Kadonnut delfiini ja luonnontilaisuuden harha

Tutustuin tänään uuteen luonnonsuojelubiologian käsitteeseen, joka mielestäni ansaitsee sekä laajemman esittelyn että mukanaan tulevan tärkeän muistutuksen.

Termi on shifting baseline eli vapaasti suomentaen siirtyvä lähtötaso. Sillä viitataan esimerkiksi tilanteeseen, jossa kalakantojen pienenemistä tutkivat ihmiset pitävät kalojen luonnollisena määränä, eli lähtötasona, sitä, millainen tilanne oli heidän aloittaessaan työnsä. Seuraava tutkijasukupolvi taas pitää lähtötasonaan oman aikansa vastaavaa määrää. Näin kalakannat voivat romahtaa olemattomaan murto-osaan entisestä ilman, että kukaan missään vaiheessa huomaa suuria muutoksia tapahtuneen. Termin käyttöä on laajennettu koskemaan muitakin ilmiöitä kuin kalakantoja. (kuva: Wikipedia)

Siirtyvän lähtötason ongelma ei päde vain tutkijoihin, vaan aivan erityisesti tavallisiin ihmisiin. Jokainen sukupolvi pitää ympäröivän luonnon normaalina, turmeltumattomana tilana sitä, johon he ovat itse ensin tutustuneet. Jostain syystä tällainen tieto kulkee sukupolvelta toiselle hyvin huonosti. Niinpä ekosysteemien köyhtyessä ja lajien kadotessa muutokset voivat olla hyvin suuria ilman, että edes sukupolvien ajan samalla paikalla asuneet ihmiset huomaavat mitään. Iso-isovanhempien mielestä surkeasti köyhtynyt luonto voi olla tämän päivän nuorten silmissä lähes luonnontilaista, koska he eivät ole koskaan nähneet alkuperäistä tilaa, eikä kukaan ole siitä heille kertonut.

Mongabayn artikkeli kertoo surullisen esimerkin Kiinasta. Jangtse-joella on  viimeisten kymmenen vuoden aikana kuollut sukupuuttoon kaksi hyvin merkittävää eläinlajia. Ne ovat kiinanjokidelfiini eli baiji, ja miekkasampi. Miekkasammesta viimeinen havainto, laittomasti tapettu yksilö, on vuodelta 2007. Delfiiniä taas ei löydetty vuonna 2006 järjestettyjen kuusi viikkoa kestäneiden etsintöjen aikana, joten se julistettiin todennäköisesti sukupuuttoon kuolleeksi. Molempia siis saattaa olla vielä jäljellä joitain yksilöitä, mutta vaikka olisikin, lajien kohtalo on käytännössä sinetöity. (kuva: Wikipedia)

Baiji on ollut lukuisten myyttien ja tarinoiden kohde kaikkialla elinalueillaan, ja paikalliset tuntevat sen Jangtsen jumalattarena. Miekkasampi taas oli mahdollisesti maailman suurin makeanveden kala, joka saattoi kasvaa jopa seitsenmetriseksi. Molemmat olivat suosittuja saaliita alueen kalastajien keskuudessa. Vanhat Jangtsen rantojen kalastajat osaavat edelleen kuvailla, kuinka baijia ja sampea pyydettiin, ja millaisilla resepteillä niistä sai hyvää ruokaa. (kuva: Wang Ding/Mongabay.com)

Sitä ihmeellisempää on, että kalastajien nuori polvi ei ole kuullutkaan näistä eläimistä – vaikka ne todella ovat kadonneet vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana! Tieto ei ole kulkenut, vaikka nämä ihmiset asuvat samoissa kylissä ja jopa taloissa. Vain muutama vuosi katoamisensa jälkeen tieto siitä, että tällaisia eläimiä on ollutkaan, on alkanut haihtua. Nuorille kalastajille Jangtsen lähtötaso on siirtynyt. Heille ”luonnontilainen” Jangtse on joki ilman delfiinejä ja jättisampia, ja muutamaa vanhaa ukkoa lukuunottamatta kukaan ei jää edes suremaan näitä eläimiä.

Kookkaiden ja tärkeidenkin eläinten olemassaolo näyttää todella unohtuvan oitis, kun ne eivät enää ole osa jokapäiväistä elämää.

Vaikka kouluttamattomat kiinalaiskalastajat unohtaisivat ruokapöytiään koristaneet eläimet, luulisi sentään muun maailman ne muistavan. Kyseessähän kuitenkin olivat suuret ja karismaattiset eläimet: erikoislaatuinen jokidelfiini ja maailmanennätyskokoinen kala. Vaan ei. Baijista uutisointiin viimeisten suuretsintöjen aikaan, vuonna 2006, mutta sen jälkeen maailma on unohtanut sen ja koko Jangtsen luonnon katastrofaalisen tilanteen täysin. Miekkasammesta ei kukaan ole ollut sitä vertaa kiinnostunut, että sitä olisi edes mainittu.

Jangtsen alue on lajistoltaan hyvin monimuotoinen, ja siellä on runsaasti eläimiä, joita ei tavata missään muualla. Valitettavasti alueella asuu myös miljoonittain ihmisiä ja Kiinan massiivisen teollistumisen mukanaan tuomat ympäristökatastrofit ovat siellä pahimmillaan. Joessa on jo useita patoja, jotka varmistavat, etteivät mahdollisesti alavirralla elossaolevat miekkasammet enää koskaan pääse kutualueilleen. Veden laatukin on pudonnut siinä määrin, että kolmannes joesta lasketaan jopa Kiinan mittapuilla ”vakavasti saastuneeksi”.

Vielä elossa, mutta sukupuuton partaalla ovat esimerkiksi kiinanalligaattori (kuvassa, Wikipediasta), maailman suurin makeanveden kilpikonna ja rosopyöriäisen makeassa vedessä elävä alalaji. Tätä vauhtia ihmisten muistista eivät ole katoamassa vain yksittäiset lajit, vaan kokonainen ekosysteemi.

Viime aikoina Jangtsen tilanteeseen on herätty, ja alueen luonnon suojelemiseksi on aloitettu kansainvälisiä yhteistyöhankkeita. Vastassa on kuitenkin Kiinan massiivinen talouskasvu, joten en uskalla olla kovin optimistinen.

Linkkejä:

Mongabay.comin artikkeli, tämän postauksen tärkein lähde

Wikipedia-artikkelit baijista ja miekkasammesta

Wikipedia-artikkeli siirtyvästä lähtötasosta

Termille ja merien suojelulle omistettu sivusto

Kyseenalaista julkisuutta aiheuttanut Kolmen rotkon pato, jonka pelätään ensi vuonna valmistuessaan pahentavan alueen ympäristöongelmia entisestään (kuva: Wikipedia). Sen verran poliittiseksi voisin vielä ryhtyä, että huomautan myös suomalaisten yritysten siirtävän innosta kiljuen tehtaitaan Kiinaan… ja syynä tuskin vain halpa työvoima, vaan myös mukavan leppoisa ympäristölainsäädäntö. Pato pitää huolta siitä, että myös sähkö tulee jatkossakin olemaan halpaa.

Yksi ajatus artikkelista “Kadonnut delfiini ja luonnontilaisuuden harha”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s