät nähdä paikallisen gepardin ennen sen katoamista muun megafaunan mukana. Amerikangepardien perintöä lienee sekin, että hanka-antiloopit ovat tänäkin päivänä yksiä planeetan nopeimmista juoksijoista (jopa yli 80 km/h), vaikkei koko mantereella ole niille riittävän nopeaa petoa haastajaksi.

Oikeastaan kotikissa sukulaisineen on varsin vanhahtava ja perinteinen otus kissaeläinten joukossa, sillä se ei kovinkaan paljon eroa varhaisimmista sukulaisistaan. Pettämättömän kissamaiseen tapaan kotikissaa ei kesytetty, vaan villikissan afrikkalainen alalaji kesytti itsensä ilmeisesti ainakin viiteen eri otteeseen eri puolilla Lähi-Itää. Hyötyeläimenä sitä ensin siedettiin, sitten rakastettiin. Vanhin merkki läheisestä suhteesta on kissanpennun ja ihmisen yhteinen hauta 9 500 vuoden takaiselta Kyprokselta. Muinaisesta Egyptistä kissajumalia ja muumioituja kissoja tunnetaankin jo pilvin pimein.

Kesyyntymisessä oleellista on neotenia, poikasen piirteiden säilyminen aikuisuuteen. Ihmiset todennäköisesti valitsevat pentumaisia piirteitä suosimalla suloisia eläimiä, mutta samanlaista valintaa on kohdistunut luonteeseenkin. Aikuinen villieläin on epäluuloinen ja joustamaton, mutta pentu ystävällinen ja luottavainen. Tämä pennun luonne on välttämätön lemmikkinä pärjäämiseksi.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että uudelleen villiintyneet kotikissat muodostavat usein laumoja, kissakolonioita, jollaiset ovat niiden villeillä sukulaisilla tyystin tuntemattomia. Ne ovat siis muuttuneet aidosti laumaeläimiksi, eivätkä pelkästään oppineet sietämään ihmisen ja toisten kissojen läheisyyttä lemmikkihistoriansa aikana. Tämä tekee kotikissasta leijonan ohella koko kissaeläinten heimon ainoan laumaeläimen.

Sukupuita lukiessa kannattaa huomioida, ettei kissojen luokittelusta ole vielä ihan täyttä yksimielisyyttä. Eri lähteistä löytyy vaihtelevia versioita.

Lähteitä ja lisälukemista:

Agusti & Anton 2002: Mammoths, sabertooths, and hominids: 65 million years of mammalian evolution in Europe

National Geographic: Cats climb new family tree.

Not Exactly Rocket Science: Why is aspirin toxic to cats?

O´Brien ym. 2008: State of cat genomics. Trends in Genetics. Review-artikkeli kissaeläinten sukupuusta, haarautumiskohtien ajoituksesta ja kotikissan kesytyksestä.

University of California Museum of Paleontology: What is a sabertooth?

Kuvat:

Aloituskuva on egyptiläisprinssi Tuthmosen lemmikkikissan sarkofagista. Larazoni/Wikimedia Commons.

Proailurus-maalaus kiertää internetiä ilman tekijän tietoja, enkä niitä etsinnästä huolimatta löytänyt.

Muut kuvat ovat omiani.

14 vastausta artikkeliin “Kissojen jäljillä”

  1. Hetkinen, eikös Borhyena olekaan sparassodontti kuten Thylacosmiluskin? Onko tästä jotain uutta tietoa?

    Vasta äskettäin haeskelin tietoa siitä, mitkä kissaeläimet ovat lähimpiä sukulaisia keskenään. Olisinpa tiennyt, että tämä juttu oli tulossa. Sinänsä merkillepantava juttu, että servaalit ja kotikissat ovat selkeästi kauempana toisistaan kuin kotikissa ja puuma, kun ottaa huomioon niiden hybridisoitumisen. Ja puuma ja leopardi puolestaan risteytyvät keskenään!

    Tiedätkö mitään sellaisesta hypoteesista, joka olisi liittänyt tiikerit ja lumileopardit samaan sukuun, erilleen Panthera-suvusta? Muistan lukeneeni siitä joskus aikoja sitten kun Wikipediakin oli vielä nuori, mutta nyt en enää onnistunut löytämään tietoa sen vertaa, että olisin voinut tarkistaa, mihin idea oikein perustui.

    Ai niin, puumia eli aikoinaan myös Euroopassa. Se on minusta jotenkin olevinaan yhtä huima juttu kuin suomalainen luolaleijona.

    1. Kas, näinpä näyttää asianlaita olevan. Lienen ymmärtänyt jotain lukemaani väärin: kyllä Thylacosmilus kuuluu samaan porukkaan kuin Borhyaena. Kiitos korjauksesta.

      Tuota kissojen perheen kaukaisimpien sukulaisten keskinäistä risteytymistä hämmästelin itsekin kirjoittaessani, mutta totesin nisäkkäiden risteytymisen olevan sen verran laaja ja kiehtova aihe, että se saa luvan siirtyä omaan artikkeliinsa. Saman kohtalon koki tarkempi sapelihampaisiin perehtyminen.

      Kesyn sian ja babirussan risteytyvyys sai myös kohottelemaan kulmakarvoja. Nekin, pahukset, ovat eri alaheimoissa ja varmasti eriytyneet hyvän aikaa sitten.

      Kissaeläinten sukulaisuuteen tuo lopussa linkkaamani review-artikkeli lienee hyvä lähde. Se luettelee nekin lajit, jotka jätin yksinkertaistetussa sukupuussani pois, ja ajoittaa kaikki haarautumiskohdat.

      Törmäsinkin mainintaan tuosta eurooppalaisesta puumasta. Sinänsä on loogista, että jos puuma-gepardi-jaguarundi -ryhmän levinneisyys on nykyään se mikä on, niiden edustajia on täytynyt joskus elää myös Afrikan ja Pohjois-Amerikan välissä. On ajatus silti aika huima. :)

      1. Tuo review-artikkeli näyttäisi olevan pikkuisen turhan arvokas puhtaan uteliaisuuden tyydyttämiseen. Jääköön asia auki, sen tiedon sentään löysin, että lumileopardi ja tiikeri ovat lähimmät sukulaiset (minkä perusteella lumileopardin pitäisi kai oikeastaan olla Panthera uncia).

        Babirussan ja sian risteytys on kyllä sieltä uskomattomimmasta päästä, mutta täytyy muistaa, ettei luonto tunnusta sukuja eikä alaheimoja. Todelliset rajanvedot, jos sellaisista voi edes puhua, tapahtuvat geenien ja proteiinien tasolla.

        Tuota risteytymisartikkelia odottelen innolla. :)

      1. Juu, tiikeri näyttää tosiaan olevan läheisempää sukua lumileopardille kuin kumpikaan niistä on leijonalle, leopardille tai jaguaarille. Mielenkiintoista – on kuitenkin tunnuttu pitävän jokseenkin itsestäänselvyytenä sitä, että lumileopardi kuuluu ihan omaan haaraansa.

        Ilmeisesti Panthera-suvun luokittelu on ollut melkoinen sotku. Tuoreen, massiivisen fylogenia-artikkelin (Davis ym. 2010) tiivistelmä toteaa: ”Despite multiple publications on the subject, no two molecular studies have reconstructed Panthera with the same topology.”

        Eipä ihme, että luokittelu vaihtelee paikasta toiseen. :)

        Tämä nimenomainen artikkeli tosin saa saman tuloksen kuin O´Brienin ja kumppanien review-artikkeli: lumileopardi ja tiikeri ovat lähimmät sukulaiset keskenään, samoin leijona ja leopardi. Vaikuttaisi siltä, että jonkinlainen konsensus on syntymässä.

        Linkki artikkelin tiivistelmään vielä:
        http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1055790310000473

      2. Kiitos ja kumarrus. Tuossa artikkelissa on paljon mielenkiintoista asiaa. :)

        Olen viime aikoina lähinnä vaan häiriköinyt täällä Maijan blogissa. SPECistä olen joko sairaslomalla tai -eläkkeellä, en oikein itsekään tiedä kumpaa. En ole ollut mukana kuvioissa sen jälkeen kun osallistuin juoksevien lentokyvyttömien azhdarchidien suunnitteluun.

  2. Maintsit että Metailurinit kuuluvat pieniin kissoihin (Felinae). Olisiko tälle lähdettä?
    Sikäli kun olen itse kirjallisuutta tonkinut niin Metailurinit on lähes poikkeuksetta luokiteltu Machairodonteiksi. Tosin paraphyleettinen Machairodontinae ei juuri yllättäisi. Niiden sukulaisuussuhteita kun ei ole koskaan tutkittu phylogeneettisen analyysin kautta ja oletus yhtenäisestä Machairodontinaesta tuntuu lepäävän vain kulmahampaiden varassa. Hataraa siis etenkin kun ottaa huomioon kuinka monta kertaa sapelihampaat on kehittyneet aikojen saatossa.

    1. Löysin mainintoja asiasta ainakin allaolevista osoitteista, mutta nyt tarkemmin asiaa tutkiessa vaikuttaa tosiaan siltä, että kaikkien sapelihammaskissojen luokittelu machairodonteiksi on vallitsevampi näkemys.

      http://www.carnivoraforum.com/index.cgi?board=zoological&action=display&thread=8020
      http://en.wikipedia.org/wiki/Metailurini

      Lyttäsitte käyttämäni luokittelun kyllä nyt Tiinan kanssa niin pahasti, että taidan joutua korjailemaan artikkelia. Kiitos, näin sitä aina oppii uutta. :) Tuo Agusti & Antonin kirja toteaa, ettei metailurinilla juuri ollut yhteistä machairodonttien kanssa, mutta luokitteli ne silti yhteen edellisessä lauseessa. Ota näistä aina selvää.

      Hassua kyllä, ettei tästä ole tehty fylogeneettista analyysia. Eivätkö ne ole nisäkäspaleontologiassa yhtä tärkeässä roolissa kuin dinosauruspuolella?

  3. Mielenkiintoisia juttuja taas kerran. Jäin kyllä vähän odottavalle kannalle sen puolesta, että mistä löytyisi yhtymäkohta jonkin ”elävän” sapelihampaisen esiintymiseen taruissa eli voisiko ihmislajin tarumuisti olla niin pitkäikäinen.
    Itseasiassa, jos näistä jatkuvasti taruissa esiintyvistä olennoista ei ole ainakaan todistetusti ollut elävinä havaintoja kymmeniin tai satoihin tuhansiin vuosiin, niin mistä ne putkahtelevat kansantaruihin. Peikot, lumimiehet, lohikäärmeet, sapelihammastiikerit, yksisarviset, yms. Onko tarinoiden alku neanderthaleissa, dinosauruksissa ja muissa?
    Kuinka alkeellisella kommunikaatiolla niistä on voitu kertoa?
    Toki vaunuissa nukkuvan vauvan itkureaktio kertoo reaktiosta petolintuihin ja äidin huomion herättämisestä, mutta kuinka paljon muita tuommoisia reaktioita on? Missä menee tarinoiden ja perittyjen mallien raja?

    Saisiko muuten lisätietoja suomalaisista leijonista (ilman kiekkomailaa kiitos) ja muutenkin Eurooppalaisista isoista kissoista?

    Kissakoloniatkin kiinnostavat.

    Pakko vielä lopuksi mainita, että käsittääkseni Egyptissä pyhä ja arvostettu lemmikki oli ensin tietty koira ja vasta sitten kissa. Kissojen silloisesta asemasta vain tiedetään nykymaailmassa enemmän.

    1. Maija varmaan vastaa tähän aiheeseen laajemmin (myyttien ja fossiilien yhteydestä saisi vaikka kokonaisen blogiartikkelin) mutta en malta olla mainitsematta yhtä kutkuttavaa mahdollisuutta. Yksisarvisen, tai ainakin yhden yksisarvis-version, on arveltu voivan olla muistumaa poikkeuksellisen myöhään sinnitelleestä Elasmotherium-populaatiosta. Elasmotherium oli todella kummallinen viileiden vyöhykkeiden sarvikuono, joka anatomiansa puolesta oli pikemminkin sarviotsa. Englanninkielisen Wikipedian Elasmotheriumia käsittelevältä sivulta löytyy lisää tietoa kiinnostuneille.

    2. Kiitoksia! Tuo taruolentojen ja oikeiden eläinten yhteyksiä käsittelevä artikkeli on kyllä tehtävälistalla, ja ilmaantuu kun ehdin sinne asti. :)

      Kirjoitusaiheet vain rönsyilevät aina niin moneen mielenkiintoiseen suuntaan, ettei yhdessä artikkelissa voi käsitellä kuin pienen osan niistä. Oikeastaan siksi pidänkin tästä populaarikirjoittamisesta enemmän kuin ”oikeasta” tieteellisestä kirjoittamisesta: tässä voi rönsyillä ja hehkuttaa aiheen jännittävyyttä vapaasti.

  4. Hih, siksi me Maija odotetaankin sitä sun kirjaa meille kansantajuisille ;-)

  5. Päivitysilmoitus: Nimetön

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: