Feeds:
Artikkelit
Kommentit

1024px-Cèdre_du_Chélia_1_(Algeria)

Saharan laidalla on paikka, jossa leopardit ja gasellit elävät rinnakkain hillerien ja kauriiden kanssa. Hannibal sai sieltä sotanorsunsa ja roomalaiset karhuja ja leijonia Colosseumille. Atlasvuorilla sinnittelevät muistot Saharan vihreämmästä menneisyydestä ja ajasta, jolloin rehevä laakeripuumetsä peitti Välimeren seutua (kuva: Vikoula5/Wikimedia Commons. Kuvattu Chéliassa, Algeriassa, usko pois). Lue lisää »

leaellynasaura väriKauas on ehditty niistä ajoista, jolloin dinosaurukset kuvattiin höyryävän kuumassa tropiikissa seikkailevina vaihtolämpöisinä matelijoina. Vaikka ilmasto mesotsooisella maailmankaudella oli nykyistä lämpimämpi, ei se suinkaan tarkoita navalta navalle ulottuvaa tropiikkia. Napapiirien tuntumassa molemmin puolin palloa oli viileää – ja siellä eli dinosauruksia.

Australian eteläosat eivät nykypäivänä ole parhaalla tahdollakaan kovin viileitä seutuja, mutta jurakaudelta alkaen Australia teki yhdessä Antarktiksen kanssa lenkin etelänavan kautta. Antarktis jäi sinne, kun taas Australia läksi pohjoiseen kohti uusia seikkailuja. Se puskee edelleen pohjoiseen päin Kaakkois-Aasiaa kolmen sentin vuosivauhdilla.

Vielä 106 miljoonaa vuotta sitten noin kolmannes Australiasta sijaitsi eteläisen napapiirin kylmemmällä puolella. Aivan maan eteläkärjessä sijaitsi matala alankoseutu, mutainen jokien halkoma tulvatasanko, joka kesäisin kylpi keskiyön auringossa ja talvisin kärsi pitkästä kaamoksesta.

Ilmasto tällä seudulla oli varmasti nykyajan lapsen silmissä outo. Vaikka talvet olivat pitkiä ja pimeitä, ne eivät tuoneet mukanaan paukkupakkasia. Kylmä kyllä oli, ja vähintään ajoittain lunta ja pakkasta, mutta ihan Utsjoen, saati Alaskan, lämpötiloista ei sentään voida puhua.

Ja tulvatasangolla eli dinosauruksia, joiden luita säilyi jokien huuhtomassa mudassa. Nykyään paikka tunnetaan nimellä Dinosaur Cove. Sieltä ja parista hieman vanhemmasta fossiilikerrostumasta on löydetty kelpo valikoima arktisia (tai siis antarktisia) dinosauruksia, joista epäilemättä hurmaavin on kuvassa esiintyvä Leaellynasaura amicagraphica.

Leaellynasaura oli pieni ja siro kasvinsyöjädinosaurus, luuharjoin koristautuneiden hadrosaurien varhainen serkku. Sillä oli vikkelät jalat ja epätavallisen suuret silmät, jotka auttoivat näkemään kaamoksen pimeydessä. Se vaikuttaa eräänlaiselta dinosaurusmaailman kauriilta. Leaellynasauran silmiinpistävin piirre taisi kuitenkin olla häntä, joka oli – suoraan sanoen – koominen. Eläimen koko pituudesta kolme neljäsosaa oli pelkkää häntää.

Hännän on ehdotettu olleen eräänlainen kaulahuivi, jonka otus saattoi kietoa ympärilleen kylminä öinä. Lisäksi korkealla huitova häntä on voinut toimia merkkinä lajitovereille. Sovelsin tässä kenties tylsintä ja ilmiselvintä mahdollista tapaa piirtää Leaellynasaura: annoin sille valkoisen talvipuvun kuin riekolla ja hännänpäähän tumman kuvion, joka olisi voinut toimia signaalina lajitovereille ja hämätä pedot haukkaamaan eläimen väärää päätä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEi liene toista niin aliarvostettua lintua kuin kesytetty ja jälleen hylätty kalliokyyhky, pulu. Se on niin tuttu, tavallinen ja runsaslukuinen, että harva tulee edes katsoneeksi kauniin metallinhohtoisia höyheniä tai ajatelleeksi, miten tämä subtrooppisten seutujen lintu oikein on Suomeen päätynyt.

”Siivekäs rotta” on mielenkiintoinen ja vivahteikasta elämää elävä, huomattavan älykäs lintu, jonka sopeutuvuutta voi vain ihailla. Se pariutuu eliniäkseen, ruokkii poikasiaan kuuluisalla linnunmaidolla ja osaa kotiin pitkienkin matkojen takaa. Ihmiskunnalle se on viime kymmenen tuhannen vuoden aikana ehtinyt tehdä sen mittakaavan palveluksia, etteivät kyyhkyjen toisessa maailmansodassa ansaitsemat 32 urhoollisuusmitalia ja sotaveteraaneille veistetyt pikkuruiset jalkaproteesit riitä edes alkuun sen korvaamiseksi.

Olen jo pidemmän aikaa hautonut kesykyyhkystä kirjoittamista. Ilmeisesti niistä ehti kertyä turhankin paljon sanottavaa, mutta tässä se nyt on kaikkine sivurönsyineen: Planeetanihmeiden suuri Kaikki puluista -kooste.

Lue lisää »

megapiranha3B-luokan hirviöelokuvat ovat ihan oma ja erikoislaatuinen viihteen lajinsa. On jättiläiskäärmeitä, esihistoriallisia krokotiileja, lentäviä haita ja suunnattomia tappajapiraijoja. Otusten mielikuvituksellisuudelle vetää vertoja vain elokuvien tyrmistyttävän huono laatu.

Vuonna 2010 ilmestyneessä Mega Piranha -elokuvassa parvi geneettisesti muokattuja tappajapiraijoja karkaa Venezuelasta ja matkaa Floridaan hotkien parempiin suihin kaikkea ihmisistä ydinsukellusveneisiin, ja tietenkin helikoptereihin. Lopulta ne syövät toinen toisensa. Vaikka elokuvan juoni ei ehkä ole logiikan riemuvoitto, on siinä vinha perä: eläin nimeltä Megapiranha on todella ollut olemassa, ja se on ollut todella pelottava eläin. Lue lisää »

sharovipteryx planeetanihmeet epifyytit triaskausi maija karala

Yksi maailman kutkuttavimmista fossiilikerrostumista sijaitsee Lounais-Kirgisian karuilla vuorilla. Nykyisestä ankean harmaasta kivikkomaisemasta ei ikinä uskoisi, että kauan sitten paikalla oli rehevää metsää kasvava jokilaakso, jossa kuhisi toinen toistaan kummallisempia eläimiä. Siellä eli muiden muassa maailmanhistorian ainoa liitävä eläin, jolla oli siivet takajaloissaan. Lue lisää »

maija_karala_pikkulepinkäinen_lanius_collurio

Juhannus toi mukanaan perinteisen suomalaisen kolean sadesään, mutta myös hienoja luontohavaintoja minulle entuudestaan tyystin tuntemattomalla seudulla. Vietin keskikesää maan kaakkoiskolkalla aivan itärajan tuntumassa, tarkemmin sanoen Simpeleellä. Siellä Laatokkaa ympäröivä lehtometsävyöhyke kurkottaa Suomen puolelle ja antaa luonnolle varsin omalaatuisia piirteitä.

Siispä lukijoille jo tuttuun tapaan vuorossa on valokuvia ja satunnaisia mielenkiintoisia tiedonmurusia niiden ympäriltä. Kuvassa ilta-auringossa komeilee pikkulepinkäinen (Lanius collurio), varpuslintu joka luulee olevansa haukka. Korkealta tähystyspaikaltaan vain vähän varpusta isompi lepinkäinen käy jopa linnunpoikien ja hiirien kimppuun ja keihästää ne ruokavarastoksi sopiviin piikkipensaisiin. Lue lisää »

hamipterus tianshanensis maija karala

Siipisaurien luut olivat melkein pelkkää ilmaa. Kevyet, mutta vahvat luut olivat yksi niistä valttikorteista, joiden avulla siipisaurit hallitsivat taivaita 150 miljoonan vuoden ajan. Huono puoli on, että ne ovat surkeita fossiloitumaan. Täydelliset siipisauriluurangot ovat harvinaisia, useimmat niistä ovat pahoin litistyneitä ja monet lajit tunnetaan yhdestä ainoasta yksilöstä.

Luoteis-Kiinasta löydetystä Hamipterus tianshanensis -siipisaurista tuli kertaheitolla yksi parhaiten tunnetuista ryhmänsä edustajista, kun se julkaistiin viime viikolla. Paleontologit löysivät nimittäin kokonaisen röykkiön kolmiulotteisia, erinomaisen hyvin säilyneitä luita. Kasassa on ainakin 40 yksilöä, kenties rajuilman taivaalta suistamia ja järvenpohjaan huuhtomia. Vielä ällistyttävämpää oli, että luiden joukosta löydettiin viisi hyväkuntoista munaa.

Tällainen määrä materiaalia lupaa antaa paljon uutta tietoa siipisaurien elintavoista, vaikka sitä onkin tutkittu vasta hyvin alustavasti. Eläviin eläimiin vertailemalla esimerkiksi sukupuolten väliset kokoerot tai munien rakenne voivat kertoa yllättävän tarkkoja tarinoita yli sata miljoonaa vuotta sitten kuolleen siivekkään käyttäytymisestä. Lue lisää »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 52 muun seuraajan joukkoon