Kun norsut kutistuvat

On olemassa suuri joukko eliöitä, jotka ovat kiehtovuudestaan huolimatta aivan liian huonosti tunnettuja, tai ainakin huonosti popularisoituja. Silmissäni tähän kirjavaan joukkoon kuuluvat muun muassa monet sukupuuttoon kuolleet nisäkkäät: kun fossiileista puhutaan, dinosaurukset vievät aina kohtuuttoman osansa huomiosta. Viimeisten 65 miljoonan vuoden aikana myös nisäkkäistä on kehittynyt suuri joukko aivan ällistyttäviä muotoja sarvekkaista jyrsijöistä jättiläismäisiin lihaa syöviin sorkkaeläimiin ja sarvipuoliin hanka-antilooppeihin. Eksoottisimpaan päähän kuuluvat myös kääpiönorsut, jotka ansaitsevat lähemmän esittelyn jo silkan sympaattisuutensa vuoksi.

Elephas falconeri Sisiliasta; vertailun vuoksi vieressä Välimeren seudun pienikokoinen susi.

Kääpiönorsut on yhteisnimi suurelle joukolle itsenäisesti kehittyneitä saarten norsuja. Niiden koko vaihtelee: vasta saarille levittäytyneet norsut olivat vain vähän mannersukulaisiaan pienempiä, mutta mitä kauemmin ne saarilla elivät, sitä pienemmiksi ne ravinnon ja petojen puutteessa kehittyivät. Ennätystä pitää hallussaan Maltalla ja Sisiliassa elänyt Elephas falconeri 90 sentin säkäkorkeudellaan. Se oli siis suunnilleen shetlanninponin kokoinen. Juuri E. falconerin ennätysstatuksen ansiosta Välimeren saarten kääpiönorsut ovatkin kohtuullisen hyvin tunnettuja. Muista on hankalaa löytää edes kohtuullisia kuvia, tiedosta puhumattakaan.

Pleistoseenikauden (2,6 milj. – 12 000 vuotta sitten) aikana norsut sukulaisineen levittäytyivät monille saarille ympäri maailmaa. Vastoin yleistä luuloa norsut ovat taitavia uimareita, ja ylittävät helposti suuriakin vesialueita. Vaikka avomeren ylitys on silti harvinaista ja tapahtunee lähinnä vahingossa, norsuja silti päätyi saarille sen verran usein, että ne muodostivat saaripopulaatioita. Toisille saarille norsut luultavasti päätyivät jäätiköitymiskausien aikana, kun merenpinta laski ja maakannakset yhdistivät saaria toisiinsa ja mantereeseen.

Joka tapauksessa levittäytyminen oli tehokasta: Välimeren saarista norsuja ja mammutteja oli Kyproksella, Maltalla, Kreetalla, Sisiliassa, Sardiniassa sekä Kykladeilla ja Dodekanesiassa Kreikan etelärannikolla. Aasiassa jo täysin kadonneiden Stegodon-suvun norsujen valtakuntaa olivat Pienet Sundasaaret, kuten Sulawesi, Flores ja Timor. Channel-saarilla Kalifornian rannikolla esiintyi kolumbianmammutin kääpiömuoto. Saint Paulin saarella Alaskassa ja Wrangelinsaarella Siperian pohjoispuolella oli pienikokoisia villamammutteja.

Monilla saarilla kääpiönorsut turhauttavat tutkijoita Elvis-taksoneilla. Tällä tarkoitetaan ilmiötä, jossa yksi kyseiseen ympäristöön sopeutunut laji kuolee sukupuuttoon, tilalle vaeltaa lähisukuinen laji toisaalta ja kehittyy lähes identtiseksi alkuperäisen lajin kanssa. Sitten tutkijat saavat jälkeenpäin arvuutella, kuoliko loppujen lopuksi kukaan sukupuuttoon vai ei.

Näistä kääpiönorsuista joka ikinen on kadonnut nykyaikaan tultaessa. Pisimpään selvisivät ilmeisesti villamammutit karuilla ja hyytävän kylmillä arktisilla saarillaan: Saint Paulin mammutit katosivat vasta alle 4000 vuotta sitten. Osa kääpiönorsujen sukupuutoista täsmää tarkalleen ihmisen saapumisen kanssa. Nämä eläimet olivat varmasti helppoa saalista, koska ne elivät saarilla joilla pedot olivat harvassa tai puuttuivat kokonaan. Ne olivat hidasliikkeisiä ja samalla tavalla naurettavan kesyjä kuin Galapagossaarten eläimet vielä tänä päivänäkin. Lisäksi niiden populaatiot olivat varmasti parhaimmillaankin pieniä, koska saaret olivat rajallisen kokoisia.

Kaikki eivät kuitenkaan kadonneet ihmisen vaikutuksesta: Floresin kääpiönorsu Stegodon florensis ilmeisesti tuhoutui tulivuorenpurkauksen yhteydessä noin 12 000 vuotta sitten, ja Sisiliassa laskeva merenpinta päästi mannereläimet kilpailemaan saarten asukkaiden kanssa, jolloin saarieläimet kärsivät tappion. Kuten David Quammen kirjoittaa mainiossa kirjassaan Song of the Dodo, saarille muuttaminen on useimmille eläimille yksisuuntainen tie. Erikoistuminen, väliaikainen suoja pedoilta ja kilpailijoilta sekä pieni populaatiokoko vievät ne väistämättä kohti sukupuuttoa.

Tarkemmalta lajiltaan tuntematon maltalainen kääpiönorsu. Piirretty tämän luurangon pohjalta. Selässä istuu lehmähaikara (Bubulcus ibis).

On sääli, ettei yhtäkään kääpiönorsupopulaatiota ole selvinnyt näihin päiviin. Ne olisivat olleet mielenkiintoisia tutkimuskohteita, sillä saarilla evoluutio tuntuu rikkovan kaikkia mahdollisia sääntöjä. Saarten kääpiönisäkkäiden on fossiileista opittu lisääntyneen ja eläneen nopeammin ja opportunistisemmin kuin mannersukulaistensa, mutta samalla niiden fysiologia on muuntunut matelijamaisemmaksi. Aivot näyttävät pienentyneen suhteessa vielä enemmän kuin muu ruumis, ja kaiken kukkuraksi nämä muutokset ovat olleet melkoisen nopeita. Niihin on siis täytynyt olla voimakkaita valintapaineita, ja olisi kiehtovaa tietää millaisia ne tarkalleen olivat. Varmasti uusia kääpiöelefantteja vielä tulevaisuudessa kehittyy, jos me ihmiset vain annamme jäljellä olevien kolmen norsulajin selvitä tarpeeksi pitkään.

Aivan toinen juttu on sitten se, millaisen lemmikkieläimen ihmiskunta on kääpiönorsuissa menettänyt. Jos vaihtoehtoina olisi oma poni tai oma pikkuruinen karvainen elefantti, onko pienintäkään epäilystä kumpi veisi voiton? Elephas falconeri olisi ollut hyvin samankokoinen kuin suuret koirat, pienet lasten ratsukäyttöön sopivat ponit tai minipossut. Isommat lajit, kuten Wrangelin mammutit, olisivat parin metrin säkäkorkeudellaan olleet hevosen kokoluokkaan sopivia ratsuja. Minä ainakin olisin ensimmäisenä jonossa tahtomassa sellaisen.

8 vastausta artikkeliin “Kun norsut kutistuvat”

  1. Ei auta kuin nyökytellä viisaasti. Saarilla tapahtuu kyllä todella outoja asioita. Luin tässä vähänaikaa sitten artikkelin jonka mukaan jopa yksi hyeena suku (Chasmaporthetes) eksyi Sardiniaan. Jotenkin erikoista että niinkin erikoistunut petoeläin pystyi elättämään itsensä Sardinian saarella.

    Näitä sinun blogauksia on kyllä todella mielyttävä lukea. Tekisi mieli itsekkin ruveta kirjoittelemaan muinaisista otuksista.

    1. Kiitoksia! En tiennytkään, että luet tätä. Olihan sinulla jossakin blogi, jossa oli peräti yksi viesti. Osui joskus kohdalle jotakin muuta etsiessä. Jatka sitä? Suosittelen. Näitä kirjoittaessa oppii paljon ja se on mukavaa.

      Todella mielenkiintoisia nuo hyeenat. Äkkiseltään Wikipedia kertoo, että olisivat vieläpä muistuttaneet enemmän nykyistä gepardia kuin hyeenoja. Gepardin tapaisen huippusaalistajan selviäminen saarella on ehkä vielä hämmästyttävämpää kuin suhteellisen opportunistisen perushyeenan.

      Satutko muuten tietämään vastaavia eksoottisia tiedonjyväsiä matelijoista saarilla? Aloittelen artikkelia aiheesta Herpetomania-lehteen.

  2. Muistaakseni löysin tämän blogin kun etsin kuvia Anurognatheista. Suomenkielinen, paleontologisia aiheita käsitelevä blogi oli sellainen harvinaisuus että lisäsin osoitteen saman tien ’google reader” blogilistaan.

    Juu, olihan mulla ’dots in deep time’ blogi johon kerkesin kirjottelemaan useammankin blogauksen, mutta sitten kiireiden keskellä kirjoitteleminen unohtui. :/

    Hyeenat ovat usein aika aliarvostettuja petoeläimiä, mutta niiden evolutiivinen historia on varsin mielenkiintoinen.
    Chasmaporthetes on rakenteeltaan erikoinen, mutta se on myös ainut hyeena joka koskaan levisi Pohjois-Amerikkaan.
    Tuolloin koiraeläimet olivat Pohjois-Amerikan kingejä, joten Chasmaporteteksen esiintyminen viittaisi siihen että se pystyi kilpailemaan paikallisten koiraeläinten kanssa.

    *Satutko muuten tietämään vastaavia eksoottisia tiedonjyväsiä matelijoista saarilla? Aloittelen artikkelia aiheesta Herpetomania-lehteen.

    hmm, erikoisuuksia. Aldabran atollilla on mielenkiintoinen herppi historia josta ammoisina aikona kirjoitin blogissanikin:

    *shameless self promotion activate*

    http://dotsindeeptime.blogspot.com/2009/02/aldabra.html

    Mekosuchus on myös mainitsemisen arvoinen tapaus. Mekosuchit olivat Australialainen krokotiilien radiaatio, ja hyvin monimuotoinen sellainen. Niihin kuului hyvin tyypillisiä vedessä väijyviä muotoja (Baru) kuin myös pääosin maalla eleleviä, ilmeisesti täysin terrestrisiä muotoja joilla oli veitsimäisiksi litistyneet hampaat (Quinkana). Yksi suku, Mekosuchus, levittäytyi Uuteen-Kaledoniaan ja Vanuatun saarelle, ja ilmeisesti eleli siellä varsin pitkään kunnes ihminen saapui paikalle.

    Tongalla eleli jonkin sortin jättiläis iguaaneja, mutta en tiedä niistä oikeastaan juuri mittään. ’

    Nykyään elävistä eläimistä tulee mieleen Salomonsaarten jättiläisskinkki (Corucia zebrata). Maailman suurin skinkki, joka muistuttaa hiukan iguaania ulkonäöltään ja tavoiltaan.

    1. Kappas, olet kirjoittanut lisää sitten viime käyntini. Silloin postauksia oli tosiaan vain yksi, ja arvelin koko paikan hylätyksi. Laitanpa sen nyt seurantalistalle. ;)

      Itse päädyin kirjoittamaan suomeksi kahdesta syystä: koska suomeksi on niin paljon vähemmän tietoa saatavilla, ja koska suomenkielisen tekstin kirjoittaminen on sekä mukavampaa että tärkeämpää harjoitusmielessä.

      Kiitos näistä, ja myös häpeämättömästä itsekehusta. 21 tonnia kilpikonnaa neliökilometrillä? O.O Jestas. Tiesin, että kilpikonnia on siellä paljon, mutta että noin paljon. Aldabra olisi taatusti näkemisen arvoinen paikka. Ja yksi hankalimpia paikkoja päästä nykymaailmassa, ainakin Quammenin kirjan mukaan.

      Mekosucheista tiesinkin, mutta nuo jättiskinkit ja -iguaanit olivat uutta. Hienoa, saan juttuun lisää kummajaisia merileguaanien, jättiläiskilpikonnien ja kumppanien seuraksi. :)

      1. Minä taas aloitin kirjottamaan blogia englanniksi koska halusin harjoituttaa englannin kirjoitustaitoa. Sitä joutuu harvoin kirjoittamaan pitempiä tekstejä englanniksi, joten ajattelin että blogin kirjoittelu olisi kivaa harjoittelua.

        Nyt vaan tuntuu siltä että tulee kirjoiteltua enemmän englanniksi kuin suomeksi. Olisi varmaan aika perustaa suomenkielinen blogi, niin tulisi harjoitettua tätä äidinkieltäkin.

        Hienoa että ehdotuksieni seassa oli jotakin uutta. :)

  3. On niitä pienempiä norsuja nykyäänkin. Afrikannorsu ei olekaan yksi laji, vaan niitä on kaksi. Metsänorsu on pienempi kuin savanninorsu.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Afrikassa+onkin+kaksi+norsulajia/1135262576225

    Saarilla sattuu juu kummia, jäniksistäkin tulee jättiläisiä :-)

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Espanjasta+l%C3%B6ytyi+j%C3%A4ttim%C3%A4isen+j%C3%A4niksen+fossiili/1135264891640

    Silti on mielestäni loukkaus pitää hyeenaa tavallisena :-) Ne on niin kovia jätkiä kaikki tyynni, tytöilläkin liki pitäen oma fallos jokaisella.

    1. Totta tosiaan, metsänorsu on jonkin verran savanniserkkuaan pienempi. Ja taas yksi kokonainen laji, jonka olemassaoloa ei olisi välttämättä koskaan tajuttu ilman DNA-menetelmiä. Äskettäin on alkanut kuulua näkemyksiä, että myös leveähuulisarvikuonon pohjoinen, eristynyt alalaji onkin itse asiassa oma lajinsa.
      http://scienceblogs.com/tetrapodzoology/2010/05/new_species_modern-day_rhino.php

      Välimeren saarilla on elänyt kyllä vaikka mitä, mutta tuo jättiläisjänis lienee silti kummallisimmasta päästä. Onhan siellä ollut hirviömäisiä jättisiilejä, minivirtahepoja, jättiläiskilpikonnia, jättiunikekoja ja ties mitä. Voisin joskus kirjoittaa näistä tarkemminkin, kunhan taas olisi vapaa-aikaa.

      Hyeenan tavallisuudella tarkoitin vain ruokailutapoja, ja senki kohdalla vain hyeenaksi tavallista. :) Muutenhan ne eivät ole kyllä normaalia nähneetkään. Chasmaporthetes – joka vaikutti olevan jotain gepardin, koiran ja hyeenan välimaastosta – näyttää tosin olleen kaikkien aikojen menestynein ja laajalle levinnein hyeenasuku, joten ei kai se sitten ole ihme, että sitä on esiintynyt saarillakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: