Pahoittelut blogihiljaisuudesta: olen puurtanut viime viikot noin 12 tunnin työpäivää milloin kurssien, milloin töiden tai gradun parissa, eikä energiaa ole juuri blogiressukalle riittänyt. Tiedekirjalista on kuitenkin saanut arvosanat lähes kaikille kirjoille. Tästä alkaa myös pyrkimykseni esitellä tarkemmin mahdollisimman monta teosta.
Törmäsin melko äskettäin aivan uuteen populaarikirjallisuuden tyyppiin: kirjoihin, jotka esiintyvät jonkin aivan toisen kirjallisuustyypin asussa ja inhimillistävät eläimiä häpeilemättä, mutta samalla ripottelevat tekstin täyteen kerrassaan kiehtovia tieteellisiä yksityiskohtia. Ne ovat kirjoja, jotka voivat vähemmänkin alasta innostuneessa herättää intohimon biologiaa kohtaan. Jos minulle Björn Kurténin Viattomat tappajat oli vahvasti uravalintaani vaikuttanut kirja, jollekulle muulle se voi olla toinen näistä.
Teokset, joista puhun ovat Olivia Judsonin Tohtori Tatjanan seksineuvoja koko luomakunnalle (kyllä, lääkäri- ja parisuhdepalsta eläimille!) ja Markus Bennemannin Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia, joka kertoo nimensä mukaisesti murhakertomuksia. Kummankin formaatti on vähintäänkin persoonallinen ja kertomatapa niin riemastuttava, että lukija huomaa vastoin tahtoaankin hihittävänsä ääneen.
Judsonin seksineuvokirja on kirjoitettu perinteisen kysymys- ja vastauspalstan formaattiin. Näitä parisuhdepalstojahan ovat naistenlehdet ja netti pullollaan. Mutta tässä kirjassa kysyjinä ovat mitä kummallisimmat eläimet, ja kysymysten aiheet vaihtelevat nekrofiliasta puolison syömisen oikeutukseen ja puolison pettämisen hankaluuteen. Eräässä erityisen riemastuttavassa kappaleessa muut eläimet kokoontuvat yhdessä syyttämään rataseläimiä siitä, että nämä ovat varmasti piilotelleet koiraita jossain komerossa viimeiset 80 miljoonaa vuotta.
Judsonin kirja on tyylikkäästi kirjoitettu ja hyvin käännetty, suorastaan ilo lukea. En muista löytäneeni siitä juuri edes asiavirheitä, vaikka tällaisessa hyvinkin populaarissa tiedekirjoittamisessa tosiasioiden monimutkaisuus ja viihdyttävyys usein ovat ikävässä ristiriidassa. Paikoin “Tohtori Tatjanan” vastaukset tosin lipsahtavat hauskan alun jälkeen turhan pitkälle kuivan valintapaineiden ja lisääntymismenestyksen laskeskelun puolelle niin, että tyylin huomaa vaihtuneen lääkäripalstavastauksesta oppikirjaan. Minua tämä lennossa tapahtunut sävynmuutos vähän häiritsi, mutta jollekulle muulle se voi olla vain hieno tyylikeino.
Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia puolestaan kertoo joukon lyhyitä kertomuksia mitä verenhimoisimmista eläinmaailman murhaajista, jotka keinoja kaihtamatta käyvät viattoman saaliinsa kimppuun. Eläinten tunteita inhimillistetään häpemättömästi – vai mitä mieltä olette kovakuoriaisen toukasta, joka “vääntelehtii kiusaantuneena kolossaan” ja jonka mielessä välähtää pelko aikuistumisesta ja työntymisestä vaaralliseen ulkomaailmaan?
Inhimillistäminen sopii kuitenkin täydellisesti kirjan tyyliin, ja kokonaisuus tuntuu olevan yksityiskohtia myöten hiottu. Joka lauseesta paistaa läpi kirjoittajan into ja kiinnostus aiheisiinsa ja ihailu ovelia saalistajia kohtaan. Kiinnostavia yksityiskohtia on loputtomiin, ja tunnelma on kuin kävelisi kesäisellä niityllä intohimoisen hyönteisharrastajan kanssa. Sellaisen, joka ryntäilee edestakaisin pensaikosta toiseen, ja hädin tuskin pysyy nahoissaan kertoessaan, kuinka hieno ja kiehtova jokainen vastaantuleva kuusijalkainen on. Mukana oli melkoinen joukko minulle täysin uusia tietoja, jotka innostivat kirjan ahmimisen jälkeen istumaan hyvän aikaa netin ääressä etsimässä lisätietoja.
Ainoa, mikä Eläinmurhaajissa häiritsee, on suomennos. Kääntäjä on kyllä erinomaisen hyvä säilyttämään teoksen tyylin ja tunnelman, mutta luonnontieteellinen termistö on vähän hakusassa. Niinpä saamme lukea, että sähköankerias on karppikala ja että valaat ja sorkkaeläimet sisältävä Cetartiodactyla on heimo. Joihinkin ryhmien tieteellisiin nimiin on myös jäänyt saksan kielen päätteitä. Pikkujuttuja, jotka eivät vaikuta sisältöön mitenkään, mutta pilkunviilaajan silmään ne vähän pistävät.
Kaiken kaikkiaan suosittelen molempia teoksia lämpimästi. Ne eivät juuri vaadi taustatietoja, vaan opastavat lukijaansa kädestä pitäen ja välttävät hankalia teknisiä termejä taitavasti. Niinpä niitä voi suositella kaikille luonnosta kiinnostuneista lapsista alkaen.
Arvosanat (asteikolla 1-5):
Olivia Judson: Tohtori Tatjanan seksineuvoja koko luomakunnalle (2005) 4
Markus Bennemann: Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia (2010) 4 1/2
Kuvat: rataeläin ja sähköankerias Wikipediasta.
Minä sain vasta tänään luettavaksi tuon Pistooliravun, jonka olin ihan häpeilemättömällä taka-ajatuksella antanut isälle joululahjaksi. Ensin piti vaan ahmia alta pois Valtaojan uusin. Nyt alkoi kyllä tuo Tohtori Tajanan seksineuvokirjakin kiinnostaa. Ilahtuisikohan äiti, jos saisi sen vaikka äitienpäivälahjaksi? ;)
Viattomat tappajat on kyllä loistokirja, jolla oli paljon vaikutusta minuun nuorella iällä. Olin tosin lainannut kirjastosta sitä ennen Kurténin kirjat Kuinka mammutti pakastetaan ja Jääkausi, mutta Viattomat tappajat sain ihan omaksi. Katson Kurténin ansioksi senkin, että jo ensimmäisissä Deinonychus-piirroksissani niillä oli aina höyhenet. Vastaavalle bio- ja paleotieteiden popularisoijalle olisi varmasti kysyntää tänä päivänäkin.
[...] Bennemann sai nimeä Suomessakin vuonna 2010 käännetyn Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia -kirjan myötä. Nyt käännetty Himokas härkäsammakko jatkaa samaa linjaa, mutta tällä [...]